Hyvää uutta virttä 2014!

Uudenvuoden aaton kirkkokäsikirjan teksteissä on erikoinen katkelma Vanhasta testamentista. Siinä allekirjoittaneen raamatullinen kaima pystyttää ahdinkojen jälkeen kiven, jolle hän antaa nimen Eben-Eser eli ”Avunkivi” (1. Sam. 7: 12). Tänään, vuoden viimeisenä päivänä tästä raamatunkohdasta muistui mieleeni amerikkalaisen Come Thou Fount of Every Blessing -virren säkeistö:

Here I raise my Ebenezer;/ hither by thy help I’m come;/and I hope, by thy good pleasure,/ safely to arrive at home./ Jesus sought me when a stranger,/ wandr’ing from the fold of God:/ he, to rescue me from danger,/ interposed his precious blood.

1700-luvulla elänyttä englantilaista tekstintekijää Robert Robinsonia oli puhutellut hengellisesti Vanhan testamentin Samuelin saama apu Jumalalta. Sittemmin virsiteksti tuli hyvinkin tunnetuksi Yhdysvalloissa Nettleton-nimisen amerikkalaisen kansansävelmän myötä.

Lisävihkotyöryhmä törmäsi tähän virteen erikoisella tavalla. Työryhmän laulaessa Simo Korpelan ”Vuodata sä olentoomme” (HLV 99) –hengellistä laulua paikalla ollut ruotsinkielisen työryhmän osaava sihteeri Anders Forsman huomasi selkeän sävelmällisen ja osin myös sanoituksellisen yhteyden amerikkalaiseen virteen. Tähän asti oli eletty käsityksessä, että laulu oli puhtaasti suomalaista tekoa ollut hengellinen laulu.

Professori Erkki Tuppuraisen tekemän pikaisen selvitystyön perusteella vaikuttaisi siltä, että sävelmä teksteineen on kulkeutunut aikojen myötä siirtolaisten mukana Yhdysvalloista ensin Ruotsiin ja sitten 1800-luvun loppupuolella myös Suomeen, ehkäpä aivan muistinvaraisena, koska sekä melodiassa että tekstissä on joitain muutoksia.

Itseäni on puhutellut kovasti hyvin kauniin laulun tekemä pitkä matka: raamatunajoista kalvinistiseen Englantiin ja Yhdysvaltoihin ja sieltä lopulta Ruotsiin ja Suomeen. Laulua on koulittu monien kulttuurien, kirkkokuntien ja kielimuurien kautta. Jos vielä haluaa ottaa huomioon Raamatun Samuelin monikulttuurisen ja moniuskontoisen taustan, näkymät ovat jo häikäiseviä.

Virsissä monikulttuurisuus ei ole vain eksotiikan etsimistä. Monikulttuurisuus on jotain, joka on jo olemassa meissä valmiina, ehkä tietämättämmekin. Tähän asti olemme ehkä veisanneet vain suomalaisina ja luterilaisina. Huomenna olemme jo osa kansakuntien välistä Kristuksen kirkkoa – ja silti suomalaisia ja luterilaisia.

Samuli Koivuranta, lisävihkotyöryhmän sihteeri

”Mailman kauta kuljema laulain…”

Kolmantena adventtisunnuntaina Kauneimmat Joululaulut kutsuivat jälleen laulamaan – niin Hangossa ja Helsingissä kuin Iissä, Iisalmella ja Ivalossakin.

Ilokseni olen nyt adventtina saanut hyräillä joululauluja Suomen Lähetysseuran julkaiseman lauluvihkosen lisäksi myös upouudesta virsikirjasta: Norsk salmebok 2013 (NVK). Olin yllättynyt, kun bongasin Kauneimmat Joululaulut 2013 -vihkosesta (KJL) peräti viisi Norjan virsikirjan, mutta vain kaksi (ja puoli) oman virsikirjamme (1986, SVK) virttä.

Se nyt ei ehkä ole niin ihmeellistä, että KJL 2013 -vihkosesta löytyvät tutut virret ”Enkeli taivaan” (SVK 21, NVK 32) ja ”Maa on niin kaunis” (SVK 30, NVK 48) sekä ”En etsi valtaa, loistoa” (SVK 31 ”Ei valtaa, kultaa, loistoa”, NVK 57). Näistä muuten keskimmäistä norjalainen seurakunta laulaa neliäänisesti ja jopa neljällä eri kielellä – myös kveeniksi: ”Maa oon niin kaunis […] Kirkkhaana aina sieluitten laulun taivhainen sointu säilyy vaan […].”

Neljäs KJL 2013 -vihkosesta bongaamani Norjan virsikirjan virsi on ”Jouluyö, juhlayö”, joka on hyväksytty virsikirjaan myös monissa muissa maissa: Virossa ”Püha öö”, Ruotsissa ”Stilla natt”, Saksassa ”Stille Nacht”, Hollannissa ”Stille nacht, heilige nacht” ja Puolassa ”Cicha noc!”. Norjan virsikirjassa sävelmä esiintyy jopa kahden eri jouluvirren yhteydessä: ”Stille natt, hellige natt” (NVK 43) vastaa laulun alkuperäisiä sanoja ja ”Glade jul, hellige jul!” (NVK 47). Ja sitten vielä se viides virsi… Toissapäivänä monissa Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuksissa laulettiin nimittäin Norjan virsikirjan jouluvirsistä (NVK 27–72) viimeistä. Tuo Carola Häggkvistin ja Erik Hillestadin ”Vem har tänt den stjärnan” (NVK 72) tunnetaan Suomessa joululauluna ”Taivas sylissäni”.

Virsikirjan lisävihkoaloitteessa todettiin, että tarvetta on muun muassa uusille jouluvirsille. Perinteisten jouluvirsien rinnalle  toivotaan ”joulua monipuolisemmin sanoittavia” virsiä. Kauneimmat Joululaulut -tilaisuudet ovat 41 vuoden ajan tutustuttaneet suomalaisia monenlaisiin, uusiin ja vanhoihin, joululauluihin. Joululauluvalikoima on runsas. Sen olemme hyvin konkreettisesti havainneet myös lisävihkotyöryhmässä lukuisia jouluvirsiehdotuksia läpikäydessämme.

Onko sinulle jäänyt mieleen erityisesti jokin Kauneimmat Joululaulut -vihkosten lauluista? Jokin sellainen, joka sanoittaisi tai sävelittäisi joulua jostakin uudesta näkökulmasta? Minkälaisia jouluvirsiä sinä kaipaisit virsikirjan lisävihkoon – minkälaisia sanoituksia, minkälaista sävelkieltä?

Jenni Urponen

Muutamia Norjan virsikirjan virsistä on kuultavissa: Salmesong på YouTube

Rakkaus on vaikeaa

Rakkaus on vaikea elää todeksi, tietää jokainen, mutta se on kuulemma vaikea säveltääkin. Se näet sisältää diftongin, rakkaan äidinkielemme erityispiirteen, jossa on kaksi eri vokaalia peräkkäin. Näin sanovat ne, jotka kirjoittavat runoja sävellettäviksi tai säveltävät runoja.

Säveltämisen, laulettavuuden ja asian oikein ymmärtämisen takia tavujen pituudet ovat ratkaisevia. On parasta, että lyhyt tavu on jokaisessa virrensäkeistössä samalla kohdalla ja pitkä tavu vastaavasti.

Työryhmämme suomenkielen asiantuntijalta, professori Kaisa Häkkiseltä opin viime kokouksessamme, että lyhyt tavu sisältää joko yhden vokaalin tai yhden konsonantin ja vokaalin. Kahdesta konsonantista ja yhdestä vokaalista tulee jo pitkä tavu.

Niinpä lisävihkoon lähetetyt runot ja sävelmät syynätään tarkasti kokouksissamme. Laulun tai veisuun on kuulostettava siltä, mitä sillä tarkoitetaan. Virsiin ei saa syntyä sivumerkityksiä, kuten säveltäjäjäsenemme Olli Kortekangas taannoin blogikirjoituksessaan hauskasti osoitti.

Sävelmän ja tekstin yhteensopivuus ei kuitenkaan tarkoita, että lisävihkon virret puristetaan samaan muottiin. Musiikin tyylillinen kirjo on nykyään valtavan laaja, kenties laajempi kuin koskaan ennen. Uskon, että se näkyy tulevassa virsikirjan lisävihkossa. Se merkitsee, että myös sisällöllinen ja kielellinen kirjo laajenee. Ehkä löydämme uusia kielikuvia, jotka sanoittavat uskoa ja rukousta toisin kuin ennen.

Jaana Marjanen

Norjassa veisataan kveeniksi

Uusi kirkkovuosi alkoi viime sunnuntaina Norjan kirkossa tavallista juhlavammin, kun vuonojen ja tuntureiden maassa otettiin käyttöön upouusi virsikirja. Uutta virsikirjaa on valmisteltu huolella osana kirkon jumalanpalvelusuudistusta jo vuodesta 2004.

Jos olet ollut norjalaisille kateellinen maan upeista maisemista tai vaikkapa hiihtourheilumenestyksestä, niin nyt kannattaa syystä olla kateellinen myös upeasta virsikirjasta. Norsk Salmebok 2013:n 991 virttä on aarreaitta, johon olisi totisesti syytä tutustua myös täällä itäisessä naapurimaassa.

Silmiinpistävää kirjassa on ensinnäkin sen monikielisyys. Virsikirjasta löytyy pitkälle toistakymmentä eri kieltä. Norjan kahden oman kirjakielen lisäksi löytyy murrevirsiä, vanhoja kielimuotoja sisältäviä virsiä, kolmea eri saamenkieltä sekä monia erilaisia maailmankieliä. Löytyypä kirjasta 15 virttä suomeksikin, tosin peräpohjalaisiin murteisiin kuuluvalla niin kutsutulla kveenin kielellä, jota Norjassa puhutaan virallisena vähemmistökielenä. Norjan virsikirja käy näin kielihistorian oppikirjaksi Suomenkin näkökulmasta.

Toisaalta uudessa virsikirjassa ihastuttaa sen musiikillinenkin monimuotoisuus. Musiikillisia tyylejä kirjasta löytyy ympäri maailmaa. Normaalien säkeistömuotoisten virsien rinnalla on kaikulaulua, kaanoneita ja lyhyitä toistettavia rukouslauluja. Moniäänistäkin seurakunnan virrenveisuuta voi vastedes norjalaisissa kirkoissa kuulla. Kaiken kaikkiaan yhteislaulettavien musiikkityylien kirjo on ilahduttavan laaja.

Yhdessä suhteessa tuntuu, että norjalaiset ovat kuitenkin pitäytyneet vanhaan. Ihan mikä tahansa yhteislaulu ei voi nimittäin päätyä virsikirjaan, jos on uskominen Norjan kirkolliskokouksen antamaa määritelmää: ”Virsikirjaan valittavissa teksteissä tulee olla teologinen ulottuvuus, mikä tarkoittaa, että tekstien tulee viitata Isään, Poikaan ja/tai Pyhään Henkeen tai niiden tulee sanoa jotain Jumalan ja ihmisen tai Jumalan ja luomakunnan välisestä suhteesta. Tämä ei tarkoita, että lauluja, joista tällainen teologinen ulottuvuus puuttuu, ei voisi käyttää jumalanpalveluksessa, jossa ne sopivat kontekstiin, mutta virsikirja ei voi olla yleisten tekstien kokoelma.” (suomennos allekirjoittaneen)

Meillä suomalaisilla on paljon opittavaa norjalaisilta ainakin kilpahiihdossa. Entäpä virsien valinnassa?

Samuli Koivuranta, lisävihkotyöryhmän sihteeri