Reformoi(ta)va virsi

Samuli ja Hemminki

Lisävihkotyön päättyessä saattoi useamman työryhmäläisen suusta kuulla todistuksen siitä, miten uusien virsien etsintä on ollut kasvattava ja omia näkemyksiä muokkaava prosessi. Olemme eläneet todeksi eräänlaista ”virsireformaatiota”. Tähän todistukseen myös itse mielelläni yhdyn. Ne ajatukset, jotka tuntuivat varmoilta lisävihkotyötä aloittaessa, ovat moneen kertaan muuttuneet keskusteluissa työryhmäläisten, virsien tekijöiden ja virsiä käyttävien seurakuntalaisten kanssa.

***

Edellinen blogisti, Kososen Pekka, maalaili huikeita visioita tulevaisuuden virsikirjasta – tabletti- ja mobiilisovelluksista ja muista mahdollisuuksista. Epäilemättä virttä ja sen käyttömahdollisuuksia on reformoitava eli uudelleen muovattava (lat. re-forma), vietävä kohti tulevaisuuden seurakuntaa. Nykyajan tekniikka avaa tähän uusia, hyödynnettäviä mahdollisuuksia.

Itselleni paperista ja musteesta tehty painotuote on kuitenkin edelleen tärkeä. Se on minulle silmin nähtävä ja käsinkosketeltava symboli inkarnoituneesta eli lihaksi tulleesta Jumalan Sanasta – soivasta Sanasta. Virsi itsessään on näin helpompi ymmärtää Jumalan näkyväksi lahjaksi maan päällä. Ehkä myös rajatulla virsinumeromäärällä, johon kaikki laulut eivät mahdu mukaan, on oma viestinsä. Se on viesti siitä, että kristittyjen ykseys ei ole vain rajatonta yhteyttä, vaan yhteyttä, joka perustuu yhteiseen uskoomme.

***

Uskon, että samalla, kun virttä reformoidaan, virsi reformoi salatulla tavalla meitä. On terveellistä huomata, että virsi ei ole vain sitä, mitä usein ymmärrän ”perinteisellä luterilaisella virrellä” tarkoitettavan. Monissa kulttuureissa virsi ei nimittäin ole pelkästään tiedollinen tai älyllinen tapahtuma, jossa yksilö oppii jotain luettavista virsiteksteistä. Sen sijaan virsi voi olla myös yhteisöllinen ja osallistava tapahtuma, jossa yksinkertaiset sanat toistuvat ja elävät yhä uudella tavalla yhteisössä, muokaten ja muovaten yhteisöä kohti yllättävää uutta. Uskon, että virren eri muodoissa Jumala tekee työtään minussa ja meissä yhdessä.

***

Jos Jumala suo, reilun parin vuoden kuluttua adventtina 2016 aloitellaan reformaation merkkivuotta. Voi olla, että juuri silloin saamme seurakunnissamme myös laulaa uusia lisävihkovirsiä. Tarvitsemme kirkossamme yhä edelleen reformaatiota. Tarvitsemme sitä, että Jumala reformoi eli palauttaa Sanansa kautta meidät siihen, mihin hän on meidät tarkoittanut!

Samuli Koivuranta, lisävihkosihteeri

Mainokset

Jospa kaikki mahtuisivat mukaan

Levyn kansi-0222

Arvoisa lukija. Tätä tekstiä lukiessasi on virsikirjan lisävihkotyöryhmä jo pitänyt karonkkansa ja vihonviimeisetkin stilisoinnit lopputulokseen on raapusteltu. Olemmeko tämän kolme vuotta kestäneen työskentelyn aikana nostaneet esille uusia virsiä? Tämän aika näyttää, mutta ainakin ihan kelvollisia lauluja seurakunnan käyttöön ja rukouselämään on lisävihkoon koottuna.

Nyt suuntaan katsetta jo kuitenkin harmaan harson takana odottavaan tulevaisuuteen. Näissä blogeissammekin on jo aiemmin pohdittu tulevaisuuden virsiä ja niitä muotoja, joissa virret ilmenevät vuosien ja vuosikymmenten päästä. Millainen tilaus mahtaa olla konkreettiselle kirjalle tulevaisuudessa? Muuttuuko kaikki sähköiseen muotoon? Onko älylaitteet, puhelimet ja tabletit tulevaisuuden virsikirjoja, jotka kulkevat ihmisten mukana ja mitä kaikkia mahdollisuuksia tämä tuokaan jumalanpalvelusmusiikin saralle.

Ajattelepas, että voisit kirkkoon astellessasi liittyä mobiilisovelluksella juuri kyseisen jumalanpalveluksen kulkuun. Älylaitteeseen ilmestyy käytössä oleva kaava, rukoukset, laulut ja virret, Raamatun tekstit, saarna ja siihen liittyvät materiaalit, esirukouksen rukouspyynnöt… ja mitä kaikkea muuta? Ajattele, mikä laulujen ja musiikin aarreaitta meillä olisi käytössä, mikäli tekijänoikeudet saataisiin järjesteltyä siten, että nuotinnosten käyttö olisi mahdollista tällä tavoin ja laulut saatavilla seurakuntalaisille. Tämän jälkeen ei tarvitsisi miettiä, mahtuuko Suojelusenkeli, Juicen Syksyn sävel tai Unto Monosen Satumaa virsikirjaan. Laulut olisivat tarpeen mukaan käytettävissä. Seurakuntien palkkaamat musiikin ammattilaiset voisivat nuotintaa käyttämiään kappaleita ja tehdä erilaisia sovituksia työnantajansa käyttöön. Kirkko voisi ylläpitää silloin sähköistä nuottikirjastoa seurakunnille. Eipä tarvitsisi tulevaisuuden työryhmien tuskailla hienojen laulujen äärellä, kun kaikki eivät kuitenkaan mahdu mukaan.

Rattoisia veisuun hetkiä lisävihkon parissa.

Pekka Kosonen

Loppusuoralla

Erkki Tuppurainen

Muutamat virsikirjan lisävihkoa valmistelevan työryhmän jäsenet osallistuivat 1.-4.10. pohjoismaiseen Hymn–Song–Society -konferenssiin Hanasaaressa. Koolla oli 55 virsien tutkijaa ja muutamia niiden tuottajia. Pääpuheenvuoroista vastasivat brittiläinen virsirunoilija Andrew Pratt, kokenut ruotsalainen virsientutkija Sven-Åke Selander ja Suomessa päättymäisillään olevan tutkimusprojektin vetäjä Tapani Innanen. Pienempiä esitelmiä oli 24 muulla tutkijalla. Konferenssien tyypilliseen tapaan niiden aiheet vaihtelivat, eikä kovin moni liittynyt pääaiheeseen, virsien asemaan nykyajan yhteiskunnassa. Kiinnostuneita kuulijoita toki kaikilla riitti, ja erilaisia kontakteja syntyi.

Monen osanottajan mielestä vaikuttavimpia olivat soivat tilanteet. Helsingin Musiikkitalossa kuultiin Sibelius-Akatemian perus- ja jatko-opiskelijoiden toteuttamia suomalaisen virsilaulun historiaan liittyviä demonstraatioita sekä uusia virsiä, muutamat niistä lisävihkoon tarjolla olevia. Temppeliaukion kirkossa taas laulettiin eri maissa syntyneitä virsiä, uusia nekin. Laulamaan päästiin myös Tapani Innasen esitellessä suosituimpia suomalaisia ”kauneimpia joululauluja”. Yllättäen nämä kovasti mollivoittoiset sävelmät viehättivät myös ainakin muutamia ulkomaisia osanottajia. Vexi Salmen ja Kassu Halosen Sydämeeni joulun teen innoitti jopa Andrew Prattin laatimaan tyylin sopivan englanninnoksen, joka ehkä vielä näin leviää maailmalle. Sylvian joululaulu ja Varpunen jouluaamuna saivat nekin ymmärrystä.

Lisävihkotyöryhmän lokakuussa päättyvään työhön seminaarin kokemukset tuskin enää vaikuttavat, vaikka tällaisiakin ajatuksia heräsi. Seminaarissa pantiin merkille, että virsien historiaa tutkineet ikääntyneet herrat vähitellen voivat väistyä uusia ideoita tuovien, erityisesti naispuolisten tutkijoiden ja tuottajien tieltä. Tämänsuuntainen kehitys varmaankin jatkuu kahdesti vuodessa järjestettävissä pohjoismaisissa kokoontumisissa ja kansainvälisessä kongressissa Cambridgessä kesällä 2015.

Konferenssin jälkeen minulla oli tilaisuus osallistua Kuopiossa, Puijon kirkossa messuun, jonka musiikin runkona olivat virsityöryhmän melkein lopullisen ehdotuksen virret. Kirkkokahveilla saatiin seurakuntalaisten palautetta, joka oli pääasiassa positiivista. Puijon kamarikuoron ja sen johtajan Outi Keskisipilän mainio musisointi osaltaan auttoi.

Kolme vuotta työskennelleen lisävihkotyöryhmän viimeinen kokous lähestyy. Alkaa jo tuntua haikealta.

Erkki Tuppurainen

Ei räppäystä lisävihkoon

TY-KH

Virsikirjan lisävihkotyö on loppusuoralla. Vaikka päätöksiä ei vielä ole tehty, se tiedetään, millaisia lauluja on työn kestäessä tuotu ehdolle. Sekä tehtävänannossa että ryhmän omissa linjauksissa on korostettu uuden ja tuoreen aineksen etsimistä, ja ehdokkaiden joukkoon onkin saatu monenlaisia lauluja. Jotkut puhuttelevat kansainvälistä seurakuntaa, toiset nousevat suomalaisen kristillisyyden kansanomaisilta juurilta. On juhlavaa, mahtipontista pauhua ja keveitä, tanssillisia melodioita. On pieniä yksinkertaisia laulusia ja vastapainona haastavia sanan ja sävelen kudelmia.

Koko musiikin kirjoa ei lisävihkossa sentään nähdä. Nykyajan suosituista musiikkityyleistä jää puuttumaan esimerkiksi rap, eikä sitä mikään taho tuonut edes ehdolle. Tyyli onkin eurooppalaisten perinteiden pohjalta nousevalle kirkkomusiikille vieras, sillä se on syntynyt Yhdysvalloissa vasta muutama vuosikymmen sitten ja se yhdistyy leimallisesti maalliseen populaarimusiikkiin, joskin soulin kautta sillä on etäinen yhteys myös gospeliin.

Lisävihkotyössä rap tuli kuitenkin mieleen lyriikan yhteydessä, kun jouduimme pohtimaan, muodostavatko säkeenloppuiset amen ja saamme kelvollisen riimin.   Perinteisessä lyriikassa riimi hyväksytään täydelliseksi vain siinä tapauksessa, että sanojen loput ovat viimeisen nousutavun vokaalista lähtien identtiset, kuten pareissa soimaavoimaa tai näännynkäännyn. Sen sijaan rap-lyriikassa riittävät pelkät vokaalit, konsonanteista ei tarvitse välittää.

En missään tapauksessa kuulu rapin harrastajiin, mutta se kiinnostaa ilmiönä monesta syystä. Yksi niistä on tyylin käsittämätön vetovoima. Viime kesänä Olympiastadionilla esiintynyttä Cheekiä verrattiin mediassa uskonlahkon johtajaan, joka sai monituhatpäisen yleisönsä tekemään mitä ikinä halusi. Totta kai kaiken takana oli ammattitaitoinen markkinointikoneisto, mutta ei sekään mitä tahansa pysty myymään.

Internetistä satuin löytämään Aalto-yliopiston tohtorikoulutettavan Eric Malmin kehittämän, raplysaattoriksi kutsutun algoritmin, jonka avulla voi mitata ja vertailla eri lyyrikkojen riimittelytaitoa. Syötin kokeeksi raplysaattoriin Mikael Agricolan runot, koska ne sattuivat olemaan valmiina koneellani, ja tulos oli, että Agricola oli riimittelijänä suunnilleen Elastisen luokkaa. Ei huono tulos, kun ottaa huomioon, että Agricola oli ensimmäinen nimeltä tunnettu henkilö, joka ylipäänsä yritti kirjoittaa riimillistä runoa suomeksi.

Wikipedian määritelmän mukaan rap-musiikille on ominaista loppusoinnullinen ja rytminen puhelaulu. Tehokeinoja ovat rytmi ja toistot. Puhelaulu, toisto ja loppusoinnut eivät ole vieraita asioita kirkkolauluissakaan, mutta rytmit ovat perinteisesti olleet toisenlaisia. Saattaisi tietysti olla, että rippileirin iltanuotiolla räppäys olisi juuri se tyyli, joka veisi sanoman parhaiten perille, mutta tätä ei päästä tai jouduta kokeilemaan ainakaan tulevan lisävihkon tuella. Joka tapauksessa on selvää, ettei virsien tärkein osa ole sanoitus tai sävelmä, vaan se sanoma, joka on niiden takana.

Kaisa Häkkinen