On aika kiittää

Hemminki lisävihkotyöryhmän kokouksessa

Hemminki Maskulainen lisävihkotyöryhmän kokouksessa syksyllä 2014. Kuva: Jenni Urponen

On aika kiittää kirkkohallitusta ja kirkolliskokousta innostavasta toimeksiannosta. On aika kiittää virsikirjan lisävihkon työryhmää ahkeruudesta ja hyvistä keskusteluista. Voin vakuuttaa, että ehdotuksemme syntyi hyvässä ilmapiirissä. Vaikka välillä saatoimme olla eri mieltä joistakin linjauksista, keskustelut käytiin aina toisia arvostavassa hengessä.

Oli ilo johtaa innostunutta ja tehtävästään motivoitunutta ryhmää, jonka asiantuntemus oli monipuolista. Edustettuina olivat eri-ikäiset ihmiset, eri musiikkityylit, hymnologian ja virsihistorian tuntemus, kielen ja virsirunouden osaaminen sekä seurakuntatyön arki ja pyhä. Kaikki tämä näkyy oman käsityksemme mukaan lopputuloksessa.

Pidimme kolmen vuoden aikana laskujeni mukaan 36 koko päivän kokousta. Kokousten välillä tutustuimme itsenäisesti lukuisiin erikielisiin laulukirjoihin, sisarkirkkojen virsikirjoihin sekä työryhmälle lähetettyihin teksteihin ja sävelmiin. Ajoittain työskentelimme pienemmissä ryhmissä, jotta varsinaiset kokoukset sujuisivat tehokkaasti.

Erityiskiitoksen työryhmäläiset ansaitsevat vapaaehtoistyöstä laulavan kirkon hyväksi, sillä Kirkkohallituksen asettamille työryhmille ei makseta kokouspalkkioita. Kolmen vuoden sitoutuminen vaativaan prosessiin on melkoinen vapaaehtoispanos.

Lokakuun lopussa luovutimme ehdotuksemme toimeksiantajillemme. Toivotamme, totta kai, työllemme hyvää matkaa ja suotuisia tuulia kirkollisen päätöksenteon aallokoissa. Toivomme, että ensimmäisenä adventtina 2016, reformaation merkkivuoden alkaessa seurakunnissa kaikuisivat Hoosiannan rinnalla myös lisävihkon virret.

Työskentelyn loppuvaiheessa syntyi yksi unelma: että virsien uudistaminen olisi kirkossa jatkuva prosessi. Virsirunojen ja -sävelmien tekijät voisivat aika ajoin kokoontua yhteen luomaan yhdessä uutta. Kun jossain vaiheessa on aika uudistaa koko virsikirja, olisi jo paljon laadukasta aineistoa valmiina.

Näin jokainen sukupolvi voisi tuoda jotain uutta siihen suomalaisten virsikirjojen ketjuun, jonka ensimmäisinä lenkkeinä ovat Jaakko Finnon ja Hemminki Maskulaisen virsikirjat.

On aika kiittää myös teitä, jotka olette seuranneet, kommentoineet ja jakaneet blogiamme. Palautteenne on ollut arvokasta ja olemme ottaneet sitä huomioon työssämme. Tämä lienee virsikirjan lisävihkon viimeinen varsinainen blogikirjoitus. Myöhemmin syksyllä, päätöksentekoprosessin salliessa, tällä sivulla julkaistaan vielä Kirkon tiedotuskeskuksen ja sihteerin laatima tiedote lisävihkoehdotuksen sisällöstä.

Lämpimin kiitoksin suomenkielisen työryhmän puolesta

Jaana Marjanen, puheenjohtaja

Reformoi(ta)va virsi

Samuli ja Hemminki

Lisävihkotyön päättyessä saattoi useamman työryhmäläisen suusta kuulla todistuksen siitä, miten uusien virsien etsintä on ollut kasvattava ja omia näkemyksiä muokkaava prosessi. Olemme eläneet todeksi eräänlaista ”virsireformaatiota”. Tähän todistukseen myös itse mielelläni yhdyn. Ne ajatukset, jotka tuntuivat varmoilta lisävihkotyötä aloittaessa, ovat moneen kertaan muuttuneet keskusteluissa työryhmäläisten, virsien tekijöiden ja virsiä käyttävien seurakuntalaisten kanssa.

***

Edellinen blogisti, Kososen Pekka, maalaili huikeita visioita tulevaisuuden virsikirjasta – tabletti- ja mobiilisovelluksista ja muista mahdollisuuksista. Epäilemättä virttä ja sen käyttömahdollisuuksia on reformoitava eli uudelleen muovattava (lat. re-forma), vietävä kohti tulevaisuuden seurakuntaa. Nykyajan tekniikka avaa tähän uusia, hyödynnettäviä mahdollisuuksia.

Itselleni paperista ja musteesta tehty painotuote on kuitenkin edelleen tärkeä. Se on minulle silmin nähtävä ja käsinkosketeltava symboli inkarnoituneesta eli lihaksi tulleesta Jumalan Sanasta – soivasta Sanasta. Virsi itsessään on näin helpompi ymmärtää Jumalan näkyväksi lahjaksi maan päällä. Ehkä myös rajatulla virsinumeromäärällä, johon kaikki laulut eivät mahdu mukaan, on oma viestinsä. Se on viesti siitä, että kristittyjen ykseys ei ole vain rajatonta yhteyttä, vaan yhteyttä, joka perustuu yhteiseen uskoomme.

***

Uskon, että samalla, kun virttä reformoidaan, virsi reformoi salatulla tavalla meitä. On terveellistä huomata, että virsi ei ole vain sitä, mitä usein ymmärrän ”perinteisellä luterilaisella virrellä” tarkoitettavan. Monissa kulttuureissa virsi ei nimittäin ole pelkästään tiedollinen tai älyllinen tapahtuma, jossa yksilö oppii jotain luettavista virsiteksteistä. Sen sijaan virsi voi olla myös yhteisöllinen ja osallistava tapahtuma, jossa yksinkertaiset sanat toistuvat ja elävät yhä uudella tavalla yhteisössä, muokaten ja muovaten yhteisöä kohti yllättävää uutta. Uskon, että virren eri muodoissa Jumala tekee työtään minussa ja meissä yhdessä.

***

Jos Jumala suo, reilun parin vuoden kuluttua adventtina 2016 aloitellaan reformaation merkkivuotta. Voi olla, että juuri silloin saamme seurakunnissamme myös laulaa uusia lisävihkovirsiä. Tarvitsemme kirkossamme yhä edelleen reformaatiota. Tarvitsemme sitä, että Jumala reformoi eli palauttaa Sanansa kautta meidät siihen, mihin hän on meidät tarkoittanut!

Samuli Koivuranta, lisävihkosihteeri

Oppia ikä kaikki

DSCN2101 (2)

Kolme vuotta lisävihkotyöryhmän jäsenenä – huonomminkin olisi varmaan voinut aikansa käyttää! Olen ymmärtääkseni edustanut ryhmässä ns. vakavan musiikin säveltäjiä, ja olen tyytyväinen, jos minusta on ollut hyötyä projektille siinä roolissa. Toisaalta työtapamme on ollut keskusteleva, haastavakin, ja joukossamme on vallinnut ilmaisun vapaus myös oman ”mandaatin” ulkopuolisissa asioissa. Virsi on kokonaisuus jota on oikeastaan mahdotonta purkaa osiin (sisältö, sanat, sävelmä…). Välillä sitäkin on silti ollut pakko yrittää.

Huomaan ajattelevani kohta päättyvää lisävihkotyötä myös siltä kannalta mitä itse olen siltä saanut ja siitä oppinut.

Ensinnäkin olen oppinut tuntemaan virren ja kirkkomusiikin asiantuntijoita. Kuten kirkollinen väki useimmiten, he ovat paitsi teräviä ja oppineita myös mukavia ja huumorintajuisia ihmisiä. Työskentelymme on vienyt aikaa ja voimia, kokoukset ovat olleet pitkiä ja kotitöitäkin on riittänyt. Päällimmäisenä muistona on silti: olipas meillä hauskaa!

***

Toiseksi olen ymmärtänyt miten vaikeaa hyvän virren tekeminen on. Olemme läpikäyneet valtavan aineiston. Suoraan sanoen se on tuntunut usein kahlaamiselta tai jopa suossa tarpomiselta. Silloin tällöin olemme saaneet hetken surffatakin aallonharjalla: ”Hei, tässä on jotain!” Uuden, toimivan virren löytäminen ja sen yhdessä veisaaminen on elähdyttävä löytöretkeilijän kokemus, konkreettinen perustelu sille miksi tällaista työtä tehdään.

Olen aistinut että varsinkin virsitekstin ja -käännöksen tekijä joutuu miettimään koreografiansa tarkkaan, kun yhtälöön pitäisi saada mahtumaan oma persoonallinen kokemus ja yhteisesti hyväksytyt teologiset periaatteet – siis kertoa tuttu tarina yhä uudestaan omin sanoin. Kaiken lisäksi se pitäisi tehdä se niin että teksti toimii paperilla ja sekä tuntuu että kuulostaa hyvältä laulettuna. Osaavia virsirunoilijoita ei ole joka niemessä ja notkossa.

Virsimelodian säveltäminen ei ole sekään mikään ”piece of cake”, varsinkin kun sävel useimmiten syntyy sanojen jälkeen. Kuitenkin meillä säveltäjillä on sikäli helpompaa (lue: vapaammat kädet) että musiikilla on oma kielioppinsa ja sanastonsa joka pakenee määrittelyjä. Kuten sanotaan, musiikki on abstraktia. Tai että se on parhaimmillaan jotain äärettömän tarkkaa mutta samalla sellaista jota ei voi sanoin ilmaista. Tulisikohan tästä mieleen jotain muuta samankaltaista…?

***

Kolmanneksi paradoksi: Tutustumalla tuhansiin virsiin, keskustelemalla niistä ja analysoimalla niitä olen tullut siihen tulokseen, että ainakin minun on entistäkin vaikeampaa määritellä virttä tyhjentävästi ja yksiselitteisesti. Ei se mitään. Ihmismieli ehkä pysyy samana, mutta tämä meidän ihmisten maailma on jatkuvassa muutoksen tilassa. Olkoon siis virsikin. Virsikirjan uudistaminen ei varmaankaan lopu lisävihkotyöryhmän karonkkaan.

***

Tämä oli viimeinen esiintymiseni tällä foorumilla. Kiitos teille, lukijat!

Olli Kortekangas, säveltäjä, lisävihkotyöryhmän jäsen

Mitä kritisoidaan, kun kritisoidaan ”uusia virsiä”?

Samuli-Koivuranta

Räväkkäsuinen toimittajaveteraani Hannu Taanila riepotteli äskettäin puheessaan värikkäin sanakääntein ”uusia virsiä”. Puuttumatta tässä sen enempää tuon kritiikin sinänsä kiinnostaviin perusteluihin haluaisin kiinnittää erityishuomion riepottelun kohteena olleisiin ”uusiin virsiin”. Usein muulloinkin nimittäin kuulee kritisoitavan ”uusia virsiä”, mutta oikeastaan mistään ei käy ilmi, mitä näillä ”uusilla virsillä” varsinaisesti tarkoitetaan. Seuraavassa käyn lyhyesti läpi, mitä eri asioita arvelen näillä useimmiten tarkoitettavan.

a) Vuoden 1986 hyväksytyn virsikirjan uudet virret. Pian 30 vuoden ikään ehtineen virsikirjamme 632 virttä kirvoittavat edelleen monilta kitkeriä kommentteja: ”Ei niitä uusia virsiä osaa laulaa, kun menivät sen virsikirjankin muuttamaan.” Monelle harmitusta ovat aiheuttaneet virsien kielelliset muutokset, toisille ehkä uudet musiikilliset tyylisuunnatkin. Toisaalta yllättävän monien tämän päivän ihmisten suosikkivirret ovat juuri tuon virsikirjan uusia virsiä. Oman kokemukseni mukaan useimmat ihmiset, jotka aluksi kieltävät tuntevansa virsiä, tunnistavat lopulta helposti ainakin kymmenkunta nimenomaan vuonna 1986 virsikirjaan otettua uutta virttä ja pitävät niitä ihan kelpoina laulettavina.

b) Virsikirjan vuosien 2000 ja 2003 liiteosien laulut. Kirkon virallisessa kielenkäytössä virsillä tarkoitetaan ainoastaan kirkolliskokouksen hyväksymiä virsiä (ks. kohta a). Sen sijaan virsikirjan 700- ja 800-numeroiset laulut eivät virsiä ole, vaikka ne kyseisen painotuotteen välissä ovatkin. Ne on hyväksytty lauluiksi osina kirkkokäsikirjoja, ei virsiksi. Monien mielestä tämä on aika hassua, mutta näin se vain on. Suuressa osassa liiteosan lauluissa on tuttu vanha virsisävelmä ja niinpä muutamista onkin tullut erittäin käytettyjä lauluja vaikkapa kaste- ja vihkitoimituksissa.

c) Lasten virsi, Siionin virret, Uusia virsiä, Luterilaisia virsiä, Nuoren seurakunnan veisut ja monet muut kokoelmat. Evankelis-luterilaisella kirkolla ei ole monopolia virsi-sanan käyttöön ja niinpä eri järjestöt, herätysliikkeet ja kaupalliset kustantajatkin ovat käyttäneet nimitystä hengellisten laulukokoelmiensa kansissa. Toisinaan mukana on saattanut olla yhteislauluja jopa maalliseltakin puolelta. Toisaalta monia laulukokoelmien lauluja saatetaan käyttää oheismateriaalina seurakunnan tilaisuuksissa ja jumalanpalveluksissakin, mikä on saattanut tehdä niistä ihmisten mielissä ”virallisia virsiä”. Niitä ne eivät kuitenkaan ole, jos kirkolliskokouksen päätöstä pidetään määritelmän mittapuuna.

d) Virsikirjan lisävihkon uudet virret. Tämän blogin pääaihe, virsikirjan lisävihko, on tällä hetkellä vielä tulevaisuutta. Loppukiri valmistelussa on alkamassa ja syksyn aikana työryhmän työ tulee päätökseensä. Vielä ei kuitenkaan ennen kirkolliskokouksen päätöstä tiedetä – ei edes Hannu Taanila –, mitkä lopulta ovat lisävihkon ”uusia virsiä”. Joka tapauksessa kyse on edelleenkin vain lisävihkosta, ei varsinaisesta virsikirjasta. Virsikirja on myös tämän jälkeen se sama 632 virren kokoelma, joka nytkin on käytössä.

Uusia virsiä voi ja tuleekin kritisoida – sillä tavalla on koeteltu ja seulottu virsiä Suomessa jo ainakin 500 vuoden ajan. Kaikki uudet virret eivät ole aina välttämättä kovin onnistuneita ja silloin ne myös unohtuvat ja jäävät pois käytöstä. Toiset löydetään/opitaan ehkä vasta ajan päästä käyttöönotostaan. Aina on kuitenkin mukaan tarttunut helmiä, jotka ovat jääneet pysyviksi aarteiksi kantamaan kirkon yhteistä uskoa ja rukousta eteenpäin tuleville sukupolville. Siksi uusia virsiä kannattaa yhä tänä päivänä etsiä!

Samuli Koivuranta, lisävihkotyöryhmän sihteeri

Mikä otetaan, mikä jätetään?

Anna-Mari Kaskinen ja Helmi kuva (2)

Virsikirjan lisävihkotyö on nyt siirtynyt vaikeaan vaiheeseen. Mikä laulu otetaan, mikä jätetään? Työryhmällemme annettujen raamien perusteella voimme läpikäymistämme sadoista lauluista valita vain noin 70, korkeintaan 80.

Eilen työryhmämme jäsenistä koottu laajennettu ”dispositioryhmä” piti kokousta. Valintaprosessissa tähän saakka päässeet laulut oli ryhmitelty erilaisten otsikoiden ja teemojen alle.

Lauluja oli edelleen liikaa. Pyrimme suorittamaan valintaa mielessämme lukuisia kysymyksiä. Vastaako virsi siihen toimeksiantoon, joka työryhmällemme oli annettu? Tuoko se jotain uutta nykyisen virsikirjan sisältöihin ja melodioihin? Millainen on sen sanoma? Millaisella kielellä se on ilmaistu? Otetaanko siinä lasten ja nuorten näkökulma huomioon? Entä maailmanlaajuinen kirkko? Onko virsi ”täsmävirsi”, jota voidaan käyttää väin yhtenä kirkkovuoden päivänä, vai olisiko samasta aihepiiristä olemassa monikäyttöisempi vaihtoehto?

Työskentelymme on osoittanut sen, että kirkossamme vaikuttava lauluperinne on rikas ja elinvoimainen. Olemme myös voineet näköalapaikalta katsoa virsityötä, jota muissa kirkoissa tehdään.

Mutta miten käytetään sitä laulumateriaalia, joka ei nyt tule sisältymään lisävihkoon? Kokoelman ulkopuolelle jää satoja hienoja lauluja, niin meillä kuin muualla syntyneitä. Osa lauluista on meillä aikaisemmin julkaisemattomia. Miten ne voisivat olla saavutettavissa, kun kirkossamme tehdään uusia laulukirjoja? Sekä suomen- että ruotsinkielinen lisävihkotyöryhmä on tehnyt suuren työn kartoittaessaan ja kerätessään tämän materiaalin.

Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, vielä tämän vuosisadan aikana kirkkomme saa kokonaan uuden virsikirjan. Näin on tapahtunut jokaisella vuosisadalla sitten 1500-luvun. Viime vuosisata oli poikkeus sikäli, että sen aikana valmistui kaksi uutta virsikirjaa, 48 vuoden välein.

Hyvää hiljaista viikkoa ja pääsiäistä kaikille virsien ystäville!

Anna-Mari Kaskinen

 

1. Kunnian saakoon

Poika Jumalan!

Kristus ylösnousi,

voitti kuoleman.

Kivi haudan suulta

vieritetty on.

Tyhjä on nyt vuode

hautakammion.

 

kerto: Kunnian saakoon,

Poika Jumalan!

Kristus ylösnousi,

voitti kuoleman.

 

2. Katso, hän saapuu!:

Murhe väistyy jo.

Herran katse loistaa

niin kuin aurinko.

Kiitosvirttä uutta

kansat laulakaa!

Tervehtikää Herraa,

synnin voittajaa.

 

kerto

 

3. Kirkkauden Herraan

aina luottakaa.

Meidät yönkin halki

Kristus johdattaa.

Maiden ääriin viesti

ihmeellinen soi.

Jeesus kuolemallaan

rauhan meille toi.

 

kerto

 

Edmund Budry 1884

käännös Richard Hoyle 1923

sävel Georg Friedrich Händel, ”Riemuitse, tytär Siionin”

suomenkieliset sanat työryhmän toimeksiannosta laatinut Anna-Mari Kaskinen.

Päivä virsikirjan lisävihkotyössä

Samuli-Koivuranta

10.00 Kerran kuukaudessa Helsingin Katajanokalla pidettävä kokous on vähitellen valmis alkamaan. Lisävihkotyöryhmän jäseniä alkaa saapua, ketkä pääkaupunkiseudulta, ketkä Varsinais-Suomen tai Savon suunnilta. Nopeasti vaihdetaan kuulumisia kevyen aamupalapöydän äärellä.

10.15 Puheenjohtaja avaa kokouksen aamurukouksella ja muistuttaa sanan kylvötyöstä ja siemenen kasvusta. Tätä työtä saamme tehdä tässäkin työryhmässä.

10.30 Käydään läpi palautetta kuukauden aikana pidetyistä lisävihkoesittelyistä ja muista huomioitavista asioista. Samoin pohditaan tulevaa karsimistyötä: noin kahdesta sadasta jatkoon valitusta laulusta pitäisi loppuvuoden aikana löytää 60-80 sopivinta. Tuskaisia ilmeitä. Moni hyvä ja tärkeä laulu tulee jäämään pois lisävihkosta. Nyt tarvitaan lisävihkon tarkoitukseen sopivimmat tekstit ja sävelmät.

11.00 Alamme laulaa. Käsiteltävänä 40 laulun nippu, josta pitäisi yhdessä päättää, mitkä laulut etenevät vielä jatkoon. Kahden, kolmen hengen pienryhmät ovat työryhmän kokousten välillä esikarsineet eri lauluryhmistä (esim. lyhyet rukouslaulut, kaanonit, kansainväliset laulut, uudet suomalaiset laulut) muutamia yhteisesti laulettaviksi. Nyt laulettavat laulut määritellään lyhyesti A:ksi tai C:ksi. A tarkoittaa: ”potentiaalinen, otetaan jatkokäsittelyyn”. C taas: ”Ei tuo uutta lisää, jää pois”.  Työskentelyn alkuvaiheessa oli myös B-kategoria: ”Ehkä, katsotaan uudestaan.”

12.00 Lounastauon aika. Lounaspöydän ääressä kirpoavat usein mielenkiintoiset keskustelut virsityöstä – eräänlaista työtä siis sekin.

12.40 Työ jatkuu – laulaen, kuinkas muuten. Työryhmän jäsenet arvioivat musiikin kiinnostavuutta ja innostavuutta, yhteislaulettavuutta, kielen luontevuutta, sanojen ja sävelen suhdetta. Ja ennen kaikkea sitä, tuovatko tekstit ja sävelmät oikeasti uutta lisää nykyiseen virsikirjaan. Monien laulujen kohdalla arvioidaan, voisiko muokkaus tehdä laulusta vielä tarkoituksenmukaisemman.

14.15 Kahvipaussi

14.30 Vielä viimeiset laulut nipusta laulettavana. Työryhmän eri jäsenillä painottuvat erilaiset näkökulmat. Joku tarkkailee, sopiiko kieli erilaisille ihmisille, toinen miettii, luontuuko laulu lasten suuhun, kolmas pohtii laulun teologiaa, neljäs rytmikkyyttä… Aina ei olla samaa mieltä – mutta silti hyvässä hengessä.

15.00 Keskustellaan virren rajoista. Vuoden aikana julkisuudessa on ehdotettu lisävihkoon monia kansan rakastamia lauluja. Suosituimmuus ei tee vielä laulusta virttä. Tuskinpa vielä sekään, että laulu käsittelee ihmisen ikuisuuden kaipuuta tai vaikkapa rakkauden janoa. Se on kuitenkin selvää, että virren tulisi olla elämässä kiinni, sen pitäisi koskettaa todellista ihmiselämää.

16.00 Työryhmän tämänkertainen työskentely on lopuillaan. Kerrataan jatkotyöskentelyn asioita, sovitaan tarpeelliset väliajan tapaamiset. Lähdetään kotimatkalle.

Sihteerin työ jatkuu laululuetteloiden päivittämisen ja muistion viimeistelyn parissa. Mielessä ovat kollegat 1800-luvulla, Krimin sodan jälkimainingeissa. Mitä virsityö oli silloin, kun nuotit ja muistiot olivat mustekynällä kirjoitettuja, kun pelkkä matka kokoukseen saattoi kestää kolme päivää?

Samuli Koivuranta, lisävihkotyöryhmän sihteeri

”Mikä särähtää kielikorvassasi?”

Jaana Marjanen

”Mikä särähtää kielikorvassasi?” kysytään mainiossa Aristoteleen kantapää –ohjelmassa viikoittain. Minun kielikorvassani Kotimaisten kielten keskuksen uusin ohje alkoi särähtää heti, kun se annettiin hiljattain.

Kielikorvani on viritettävä uudelleen, jotta se voisi alkaa särähtämään.

Sama koskee kysymystä, voidaanko uusissa virsissä käyttää erilaisia lyhentymämuotoja, jotka ovat olleet varsin yleisiä suomalaisissa virsissä ennen vuoden 1986 virsikirjaa. Kun 1970-luvulla päätettiin uudistaa virsikirja, pidettiin tärkeänä kielen nykyaikaistamista. Komitea halusi noudattaa hyvän yleiskielen periaatetta. Se poisti vanhoista virsistä muun muassa vanhahtavat sanamuodot (halajaa, peljätä), erilaiset lyhentymämuodot (kädess’ tai sun) sekä interjektiot ah ja oi.

Kirkolliskokouskäsittelyssä joitakin tutuimpia virsiä palautettiin entiseen kieliasuun. Siksi laulamme yhä ”Sun haltuus, rakas Isäni” tai ”Ystävä sä lapsien”. Myös niihin virsiin, jotka kirkolliskokous lisäsi virsikirjaan, jäi lyhentymämuotoja, esimerkiksi: ”Kuule, Isä taivaan, pyyntö tää”.

Ruotsin kirkon virsikirjaa suomennettaessa noudatettiin hyvän yleiskielen periaatetta. Taitavat kääntäjät, joita olivat muun muassa suomalaiset Anna-Maija Raittila, Niilo Rauhala, Pekka Kivekäs ja Anna-Mari Kaskinen, eivät käyttäneet lyhentymämuotoja tai interjektioita. Ruotsin kirkon suomenkielisen virsikirjan kieliasua on kiitelty sekä Ruotsissa että Suomessa.

Kieli muuttuu, kuten Kotuksen uusimmasta suosituksesta voidaan päätellä. Lisävihkotyöryhmässä olemme keskustelleet kielen rajoista. Tuskin kuitenkaan alamme veisaamaan Jumalan kunniaksi. Sitä olemme kuitenkin pohtineet, voisimmeko ottaa lisävihkoehdotukseemme virsiä, joissa käytetään runokielen lyhentymämuotoja, kuten sä ja mä, sun ja mun. Minun kielikorvassani ne särähtävät ja vaativat muokkausta.

Mikä sinun kielikorvassasi särähtää? Kerro se meille vaikkapa blogikommentissasi.

Jaana Marjanen, lisävihkotyöryhmän puheenjohtaja

Parahat virsievähät

Samuli-Koivuranta

Tätä kirjoitusta julkistettaessa olen samalla parhaillaan esittelemässä virsikirjan lisävihkotyötä Seinäjoella valtakunnallisilla jumalanpalveluspäivillä. Päivien otsikkona on eteläpohjalaiseen tapaan ”Parahat evähät”. Tarkoituksena päivillä on perehtyä jumalanpalveluksen kehittämishankkeen tuloksiin. Miten jumalanpalveluksesta voisi tulla näkyvämmin seurakuntaelämän keskus? Miten yhteisöllisyys ja seurakuntalaisten osallisuus saisi tilaa jumalanpalveluksessa? Miten huomioimme seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa erilaiset ihmiset? Muiden muassa näihin kysymyksiin on pohjalaisessa pitopöydässä luvassa eväitä – toivottavasti runsaita ja maistuvia.

Maistelemme päivillä siis myös lisävihkotyön tämän hetkisiä eväitä. Vielä emme tiedä, mitkä laulut päätyvät lisävihkoon, mutta esimerkinomaisia maistiaisia siitä, mitä on etsitty, voimme yhdessä laulaa. Tarkoitus on tarjota maistiaisia sellaisista laulujen musiikillisista muodoista ja tekstisisällöistä, joita ei nykyisessä seurakunnan yhteisessä rukous- ja jumalanpalveluselämässä ole tai niitä ei ainakaan ole liikaa.

Kuten jumalanpalvelusta kehitettäessäkin, kyse lisävihkossa on pitkälti yhteisöllisyyden, osallisuuden ja vieraanvaraisuuden näkyväksi tekemisestä. Englantilainen Paul Inwood kyselikin muutama viikko sitten suomalaisilta virsisäveltäjiltä: Mikä virsisävellyksessä voisi olla se ’seurakunnallinen koukku’ (congregational hook), joka houkuttelee seurakunnan mukaan osallisuuteen, tehtäväänsä?

Seuraavassa joitain tästä näkökulmasta tehtyjä poimintoja lisävihkon menústa:

  • iloa ja valoa Jumalan lahjoista
  • tarttuva kertosäe
  • vieraanvaraista, erilaiset kulttuurit huomioivaa musiikkia
  • kristillistä kasvatusta tukeva laulu
  • lyhyt, toistettava rukouslaulu
  • ihmettelevän, ehkä myös hapuilevan uskon esiintuomista
  • esilaulajan ja seurakunnan vuorottelua
  • yleisvirsi – virsi joka sopii tekstinsä puolesta lähes tilanteeseen kuin tilanteeseen
  • kaanon, jota voisi laulaa vaikkapa ehtoolliselle mentäessä
  • monikielisiä jumalanpalveluksia edistävä laulu

Varsinkin teiltä, jotka olitte mukana yhteisessä lauluhetkessä, mielelläni kuulisin tähän blogiin palautetta menústa: mikä siinä maistui hyvältä, mikä ehkä ei?

Samuli Koivuranta, lisävihkosihteeri

Virsibuumista jatkuvaan uudistukseen

DSCN2101 (2)

Virsi on edelleen kuumaa kamaa. Buumi näyttää jatkuvan. Ilmiö on ilahduttava, vaikka kaikesta tätä nykyä virtenä markkinoitavasta ei tarvitse pitääkään.

Lisävihkohanke vahvistaa virsibuumia ja hyvä niin. Sen varsinainen tehtävä on kuitenkin toinen. Tulisi hahmottaa olennainen kaiken pöhinän keskeltä, rakentaa kompromissi monenlaisten ja ristiriitaisten vaatimusten välille, aavistaa millaiset virret saavat suomalaisen sielun ja suomalaiset äänihuulet väräjämään huomenna tai ylihuomenna.

Ajallemme on ominaista loputon liike – eikä välttämättä eteenpäin vaan usein myös sinne tänne. Yhteiskunnan rakenteiden saneeraus on pysyvä olotila, ja yritysmaailmassa organisaatiot ovat jatkuvassa muutoksessa. Toimintaympäristö muuttuu nopeammin kuin substanssi, ellei sitten kuori itsessään muutu sisällöksi kuten rahan maailmassa näyttää tapahtuneen.

Kirkon sanomassa sentään on edelleen substanssia. Jatkuvan liikkeen vaatimus koskee silti kirkkoakin. Meitä on kehotettu menemään ”kaikkeen maailmaan”. Ymmärrän tämän tarkoittavan muutakin kuin globaalia maantiedettä. Maailma on myös tässä ja nyt.

Mitä virsikirjaan uudistamiseen tulee, sille ei enää riitä muutaman vuosikymmenen ”huoltoväli” kuten tähän asti. Sen pitäisi olla jatkuva olotila, prosessi. Täytyykö tulevaisuuden virsikirjan edes olla kirja?

Olli Kortekangas

Metsänhoidollisia periaatteita

Anna-Mari Kaskinen ja Helmi kuva (2)

Viimekertaisessa blogissani kirjoitin virsimetsästä. Nyt käännän katseen metsänhoidollisiin periaatteisiin. Paljon siitä, mikä pätee metsänhoidossa, voidaan soveltaa virsimetsän istutukseen.

Metsien uudistaminen on sijoitus, joka tähtää kauas tulevaisuuteen. Metsänomistaja valitsee tarkkaan kasvatettavat puulajit, maanmuokkaustavan ja uudistusmenetelmän.

Maanmuokkausta tehdään, jotta uusi metsä saisi mahdollisimman hyvät kasvuolosuhteet  heti ensimmäisinä vuosina. Humuskerrosta rikotaan hieman. Tärkeää on että metsä kasvaa laadukasta puuta uusille sukupolville.

Metsänomistaja tilaa taimet ajoissa. Puulajit hän valitsee kasvupaikan mukaan. Jotkut puut kuten mänty sopivat karujen maiden puulajeiksi. Toisia, kuten rauduskoivua ja kuusta, istutetaan ravinteikkaampaan maahan.

Taimikkoa täytyy aluksi hoitaa ahkerasti, muuten ympäröivä kasvillisuus saattaa tukahduttaa kasvun. Eri puulajeja kasvatetaan samassa metsässä ja hakkuissakin voidaan havumetsään jättää lehtipuita. Myös kääpäiset, palaneet ja koloiset puut jätetään metsään eikä yksittäisiä maahan kaatuneita puita korjata pois. Tavoitteena on säilyttää metsien monipuolisuus ja arvokkaat, yksittäiset luontokohteet.

Uuden virsimetsän istutustyö on vielä kesken. Maanmuokkausta on tehty esittelemällä uudistustyötä eri foorumeilla. Työryhmä on kartoittanut tarvittavia puulajeja ja keskustellut uudistustyön menetelmistä. Taimia on tilattu niin runoilijoilta kuin säveltäjiltä.

Uuden virsimetsän kasvupaikkaa on kartoitettu ja tavoitteet on pyritty pitämään kirkkaina mielessä. Tiedossa on, että kasvualusta pitää sisällään niin karua maata kuin ravinteikkaampia alueita. Tavoitteena on lajien runsautta huokuva, täyteläinen virsimetsä, joka kunnioittaa metsän monimuotoisuutta. Mukaan on etsitty myös eksoottisia lajeja, joita suomalaisessa virsimetsässä ei aikaisemmin ole tavattu.

Viimeaikaisessa virsityössä, sekä vuoden 1986 virsikirjan että Ruotsin kirkon suomennetun virsikirjan kohdalla, arvona on pidetty hyvää, kaunista ja kieliopillisesti moitteetonta kieltä, joka samalla on ilmeikästä ja herkkää.

Uutta, monimuotoista virsimetsää istutettaessa myös kielellisiä periaatteita on katsottu väljemmin kuin 30 vuotta sitten. ”Kääpäisille, palaneille ja koloisille” sanoille on raivattu tilaa, jotta satunnaisesti metsään saapuva samoilija tunnistaisi lajin, tuntisi tuoksun, kohtaisi oman elämänsä puun. Vaikka se olisi maahan romahtanut runko, jonka kuhmuraista kaarnaa aurinko lämmittää.

Anna-Mari Kaskinen