Reformoi(ta)va virsi

Samuli ja Hemminki

Lisävihkotyön päättyessä saattoi useamman työryhmäläisen suusta kuulla todistuksen siitä, miten uusien virsien etsintä on ollut kasvattava ja omia näkemyksiä muokkaava prosessi. Olemme eläneet todeksi eräänlaista ”virsireformaatiota”. Tähän todistukseen myös itse mielelläni yhdyn. Ne ajatukset, jotka tuntuivat varmoilta lisävihkotyötä aloittaessa, ovat moneen kertaan muuttuneet keskusteluissa työryhmäläisten, virsien tekijöiden ja virsiä käyttävien seurakuntalaisten kanssa.

***

Edellinen blogisti, Kososen Pekka, maalaili huikeita visioita tulevaisuuden virsikirjasta – tabletti- ja mobiilisovelluksista ja muista mahdollisuuksista. Epäilemättä virttä ja sen käyttömahdollisuuksia on reformoitava eli uudelleen muovattava (lat. re-forma), vietävä kohti tulevaisuuden seurakuntaa. Nykyajan tekniikka avaa tähän uusia, hyödynnettäviä mahdollisuuksia.

Itselleni paperista ja musteesta tehty painotuote on kuitenkin edelleen tärkeä. Se on minulle silmin nähtävä ja käsinkosketeltava symboli inkarnoituneesta eli lihaksi tulleesta Jumalan Sanasta – soivasta Sanasta. Virsi itsessään on näin helpompi ymmärtää Jumalan näkyväksi lahjaksi maan päällä. Ehkä myös rajatulla virsinumeromäärällä, johon kaikki laulut eivät mahdu mukaan, on oma viestinsä. Se on viesti siitä, että kristittyjen ykseys ei ole vain rajatonta yhteyttä, vaan yhteyttä, joka perustuu yhteiseen uskoomme.

***

Uskon, että samalla, kun virttä reformoidaan, virsi reformoi salatulla tavalla meitä. On terveellistä huomata, että virsi ei ole vain sitä, mitä usein ymmärrän ”perinteisellä luterilaisella virrellä” tarkoitettavan. Monissa kulttuureissa virsi ei nimittäin ole pelkästään tiedollinen tai älyllinen tapahtuma, jossa yksilö oppii jotain luettavista virsiteksteistä. Sen sijaan virsi voi olla myös yhteisöllinen ja osallistava tapahtuma, jossa yksinkertaiset sanat toistuvat ja elävät yhä uudella tavalla yhteisössä, muokaten ja muovaten yhteisöä kohti yllättävää uutta. Uskon, että virren eri muodoissa Jumala tekee työtään minussa ja meissä yhdessä.

***

Jos Jumala suo, reilun parin vuoden kuluttua adventtina 2016 aloitellaan reformaation merkkivuotta. Voi olla, että juuri silloin saamme seurakunnissamme myös laulaa uusia lisävihkovirsiä. Tarvitsemme kirkossamme yhä edelleen reformaatiota. Tarvitsemme sitä, että Jumala reformoi eli palauttaa Sanansa kautta meidät siihen, mihin hän on meidät tarkoittanut!

Samuli Koivuranta, lisävihkosihteeri

Mainokset

Uusia virsiä? -messun kokemuksia

Kaisa5

”Koko kirkkokansa oli mukana ja kirkossa oli hyvä olo ja lämmin tunnelma.” Näin kommentoi innoissaan eräs seurakuntalainen Nummelan kirkossa Uusi virsi -messun jälkeen. Messun kaikki virret ja laulut olivat niitä lauluja, jotka mitä todennäköisimmin sisältyvät työryhmämme jo lähes valmiiseen lisävihkoehdotukseen. Olin valinnut ne kyseistä pyhää silmällä pitäen, aiheena oli itsensä tutkiminen.

Lauluja oli yhteensä 11, eli yli kahdeksasosa koko laulustosta. Opetin laulut ensin kirkkokuorolle, joka toimi kanssani messussa esilaulajina. Kirkkokuorolaiset oli jo varsin ilahtuneita laulujen musiikillisesta monipuolisuudesta, valoisuudesta sekä tekstien tuoreudesta, syvyydestä ja hienosta uudentyyppisestä virsirunoudesta. Jopa täyden kympin sai yksi Pekka Kivekkään teksti.

Sekä kuorolaiset että sitten myös koko koolla ollut seurakunta kokivat nämä laulut helposti omaksuttaviksi ja mukaansa tempaaviksi. Mukana oli mm. kaksi irlantilaista sävelmää, joita kiiteltiin valoisuudesta ja luonnonläheisyydestä. Ne ovat erään kommentin mukaan jotenkin suomalaiseen sielunmaisemaan sopivia, vaikkakin usein sisältävät aavistuksen enemmän valoa kuin perinteinen suomalainen kansankoraali.

Erityistä kiitosta sai myös kansainvälisen lauluston mukaan ottaminen lisävihkoon. Vaikka emme pysty lisävihkolla vastaamaan kaikkiin eri kulttuurien tarpeisiin, voimme kuitenkin osoittaa, että haluamme tehdä nähtäväksi monien kultturien läsnäolon seurakunnissamme, ja kutsua kaikenlaisia ihmisiä mukaan. Musiikillisessa vuorovaikutuksessa kaikki rikastuvat.

Kaisa-Leena Harjunmaa-Hannikainen

Ylistysvirsi Allahille lisävihkoon!

Samuli-Koivuranta

Jaahas, taas näitä otsikoita, ties kuinka mones tälle päivälle. Ja sitten normaali rallatus ”sillistä ja kuravedestä” päälle. Eikös se niin yleensä mene? Vai ei kait ne siellä Kirkkohallituksessa nyt ihan kummallisiksi ole tulleet. Pitäisiköhän sittenkin varmuuden vuoksi lukea blogia vähän eteenpäin?

Julkaisupäivästään huolimatta blogin otsikko ei ole välttämättä aivan tuulesta temmattu. Virsikirjan lisävihkoa valmistellessa on nimittäin aivan vakavastikin pohdittu monikielisyyttä osana virsikirjan lisävihkoa. Kansainvälisten esimerkkien rohkaisemina on harkittu sitä, että lisävihko voisi sisältää eri kieliä varsinkin niistä kieliryhmistä, joiden edustajia asuu Suomessa runsaasti. Viralliset kielet ruotsi ja saame ovat tässä suhteessa tärkeitä, mutta yhtä lailla esimerkiksi englantia, viroa ja venäjää on pohdittu osana virsien kieliä.

Erityisen mielenkiintoista saattaisi olla se, jos uusista virsistä löytyisi myös arabiankielinen virsiteksti. Virressä, jossa ylistämme suomeksi Jumalaa, olisi siten täysin normaalia kääntää Jumalaa tarkoittava sana arabian kielellä ”Allahiksi”. Vastaavalla tavalla hepreankielisessä virressä samassa kohdassa puhuttaisiin kaiketi ”Elohimista”, joka tulee samasta Jumalaa tarkoittavasta sanajuuresta. Ehkä kuitenkin on tarpeen korostaa, että kristillisessä virressä puhuttaisiin myös ”Allahin Pojasta ja Pyhästä Hengestä”, mitä vaikkapa arabian kieltä puhuva muslimi ei tietystikään tekisi.

Vaikka sanojen käännökset kielestä toiseen saattavat olla sinänsä varsin yksiselitteisiä, voi kuitenkin olla, että monikielisyyden ja –kulttuurisuuden sisäistäminen on tätä paljon vaikeampaa. Viime kesänä minut yllätti Yle:n sivuilla käyty keskustelu virsikirjan lisävihkon monikulttuurisuudesta. Nimimerkki Henrikki kirjoitti tuolloin närkästyneen oloisesti: ”Jos nyt suunniteltuun lisävihkoon eli Lutherilaisen kirkon virsikirjaan, otettaisiin mahdollisesti muiden uskontojen laulujakin mukaan, olisi se kyllä kristinuskon sanoman häpäisyä ellei peräti pilkkaa!” Kirjoittaja oli ymmärtänyt virsien monikulttuurisuuden tarkoittavan samalla moniuskontoisuutta, mikä ei varmastikaan ole ollut lisävihkoa valmistelevan työryhmän ajatus. Voi siis olla, että kaikille ei olisi aivan yksinkertaista hahmottaa arabiankielistä minareettirukouskutsua muistuttavaa säveltä kristilliseksi virreksi, vaikka sanat sinänsä olisivat kuinka perusluterilaisia tahansa.

Tuntuu ylipäätään siltä, että monikulttuurisuudessa ja monikielisyydessä on vielä aika paljon oppimista. Vastikään Kirkkojen maailmanneuvosto raportoi siitä, kuinka muslimienemmistöisen Malesian kristityiltä oli valtiovallan toimesta kielletty ”Allah”-sanan käyttö. Enkä oikein tiedä, ollaanko täällä suvaitsevaisuuden mallimaa Suomessakaan paljoa pidemmällä. Hiukan on ollut epäileväinen olo käydyn Suvivirsi-keskustelun jälkeen. Kulttuurien ja kielien rajoittamisilla ja kielloilla tuskin voidaan edistää dialogia ja suvaitsevaisuutta katsomusten välillä, riippumatta siitä, mitä muotoja nämä kiellot missäkin saavat.

Jeesuksen seuraajilleen antaman lähetyskäskyn perusteella evankeliumi on tarkoitettu kaikille kielille ja kulttuureille. Monikulttuurisuuden keskellä yksi ja sama evankeliumi kuulostaa ja näyttää siksi huomattavan moninaiselta. Siinä onkin meille yhtenäiskulttuurin kasvateille melkoinen kasvamisen paikka.

Samuli Koivuranta, lisävihkotyöryhmän sihteeri

Suomea, saamea, savoa?

Erkki Tuppurainen

Virsikirjan lisävihkoa suunniteltaessa on paljon keskusteltu kielenkäytöstä, niin myös tämän blogin kahdessa edellisessä puheenvuorossa. Vuonna 2002 julkaistu Ruotsin kirkon suomenkielinen virsikirja on ruotsalaisen kirjan käännös. Monet ovat pitäneet käännöksiä parempina kuin omassa vuoden 1986 virsikirjassamme olevia. Erityisesti on pantu merkille se, että laulettaessa tavujen painotukset eivät ainakaan yhtä paljon vääristy. Lyhyet vokaalit eivät myöskään pitene niin, että psalmia laulaessani pyydän Jumalaa ajamaan minun ”aasiani” tai ”Aasiaani” ”asian” sijasta.

Kielikeskustelua on innoittanut myös Norjan kirkon tuore virsikirja. Sen lähes 900 virttä sisältävät Norjan kahden kirjakielen lisäksi tekstejä myös pohjois-, etelä- ja luulajansaameksi, englanniksi, ruotsiksi, suomeksi ja jopa kveeniksi eli Pohjois-Norjan vanhaan suomeen pohjautuvalla kielellä. Suomenkielisen lisävihkon virsien määrä saattaa jäädä alle sadan, joten tilaa ei kovin paljon ole. Kuitenkin on ajateltu sijoittaa joihinkin virsiin suomenkielisen tekstin rinnalle ainakin saamen-, ruotsin- ja englanninkielisiä, mielellään asianomaisesta ympäristöstä peräisin olevia tekstejä.

Vieraskielisiä tekstejä on ajateltu erityisesti virsiin, joissa myös sävelmä tuo uutta väriä suomalaiseen virsiperinteeseen. Suomen tähänastisten saamenkielisten virsien kohdalla ongelmana on se, että niihin on lähes aina liittynyt suomalaisille tuttu sävelmä, joita ei nyt haluttaisi lisävihkossa käyttää. Norjan saamelaisvirsissä on useita joikuperinnettä läheneviä sävelmiä, joiden kaltaiset varmaan kiinnostaisivat suomalaisiakin.

Tekstien laulettavuutta helpottaisi runo- ja puhekielisten sanojen käyttäminen. Näitä kohtaan työryhmän ymmärrys taitaa olla lisääntymässä. Suomen kielen vanhoissa murteissa esiintyy tällaisia muotoja, joiden avulla tavujen lukumääriä olisi helppo lisätä tai vähentää laulettavuuden edistämiseksi. Pitkiin pohjalaisiin ja lyhyisiin lounaissuomalaisiin muotoihin on lauluissa totuttu – mahtaisivatko savon murteen ”kiänteet” tuoda kieleen uutta soljuvuutta?

Lisävihkotyöryhmältä on odotettu kannanottoja myös muutamien Suomen kansalle läheisten, ihmisen ongelmia syvällisesti pohtivien laulujen ottamisesta mukaan. Niiden kielenkäyttö ja musiikin tyyli poikkeavat tähän asti melko tiukasti säännöstellystä virsityylistä. Viime kokouksessaan työryhmä sopi, ettei se halua ennakoida loppusuoraa lähenevää ehdotustaan. Työryhmähän valmistelee vain ehdotusta, joka etenee tänä vuonna kirkkohallituksen ja sieltä hitaan arvokkaasti edelleen kirkolliskokouksen käsittelyyn.  Keskustelua kyllä seurataan, ja sitä myös toivotaan.

Erkki Tuppurainen

Metsänhoidollisia periaatteita

Anna-Mari Kaskinen ja Helmi kuva (2)

Viimekertaisessa blogissani kirjoitin virsimetsästä. Nyt käännän katseen metsänhoidollisiin periaatteisiin. Paljon siitä, mikä pätee metsänhoidossa, voidaan soveltaa virsimetsän istutukseen.

Metsien uudistaminen on sijoitus, joka tähtää kauas tulevaisuuteen. Metsänomistaja valitsee tarkkaan kasvatettavat puulajit, maanmuokkaustavan ja uudistusmenetelmän.

Maanmuokkausta tehdään, jotta uusi metsä saisi mahdollisimman hyvät kasvuolosuhteet  heti ensimmäisinä vuosina. Humuskerrosta rikotaan hieman. Tärkeää on että metsä kasvaa laadukasta puuta uusille sukupolville.

Metsänomistaja tilaa taimet ajoissa. Puulajit hän valitsee kasvupaikan mukaan. Jotkut puut kuten mänty sopivat karujen maiden puulajeiksi. Toisia, kuten rauduskoivua ja kuusta, istutetaan ravinteikkaampaan maahan.

Taimikkoa täytyy aluksi hoitaa ahkerasti, muuten ympäröivä kasvillisuus saattaa tukahduttaa kasvun. Eri puulajeja kasvatetaan samassa metsässä ja hakkuissakin voidaan havumetsään jättää lehtipuita. Myös kääpäiset, palaneet ja koloiset puut jätetään metsään eikä yksittäisiä maahan kaatuneita puita korjata pois. Tavoitteena on säilyttää metsien monipuolisuus ja arvokkaat, yksittäiset luontokohteet.

Uuden virsimetsän istutustyö on vielä kesken. Maanmuokkausta on tehty esittelemällä uudistustyötä eri foorumeilla. Työryhmä on kartoittanut tarvittavia puulajeja ja keskustellut uudistustyön menetelmistä. Taimia on tilattu niin runoilijoilta kuin säveltäjiltä.

Uuden virsimetsän kasvupaikkaa on kartoitettu ja tavoitteet on pyritty pitämään kirkkaina mielessä. Tiedossa on, että kasvualusta pitää sisällään niin karua maata kuin ravinteikkaampia alueita. Tavoitteena on lajien runsautta huokuva, täyteläinen virsimetsä, joka kunnioittaa metsän monimuotoisuutta. Mukaan on etsitty myös eksoottisia lajeja, joita suomalaisessa virsimetsässä ei aikaisemmin ole tavattu.

Viimeaikaisessa virsityössä, sekä vuoden 1986 virsikirjan että Ruotsin kirkon suomennetun virsikirjan kohdalla, arvona on pidetty hyvää, kaunista ja kieliopillisesti moitteetonta kieltä, joka samalla on ilmeikästä ja herkkää.

Uutta, monimuotoista virsimetsää istutettaessa myös kielellisiä periaatteita on katsottu väljemmin kuin 30 vuotta sitten. ”Kääpäisille, palaneille ja koloisille” sanoille on raivattu tilaa, jotta satunnaisesti metsään saapuva samoilija tunnistaisi lajin, tuntisi tuoksun, kohtaisi oman elämänsä puun. Vaikka se olisi maahan romahtanut runko, jonka kuhmuraista kaarnaa aurinko lämmittää.

Anna-Mari Kaskinen

Hyvää uutta virttä 2014!

Samuli-Koivuranta

Uudenvuoden aaton kirkkokäsikirjan teksteissä on erikoinen katkelma Vanhasta testamentista. Siinä allekirjoittaneen raamatullinen kaima pystyttää ahdinkojen jälkeen kiven, jolle hän antaa nimen Eben-Eser eli ”Avunkivi” (1. Sam. 7: 12). Tänään, vuoden viimeisenä päivänä tästä raamatunkohdasta muistui mieleeni amerikkalaisen Come Thou Fount of Every Blessing -virren säkeistö:

Here I raise my Ebenezer;/ hither by thy help I’m come;/and I hope, by thy good pleasure,/ safely to arrive at home./ Jesus sought me when a stranger,/ wandr’ing from the fold of God:/ he, to rescue me from danger,/ interposed his precious blood.

1700-luvulla elänyttä englantilaista tekstintekijää Robert Robinsonia oli puhutellut hengellisesti Vanhan testamentin Samuelin saama apu Jumalalta. Sittemmin virsiteksti tuli hyvinkin tunnetuksi Yhdysvalloissa Nettleton-nimisen amerikkalaisen kansansävelmän myötä.

Lisävihkotyöryhmä törmäsi tähän virteen erikoisella tavalla. Työryhmän laulaessa Simo Korpelan ”Vuodata sä olentoomme” (HLV 99) –hengellistä laulua paikalla ollut ruotsinkielisen työryhmän osaava sihteeri Anders Forsman huomasi selkeän sävelmällisen ja osin myös sanoituksellisen yhteyden amerikkalaiseen virteen. Tähän asti oli eletty käsityksessä, että laulu oli puhtaasti suomalaista tekoa ollut hengellinen laulu.

Professori Erkki Tuppuraisen tekemän pikaisen selvitystyön perusteella vaikuttaisi siltä, että sävelmä teksteineen on kulkeutunut aikojen myötä siirtolaisten mukana Yhdysvalloista ensin Ruotsiin ja sitten 1800-luvun loppupuolella myös Suomeen, ehkäpä aivan muistinvaraisena, koska sekä melodiassa että tekstissä on joitain muutoksia.

Itseäni on puhutellut kovasti hyvin kauniin laulun tekemä pitkä matka: raamatunajoista kalvinistiseen Englantiin ja Yhdysvaltoihin ja sieltä lopulta Ruotsiin ja Suomeen. Laulua on koulittu monien kulttuurien, kirkkokuntien ja kielimuurien kautta. Jos vielä haluaa ottaa huomioon Raamatun Samuelin monikulttuurisen ja moniuskontoisen taustan, näkymät ovat jo häikäiseviä.

Virsissä monikulttuurisuus ei ole vain eksotiikan etsimistä. Monikulttuurisuus on jotain, joka on jo olemassa meissä valmiina, ehkä tietämättämmekin. Tähän asti olemme ehkä veisanneet vain suomalaisina ja luterilaisina. Huomenna olemme jo osa kansakuntien välistä Kristuksen kirkkoa – ja silti suomalaisia ja luterilaisia.

Samuli Koivuranta, lisävihkotyöryhmän sihteeri

Norjassa veisataan kveeniksi

Samuli-Koivuranta

Uusi kirkkovuosi alkoi viime sunnuntaina Norjan kirkossa tavallista juhlavammin, kun vuonojen ja tuntureiden maassa otettiin käyttöön upouusi virsikirja. Uutta virsikirjaa on valmisteltu huolella osana kirkon jumalanpalvelusuudistusta jo vuodesta 2004.

Jos olet ollut norjalaisille kateellinen maan upeista maisemista tai vaikkapa hiihtourheilumenestyksestä, niin nyt kannattaa syystä olla kateellinen myös upeasta virsikirjasta. Norsk Salmebok 2013:n 991 virttä on aarreaitta, johon olisi totisesti syytä tutustua myös täällä itäisessä naapurimaassa.

Silmiinpistävää kirjassa on ensinnäkin sen monikielisyys. Virsikirjasta löytyy pitkälle toistakymmentä eri kieltä. Norjan kahden oman kirjakielen lisäksi löytyy murrevirsiä, vanhoja kielimuotoja sisältäviä virsiä, kolmea eri saamenkieltä sekä monia erilaisia maailmankieliä. Löytyypä kirjasta 15 virttä suomeksikin, tosin peräpohjalaisiin murteisiin kuuluvalla niin kutsutulla kveenin kielellä, jota Norjassa puhutaan virallisena vähemmistökielenä. Norjan virsikirja käy näin kielihistorian oppikirjaksi Suomenkin näkökulmasta.

Toisaalta uudessa virsikirjassa ihastuttaa sen musiikillinenkin monimuotoisuus. Musiikillisia tyylejä kirjasta löytyy ympäri maailmaa. Normaalien säkeistömuotoisten virsien rinnalla on kaikulaulua, kaanoneita ja lyhyitä toistettavia rukouslauluja. Moniäänistäkin seurakunnan virrenveisuuta voi vastedes norjalaisissa kirkoissa kuulla. Kaiken kaikkiaan yhteislaulettavien musiikkityylien kirjo on ilahduttavan laaja.

Yhdessä suhteessa tuntuu, että norjalaiset ovat kuitenkin pitäytyneet vanhaan. Ihan mikä tahansa yhteislaulu ei voi nimittäin päätyä virsikirjaan, jos on uskominen Norjan kirkolliskokouksen antamaa määritelmää: ”Virsikirjaan valittavissa teksteissä tulee olla teologinen ulottuvuus, mikä tarkoittaa, että tekstien tulee viitata Isään, Poikaan ja/tai Pyhään Henkeen tai niiden tulee sanoa jotain Jumalan ja ihmisen tai Jumalan ja luomakunnan välisestä suhteesta. Tämä ei tarkoita, että lauluja, joista tällainen teologinen ulottuvuus puuttuu, ei voisi käyttää jumalanpalveluksessa, jossa ne sopivat kontekstiin, mutta virsikirja ei voi olla yleisten tekstien kokoelma.” (suomennos allekirjoittaneen)

Meillä suomalaisilla on paljon opittavaa norjalaisilta ainakin kilpahiihdossa. Entäpä virsien valinnassa?

Samuli Koivuranta, lisävihkotyöryhmän sihteeri