Tekijänoikeudet, julkaisu ja julkisuus

Samuli ja Hemminki

Viime aikoina korviini on kantautunut paljon kyselyä siitä, miksei lisävihkon materiaali ole kaikkien saatavilla esimerkiksi internetissä. Onko materiaali jotenkin julistettu salaiseksi vai mistä oikein on kyse? Onpa joku toisaalta miettinyt, että ovatko he tulleet tehneeksi laittomuuden, kun ovat menneet laulamaan jotain aiemmin julkaistua, nyt lisävihkoehdotuksessa olevaa laulua.

Miksi kirkolliskokouksessa olevaa lisävihkoversiota ei siis ole julkaistu kaikkien saataville? Jotta olisimme voineet tehdä tämän eli julkaista kirkolliskokouksen version eräänlaisena väliaikaisversiona, olisi meidän pitänyt tehdä siitä erilliset sopimukset ja maksaa tästä samalla myös tekijänoikeuskorvauksia. Se olisi ollut uskomattoman suuritöinen ja kallis paketti ottaen huomioon, että kyse on lisävihkon noin vuoden kestoisesta ”kokeiluvihkosta”. Tähän ei siis katsottu olevan järkeä mennä.

Sen sijaan tekijöiden kanssa on tehty tekijänoikeussopimukset, jotka tulevat voimaan vasta kirkolliskokouksen päätöksen jälkeen. Niissä sovitaan asioista siten kuin pitääkin, mutta ehdollisesti siten, että kirkolliskokouksen mahdollisen hylkäävän päätöksen jälkeen myös sopimus purkaantuu. Toisin sanoen tekijänoikeuksia on selvitetty ja sopimukset kyllä tehdään ja siten myös varmistetaan, että laulut pääsevät mukaan. Tämä ei kuitenkaan vielä tarkoita, että lauluja voitaisiin julkaista ennen kirkolliskokouksen päätöstä.

Tässä ei ole myöskään kyse julkinen-salainen -akselilla käytävästä keskustelusta. Painotan, että lisävihkomateriaali ja sen kirkolliskokouskäsittely ei ole salaista. Sen sijaan materiaalin levittäminen ja julkaiseminen ilman lupaa on kielletty. Laittamalla materiaalia nettiin tai levittämällä kopioita muulla tavoin ilman lupia ja tekijänoikeuskorvauksien maksamisia rikkoisimme lakia. Sen sijaan laululistat ja perustelut ovat täysin julkaisukelpoisia. Myös aiemmin julkaistua materiaalia voi kukin käyttää olemassa olevien julkaisujen pohjalta.

Jonkin verran ihmisiä hämää tietysti tämä ev.lut. kirkon päätöksentekokoneiston massiivisuus. Nythän on niin, että tekijänoikeuskorvauksia ei tarvitse lain mukaan maksaa pelkän päätöksentekoprosessin ajalta. Tämä olisi ymmärrettävää, jos päätös tehtäisiin parin-kolmen ihmisen kesken parissa viikossa. On kuitenkin aika lailla ainutlaatuista, että yhden pienen laulukokoelman hyväksymiseen tarvitaan pitkälle toista sataa ihmistä ja vuosi aikaa. Kaupallisen yrittäjän näkökulmasta tällainen lähentelisi ilmeisesti farssia ja onhan se tavallisen seurakuntalaisenkin näkökulmasta aika omituista. Tällä tavoin kuitenkin prosessia on vietävä eteenpäin kirkkolakia ja tekijänoikeuksia kunnioittaen.

Ja vielä kauniiksi lopuksi: Kyse on edelleen vain lisävihkosta. Varsinainen virsikirjauudistus on oma isompi juttunsa kokeiluvaiheineen kaikkineen.

Samuli Koivuranta, lisävihkotyön projektisihteeri

Korkeita vai vieraita?

Samuli-Koivuranta

Tiistainen piispainkokouksen lausunto  kirkkohallituksen esityksestä virsikirjan lisävihkoksi on herättänyt jonkin verran keskustelua varsinkin sosiaalisessa mediassa. Koska ehdotuksen virsimateriaalin julkaiseminen kokonaisuudessaan ja nuottikuvilla ei ole tekijänoikeuksien vuoksi mahdollista, lienee paikallaan muutama asiaa selventävä kommentti.

Erityisesti keskustelua on herättänyt lausunnossa esitetty toive harkita sävellajien laskemista matalammaksi ehdotetuista sävellajeista. Piispainkokous perustelee tätä ”äänenkäytön madaltumisella”.

Ehdotuksessa on pysytty samalla linjalla kuin nykyisen käytössä olevan virsikirjan virsissä. Siten korkein mahdollinen käytössä oleva sävel on nuotinnoksissa nk. d2. Toisaalta huomioon on otettava yhtä lailla matala rekisteri. Siellä rajana on pidetty nk. pientä a:ta, yhdessä erityistapauksessa pientä g:tä. Siten suurin laajuus on pääsääntöisesti oktaavi ja kvartti ja yhdessä oktaavi ja kvintti. Käytössä olevan virsikirjan suurin laajuus on nimenomaan oktaavi ja kvintti, joka on virressä 77 Käy yrttitarhasta polku. Ehdotuksen virsi 923 Silmäni aukaise on tätä kapeammalla äänialalla, eikä siten ole edes ehdotuksen laajin, vaikka lausunnossa niin väitetäänkin.

Virren sävellajin laskemisessa ei voi katsoa mekaanisesti vain korkeinta ääntä. Huomioon on yhtä lailla otettava se kuinka matalalle melodia menee. Piispainkokouksen väite äänenkäytön madaltumisesta ei päde kaikkiin ihmisiin varsinkaan matalissa rekistereissä. Erityisesti lapsilla, mutta myös monilla miehillä tulee huomattavia vaikeuksia, jos säveltaso laskee nk. pieneen g-nuottiin tai tätä alemmaksi. Lasten on yleensäkin luonnollista laulaa korkeammalta ja heille voi olla jopa este oppia yhteislaulua, jos sävellajit kauttaaltaan pudotetaan alemmaksi.

Toisaalta on tärkeä katsoa myös sitä, liikkuuko virsi jatkuvasti korkealla vai käväistäänkö vain korkealla. Jos vain hetkellisesti korkealla käyvää virttä lasketaan alemmaksi, katoaa virrestä usein sille tarkoitettu sointi. Monet vaikkapa ylistysluonteisiksi virsiksi tarkoitetut melodiat suorastaan hävittävät ylistysluonteisen sointinsa, jos niiden sävellajia mekaanisesti lasketaan. Virsissä usein käytetty D-duuri on tässä mielessä soinniltaan usein parempi kuin sitä alemmat sävellajit. Varsinkin jos säestyssoittimena halutaan käyttää kitaraa, on tämä huomattavan parempi sävellaji kuin astetta matalammat.

Sopivat sävellajit ovat joka tapauksessa kompromissi erilaisten äänien ja erilaisten tilanteiden välillä. Se miltä säveltaso kulloinkin tuntuu, ei ole absoluuttinen, säveltasolla määritettävä asia. On myös hyvä kysyä, tuntuuko sävellaji korkealta vain sen vuoksi, että laulu on ennalta vieras. Kun laulua ei tunne ja sävelten hakeminen on horjuvaa, sinänsä normaalillakin korkeudella kulkeva laulu tuntuu hankalalta. Sen sijaan tutuksi tulleet virret eivät enää tältä tunnu, mistä vaikkapa edellä mainittu virsi 77 on hyvä esimerkki. Hoosiannaa laulettaessa kukaan ei mieti, onko sävellaji korkea.

Kirkkohallituksen esityksessä olevat sävellajit ovat tarkoituksella harkittuja. Joissain erityistilanteissa voi olla tarkoituksenmukaista laskea tai nostaa sävellajia. Tähän tähdätään myös kanttorien koulutuksessa. Ei siis ole välttämätöntä tarvetta sille, että matalammasta sävellajista tulisi tehdä jonkinlainen pysyvä sääntö.

Samuli Koivuranta, lisävihkotyön projektisihteeri

P.S. Tarkemmin kirkkohallituksen esitykseen kuuluviin virsiehdotuksiin (lista ehdotetuista virsistä) ja erityisesti sen perusteluihin voi tutustua evl.fi sivulla: Virsikirjan lisävihkon valmistelu.