Korkeita vai vieraita?

Samuli-Koivuranta

Tiistainen piispainkokouksen lausunto  kirkkohallituksen esityksestä virsikirjan lisävihkoksi on herättänyt jonkin verran keskustelua varsinkin sosiaalisessa mediassa. Koska ehdotuksen virsimateriaalin julkaiseminen kokonaisuudessaan ja nuottikuvilla ei ole tekijänoikeuksien vuoksi mahdollista, lienee paikallaan muutama asiaa selventävä kommentti.

Erityisesti keskustelua on herättänyt lausunnossa esitetty toive harkita sävellajien laskemista matalammaksi ehdotetuista sävellajeista. Piispainkokous perustelee tätä ”äänenkäytön madaltumisella”.

Ehdotuksessa on pysytty samalla linjalla kuin nykyisen käytössä olevan virsikirjan virsissä. Siten korkein mahdollinen käytössä oleva sävel on nuotinnoksissa nk. d2. Toisaalta huomioon on otettava yhtä lailla matala rekisteri. Siellä rajana on pidetty nk. pientä a:ta, yhdessä erityistapauksessa pientä g:tä. Siten suurin laajuus on pääsääntöisesti oktaavi ja kvartti ja yhdessä oktaavi ja kvintti. Käytössä olevan virsikirjan suurin laajuus on nimenomaan oktaavi ja kvintti, joka on virressä 77 Käy yrttitarhasta polku. Ehdotuksen virsi 923 Silmäni aukaise on tätä kapeammalla äänialalla, eikä siten ole edes ehdotuksen laajin, vaikka lausunnossa niin väitetäänkin.

Virren sävellajin laskemisessa ei voi katsoa mekaanisesti vain korkeinta ääntä. Huomioon on yhtä lailla otettava se kuinka matalalle melodia menee. Piispainkokouksen väite äänenkäytön madaltumisesta ei päde kaikkiin ihmisiin varsinkaan matalissa rekistereissä. Erityisesti lapsilla, mutta myös monilla miehillä tulee huomattavia vaikeuksia, jos säveltaso laskee nk. pieneen g-nuottiin tai tätä alemmaksi. Lasten on yleensäkin luonnollista laulaa korkeammalta ja heille voi olla jopa este oppia yhteislaulua, jos sävellajit kauttaaltaan pudotetaan alemmaksi.

Toisaalta on tärkeä katsoa myös sitä, liikkuuko virsi jatkuvasti korkealla vai käväistäänkö vain korkealla. Jos vain hetkellisesti korkealla käyvää virttä lasketaan alemmaksi, katoaa virrestä usein sille tarkoitettu sointi. Monet vaikkapa ylistysluonteisiksi virsiksi tarkoitetut melodiat suorastaan hävittävät ylistysluonteisen sointinsa, jos niiden sävellajia mekaanisesti lasketaan. Virsissä usein käytetty D-duuri on tässä mielessä soinniltaan usein parempi kuin sitä alemmat sävellajit. Varsinkin jos säestyssoittimena halutaan käyttää kitaraa, on tämä huomattavan parempi sävellaji kuin astetta matalammat.

Sopivat sävellajit ovat joka tapauksessa kompromissi erilaisten äänien ja erilaisten tilanteiden välillä. Se miltä säveltaso kulloinkin tuntuu, ei ole absoluuttinen, säveltasolla määritettävä asia. On myös hyvä kysyä, tuntuuko sävellaji korkealta vain sen vuoksi, että laulu on ennalta vieras. Kun laulua ei tunne ja sävelten hakeminen on horjuvaa, sinänsä normaalillakin korkeudella kulkeva laulu tuntuu hankalalta. Sen sijaan tutuksi tulleet virret eivät enää tältä tunnu, mistä vaikkapa edellä mainittu virsi 77 on hyvä esimerkki. Hoosiannaa laulettaessa kukaan ei mieti, onko sävellaji korkea.

Kirkkohallituksen esityksessä olevat sävellajit ovat tarkoituksella harkittuja. Joissain erityistilanteissa voi olla tarkoituksenmukaista laskea tai nostaa sävellajia. Tähän tähdätään myös kanttorien koulutuksessa. Ei siis ole välttämätöntä tarvetta sille, että matalammasta sävellajista tulisi tehdä jonkinlainen pysyvä sääntö.

Samuli Koivuranta, lisävihkotyön projektisihteeri

P.S. Tarkemmin kirkkohallituksen esitykseen kuuluviin virsiehdotuksiin (lista ehdotetuista virsistä) ja erityisesti sen perusteluihin voi tutustua evl.fi sivulla: Virsikirjan lisävihkon valmistelu.

Mainokset

Lisävihkon virsiä testaamassa

Anna-Mari Kaskinen ja Helmi kuva (2)

Olen viimeaikoina ollut mukana monessa tilanteessa, jossa koelauletaan lisävihkoon ehdolla olevia lauluja ja virsiä. Kiinnostusta hanketta kohtaan on selvästi ilmassa. Jotkut ovat tosin olleet siinä käsityksesssä, että nyt ollaan tekemässä kirkollemme kokonaan uutta virsikirjaa.

Eri-ikäiset seurakuntalaiset tarttuvat virsiehdotuksiin yllättävänkin ennakkoluulottomasti. Jotkut melodiat tuntuvat aluksi vaikeilta, mutta silti asenne on toiveikas: ”Tätä kun muutaman kerran laulaa, niin kyllä sen oppii.”

Ehdotukseen sisältyy useita kaanoneita. Niiden melodiat ovat yksinkertaisia, mutta kun kaikki laulavat yhdessä, syntyy yhteisöllinen kokemus, ”kuin laulaisi kuorossa”.

Jotkut laulut lähtevät lentoon ensilaulamalta. ”Tästä tulee hitti.”  Toiset kaipaavat enemmän lämmittelyä  tai jäävät etäämmiksi.

Laulut, joissa arkiset, sanat yhdistyvät pyhän kokemukseen, herättävät hämmästynyttä iloa: ”Yllättävää, että tällaisiakin sanoja voisi olla virsissä.”

Muutama päivä sitten olin mukana tilaisuudessa jossa Lohjan seurakunnan virolainen ystävyysseurakunta oli ensivierailulla. Tuntui sykähdyttävältä, kun ensimmäinen laulu, jonka he esittivät oli  Mu süda ärka üles.  Kaikesta näki, että virsi oli heidän kirkkonsa aarre. Juuri edellisessä kokouksessamme oli käsitelty tuota virttä ja sen käännöstä.

Viime  viikonloppuna lauloimme virsiä ja virsiehdotuksia Sveitsin suomalaisten kanssa heidän kirkkopäivässään. Aluksi kävimme laulaen läpi suomalaisen virsikirjan historiaa. Se kertoo, että virsiuudistus kirkossamme on halki vuosisatojen  noussut todellisesta tarpeesta. Lisävihkoehdotuksen laulut herättivät vilkasta keskustelua. Jotkut sävelmät tuntuivat liian vaikeita, jotkut  laulut herättivät ensi kuulemalta ihastusta. Kansainvälisen aineiston vahvaa mukana oloa pidettiin myönteisenä asiana. Joihinkin Sveitsin kaupunkeihin alettiin jo suunnitella virsilauluiltoja ja -tapahtumia.

Virsi elää!

Anna-Mari Kaskinen

Päivä virsikirjan lisävihkotyössä

Samuli-Koivuranta

10.00 Kerran kuukaudessa Helsingin Katajanokalla pidettävä kokous on vähitellen valmis alkamaan. Lisävihkotyöryhmän jäseniä alkaa saapua, ketkä pääkaupunkiseudulta, ketkä Varsinais-Suomen tai Savon suunnilta. Nopeasti vaihdetaan kuulumisia kevyen aamupalapöydän äärellä.

10.15 Puheenjohtaja avaa kokouksen aamurukouksella ja muistuttaa sanan kylvötyöstä ja siemenen kasvusta. Tätä työtä saamme tehdä tässäkin työryhmässä.

10.30 Käydään läpi palautetta kuukauden aikana pidetyistä lisävihkoesittelyistä ja muista huomioitavista asioista. Samoin pohditaan tulevaa karsimistyötä: noin kahdesta sadasta jatkoon valitusta laulusta pitäisi loppuvuoden aikana löytää 60-80 sopivinta. Tuskaisia ilmeitä. Moni hyvä ja tärkeä laulu tulee jäämään pois lisävihkosta. Nyt tarvitaan lisävihkon tarkoitukseen sopivimmat tekstit ja sävelmät.

11.00 Alamme laulaa. Käsiteltävänä 40 laulun nippu, josta pitäisi yhdessä päättää, mitkä laulut etenevät vielä jatkoon. Kahden, kolmen hengen pienryhmät ovat työryhmän kokousten välillä esikarsineet eri lauluryhmistä (esim. lyhyet rukouslaulut, kaanonit, kansainväliset laulut, uudet suomalaiset laulut) muutamia yhteisesti laulettaviksi. Nyt laulettavat laulut määritellään lyhyesti A:ksi tai C:ksi. A tarkoittaa: ”potentiaalinen, otetaan jatkokäsittelyyn”. C taas: ”Ei tuo uutta lisää, jää pois”.  Työskentelyn alkuvaiheessa oli myös B-kategoria: ”Ehkä, katsotaan uudestaan.”

12.00 Lounastauon aika. Lounaspöydän ääressä kirpoavat usein mielenkiintoiset keskustelut virsityöstä – eräänlaista työtä siis sekin.

12.40 Työ jatkuu – laulaen, kuinkas muuten. Työryhmän jäsenet arvioivat musiikin kiinnostavuutta ja innostavuutta, yhteislaulettavuutta, kielen luontevuutta, sanojen ja sävelen suhdetta. Ja ennen kaikkea sitä, tuovatko tekstit ja sävelmät oikeasti uutta lisää nykyiseen virsikirjaan. Monien laulujen kohdalla arvioidaan, voisiko muokkaus tehdä laulusta vielä tarkoituksenmukaisemman.

14.15 Kahvipaussi

14.30 Vielä viimeiset laulut nipusta laulettavana. Työryhmän eri jäsenillä painottuvat erilaiset näkökulmat. Joku tarkkailee, sopiiko kieli erilaisille ihmisille, toinen miettii, luontuuko laulu lasten suuhun, kolmas pohtii laulun teologiaa, neljäs rytmikkyyttä… Aina ei olla samaa mieltä – mutta silti hyvässä hengessä.

15.00 Keskustellaan virren rajoista. Vuoden aikana julkisuudessa on ehdotettu lisävihkoon monia kansan rakastamia lauluja. Suosituimmuus ei tee vielä laulusta virttä. Tuskinpa vielä sekään, että laulu käsittelee ihmisen ikuisuuden kaipuuta tai vaikkapa rakkauden janoa. Se on kuitenkin selvää, että virren tulisi olla elämässä kiinni, sen pitäisi koskettaa todellista ihmiselämää.

16.00 Työryhmän tämänkertainen työskentely on lopuillaan. Kerrataan jatkotyöskentelyn asioita, sovitaan tarpeelliset väliajan tapaamiset. Lähdetään kotimatkalle.

Sihteerin työ jatkuu laululuetteloiden päivittämisen ja muistion viimeistelyn parissa. Mielessä ovat kollegat 1800-luvulla, Krimin sodan jälkimainingeissa. Mitä virsityö oli silloin, kun nuotit ja muistiot olivat mustekynällä kirjoitettuja, kun pelkkä matka kokoukseen saattoi kestää kolme päivää?

Samuli Koivuranta, lisävihkotyöryhmän sihteeri

Parahat virsievähät

Samuli-Koivuranta

Tätä kirjoitusta julkistettaessa olen samalla parhaillaan esittelemässä virsikirjan lisävihkotyötä Seinäjoella valtakunnallisilla jumalanpalveluspäivillä. Päivien otsikkona on eteläpohjalaiseen tapaan ”Parahat evähät”. Tarkoituksena päivillä on perehtyä jumalanpalveluksen kehittämishankkeen tuloksiin. Miten jumalanpalveluksesta voisi tulla näkyvämmin seurakuntaelämän keskus? Miten yhteisöllisyys ja seurakuntalaisten osallisuus saisi tilaa jumalanpalveluksessa? Miten huomioimme seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa erilaiset ihmiset? Muiden muassa näihin kysymyksiin on pohjalaisessa pitopöydässä luvassa eväitä – toivottavasti runsaita ja maistuvia.

Maistelemme päivillä siis myös lisävihkotyön tämän hetkisiä eväitä. Vielä emme tiedä, mitkä laulut päätyvät lisävihkoon, mutta esimerkinomaisia maistiaisia siitä, mitä on etsitty, voimme yhdessä laulaa. Tarkoitus on tarjota maistiaisia sellaisista laulujen musiikillisista muodoista ja tekstisisällöistä, joita ei nykyisessä seurakunnan yhteisessä rukous- ja jumalanpalveluselämässä ole tai niitä ei ainakaan ole liikaa.

Kuten jumalanpalvelusta kehitettäessäkin, kyse lisävihkossa on pitkälti yhteisöllisyyden, osallisuuden ja vieraanvaraisuuden näkyväksi tekemisestä. Englantilainen Paul Inwood kyselikin muutama viikko sitten suomalaisilta virsisäveltäjiltä: Mikä virsisävellyksessä voisi olla se ’seurakunnallinen koukku’ (congregational hook), joka houkuttelee seurakunnan mukaan osallisuuteen, tehtäväänsä?

Seuraavassa joitain tästä näkökulmasta tehtyjä poimintoja lisävihkon menústa:

  • iloa ja valoa Jumalan lahjoista
  • tarttuva kertosäe
  • vieraanvaraista, erilaiset kulttuurit huomioivaa musiikkia
  • kristillistä kasvatusta tukeva laulu
  • lyhyt, toistettava rukouslaulu
  • ihmettelevän, ehkä myös hapuilevan uskon esiintuomista
  • esilaulajan ja seurakunnan vuorottelua
  • yleisvirsi – virsi joka sopii tekstinsä puolesta lähes tilanteeseen kuin tilanteeseen
  • kaanon, jota voisi laulaa vaikkapa ehtoolliselle mentäessä
  • monikielisiä jumalanpalveluksia edistävä laulu

Varsinkin teiltä, jotka olitte mukana yhteisessä lauluhetkessä, mielelläni kuulisin tähän blogiin palautetta menústa: mikä siinä maistui hyvältä, mikä ehkä ei?

Samuli Koivuranta, lisävihkosihteeri

Virrestä voimaa

Kuva

Alkusyksystä satuin kuulemaan alueradion aamulähetyksestä, kuinka kaksi toimittajaa keskusteli voimalauluista. Musiikki tekee tunnetusti hyvää kaikille, mutta monilla ihmisillä on sen lisäksi jokin aivan tietty laulu, voimalaulu, josta he tuntevat saavansa erityisen paljon voimaa ja lohtua silloin, kun elämä tuo kohdalle vaikeuksia tai pettymyksiä.

Kuulin keskustelusta vain lopun, eikä siinä mainittu yhtään esimerkkiä. Niinpä sitten avasin tietokoneen ja ryhdyin googlaamaan voimalauluja. Monenlaisia lauluja tuli vastaan, mutta ei yhtään virttä. Miksi ihmeessä? Luulisi, että juuri virret ovat niitä lauluja, jotka valavat ihmiseen toivoa, luottamusta ja uskoa tulevaisuuteen. Niissä ei ole kysymys pelkästään ihmisen omista voimista, vaan myös ansaitsemattomasta avusta.

Ehkäpä virsien aktiivinen käyttäjäkunta ei halua korostaa tätä itsestään selvää asiaa verkossa. Sen sijaan eri artistien fanittajat ja erilaisten luonnonuskontojen kannattajat kertovat halukkaammin, mistä pieni ihminen heidän kokemuksensa mukaan saa voimaa heikkona hetkenään.  Hyvä lukija, mikä on sinun voimalaulusi?

Kaisa Häkkinen

Ilmaisusta ja tekniikasta

DSCN2101 (2)

”Tellervo, sun pitää kaatua ja painautua syyliini”, vaatii laulaja Ilkka Kuusiston teoksessa Käyn kohti kylää. Nuotissa tosin lukee ”katua” ja ”syliini”, mutta minkäs teet kun aika-arvot ovat mitä ovat. Ilkka, musiikin tuhattaituri, osaa myös ”väärin” säveltämisen, ja tuo laulu on hirtehinen parodia siitä, miten käy, jos ei ole tarkkana lyhyiden ja pitkien vokaalien kanssa, sanapainoista puhumattakaan. Laulaja nimittäin toivoo myös että ”kaikki paalau-TUI-si ennal-LEEN…”

Laulumusiikin säveltäjänä ja lisävihkotyöryhmän jäsenenä olen erityisen kiinnostunut sanan ja sävelen suhteesta – sekä sisällöllisessä että teknisessä mielessä. Vokaalien pituuteen ja sanapainoon liittyvät ongelmat, samoin varsinainen asiantuntemukseni, rajoittuvat lähinnä omaan genreeni; kutsukaamme sitä vaikka koraaliosastoksi. Ns. gospelosastolla tilanne on toinen, kun tyyli sallii vapauden tulkita rytmiä puhutun kielen suuntaan ja suorastaan edellyttää sitä.

Tiedän että tekevälle sattuu. En siis halua olla pelkkä virhebongari, vaan pyrin tosissani löytämään jokaisesta eteeni tulevasta virsiehdotuksesta sen ”jujun”. Tanssiguru Jorma Uotisen sanoin taideteoksessa tärkeintä on ilmaisun syvyys. Tämä pätee myös virteen. Teknisen toteutuksen on kuitenkin syytä olla viimeisen päälle, sillä se kruunaa kokonaisuuden. Asian voi sanoa toisinkin: parhaissa teoksissa ilmaisu ja tekniikka ovat yhtä.

Olli Kortekangas

Millainen on hyvä virsi?

Samuli-Koivuranta

Nyt alkaa blogi, jota totisesti kannattaa seurata. Tässä Uusi Virsi-blogissa virsikirjan lisävihkotyöryhmän jäsenet käyvät sinun ja monien muiden kanssa toivottavasti mielenkiintoista keskustelua tulevaisuuden virsistä. Mitä ne ovat tai millaisia niiden tulisi olla?

”Hyvä virsi” voi olla hyvinkin henkilökohtainen näkemys. Monilla on oma vankkumaton mielipiteensä siitä, mikä on se virsi, ”jota lapsena laulettiin” ja joka ”viihdytti niin”. Omassa kotiseurakunnassani Keravalla järjestettiin asiasta oikein äänestys. Tätä kirjoitusta seuraavana lauantaina laulamme 50 eniten ääniä saanutta. Toivottavasti omanikin löytyisi niiden joukosta!

Mikähän tekee jostain virrestä hitin? Äänestyksessä joku virsi saa eniten ääniä. Mutta onko ”hyvä virsi” vain äänestystulos? Olisiko hyvässä virressä myös jotain sellaista, joka kestää paitsi tämän hetken muotivirtaukset myös tulevan ajan koetukset. Varmasti hyvään virteen liittyy jollain tavoin tarttuva melodia ja koskettavat, sieluun sattuvat, mielellään ajankohtaiset sanat.  Mutta jotain muutakin vielä tarvitaan.

Ajattelen, että hyvä virsi ei ole vain ihmisen päänsisäinen juttu. Hyvä virsi puhuu jollain tavoin kaikille ihmisille yhteisellä tavalla Jumalasta, joka on muutakin kuin vain meidän ajatuksemme. Hurja vaatimus ihmisen tekemälle laululle!

Tule mukaan keskusteluun, tykkää, jaa ja – ennen kaikkea – kommentoi! Omalta osaltani yritän parhaani herättääkseni keskustelua.

Samuli Koivuranta, lisävihkotyöryhmän sihteeri