Lisävihkotyö etenee aikataulussaan kohti loppusuoraa. Ennen syksyn loppukiriä on kuitenkin lisävihkotyöryhmän aika vetää hiukan henkeä ja nauttia myös kesästä. Uusi Virsi -blogi jää kesätauolle, mutta palaa taas elokuussa viikoittaiseen rytmiinsä.
Kiitos kaikille lukijoille tähän astisesta! Siunattua ja virkistävää kesää jokaiselle!
Lisävihkotyöryhmä
Duuri on iloinen ja molli surullinen – näinhän meille on opetettu. Hämmennetään vähän. Duuria vai mollia, iloista vai surullista: Tääll´ yksinäni laulelen, Maan päällä paikka yksi on, Niin kuin muuttolintusen tie, Mun kanteleeni kauniimmin, Joulupuu on rakennettu, Soi kunniaksi Luojan, Tukkipoika se lautallansa, Sinisiä, punasia ruusunkukkia? Neljä ensimmäistä ovat duurissa – iloisia? – ja jälkimmäiset neljä mollissa – surullisiako?
Usein kuulee todettavan, että virrethän nyt ovat sellaisia mollilauluja. Mitähän se edellisen valossa tarkoittaa? Ovatko ne siis hehkeän iloista mollia vai kaihoisan surullista duuria vai jotain suloista sekoitusta?
Tuore teologian opiskelijoiden keskuudessa tehty tutkimus (Jouko Kiiski, 2014) kertoo, mitä he asiasta ajattelevat. Heidän piti ottaa kantaa väitteeseen ”Virret ovat liian mollivoittoisia”. Vastaajista kolmasosa oli samaa mieltä, ja kolmasosa taas eri mieltä. Ottivatko he kantaa oikeasti mollisävellajisten virsien määrään vai johonkin muuhun, ei kysymyksestä selviä. Vaikka monet vastaajista valittivat virsien mollivoittoisuudesta, osa vastaajista pitää juuri sen tyyppisistä virsistä. Tutkimuksessakin todetaan, että ihmisten odotukset virsiä kohtaan ovat osittain ristiriitaisia, mikä tekee virsikirjan kehittämisestä haasteellisen. Niinpä.
MuM Tuuli Muraja on pro gradu –tutkielmassaan selvittänyt, miten tämä asia oikeasti on nykyisessä virsikirjassamme. Hän on jakanut virret kolmeen kategoriaan: duuri-, molli ja kirkkosävellajit. Ja uskokaa tai älkää, duurivirret vievät voiton 45%:n osuudellaan. Mollivirsiä on 35% ja kirkkosävellajisia virsiä 20%.
Samakin virsi voi tilanteesta riippuen nostaa esiin erilaisia tunteita. Bachkin sen ymmärsi, ja käytti tehokkaasti samoja sävelmiä eri yhteyksissä, kuten vaikkapa Matteus-passiossa O Haupt voll blut und wunden –koraali ja Jouluoratoriossa Wie soll ich dich empfangen. Lopultakaan kokemus virrestä ei riipu niinkään virren sävellajista, vaan enemmänkin virren toteutustavasta. Taitava veisuunjohtaja tai laulaja tekee hyvästä virrestä sisällönmukaisen ja musiikillisesti mielenkiintoisen toteutuksen.
Tulevaa lisävihkoa valmistellessamme olemme pyrkineet pitämään yhtenä ohjenuoranamme tehtäväksi antommekin valossa, että uusien virsien myötä tulisi seurakunnan lauluun lisää iloa. Nopea laskutoimitus melko lopullisesta paketistamme lisävihkoehdokkaita kertoo, että 68 % on duuri- tai ”duurihkossa” sävellajissa, 18 % mollissa, 12 % kirkkosävellajeissa ja lisäksi muutamaa on vaikea määritellä. Olemmeko ilon tuojina onnistuneet, jää teidän ja tulevien sukupolvien arvioitavaksi.
Kaisa-Leena Harjunmaa-Hannikainen
Suvivirsi on taas (onnistuneesti) veisattu, kesä on alkanut ja kovasti jo odotellaan kesän ensimmäisiä tuoreita makuja. Miten kesäinen sillisalaatti voisi liittyä virsityöhön?
Olen kuluneen kevään ollut kotiseurakunnassani seurakuntalaisena mukana niin kutsutussa kirkkoväärtiryhmä- eli jumalanpalvelusryhmätoiminnassa. Ryhmämme, kuten kahdeksan muutakin ryhmää, palvelee vuorollaan normaaleissa messuissa niiden erilaisissa tehtävissä ja osallistuu myös kunkin messun etukäteissuunnitteluun.
Tavoitteena on ollut, että jokaisessa ryhmässä olisi mahdollisimman eri-ikäisiä ihmisiä. Niinpä meidänkin ryhmässä on mukana muutama lapsiperhe, nuoria sekä vanhempaakin ikäpolvea. Tällä hetkellä noin parinkymmenen henkilön kokoisessa ryhmässä on mielestäni jo jollain tavoin läsnä seurakunnan monenlaisuus. Musiikillinenkin toivelista lienee kaikkea mahdollista klassisesta taidemusiikista raskaampaan nuorten musiikkiin, uruista bändimusiikkiin.
Perinteisiä ratkaisuja kohdata monenlainen seurakunta on ollut ymmärtääkseni kaksi. Yksi on ollut se, että messun suunnittelu on tehty papin ja kanttorin toimesta, jolloin teologiset painotukset ja musiikillinen tyyli on määräytynyt näiden ammattitaidon, henkilökohtaisten mieltymysten, ehkä myös vaikkapa herätysliiketaustan myötä. Toinen tapa puolestaan on ollut se, että jollain tavoin samanhenkisyyttä kokevat seurakuntalaiset ovat kokoontuneet yhteen ja sen jälkeen messun musiikki on noudattanut tätä – ainakin omasta mielestään ”tavallisten ihmisten” – yhteistä ymmärrystä.
Entäpä jos seurakunta kuitenkin olisi oikeasti sekalainen, eikä yhteistä musiikkimakua ole mahdollista määrittää? Entäpä jos tuo seurakunta suunnittelisi messun ja jokaisen näkemyksiä haluttaisiin kuunnella? Olisiko siitä seuraava musiikillinen ”sillisalaatti” pahasta?
Piispani Tapio Luoma ”twaarnasi” eli saarnasi twiitaten pari viikkoa sitten terävästi: ”’Sekä-että’ on todellisuuden hahmottamisen asenteena usein hedelmällisempi kuin ’joko-tai.’” Tämän ”sekä-että-todellisuuden” toivoisin toteutuvan paitsi jumalanpalveluselämässämme myös tulevassa virsikirjan lisävihkossa.
Samuli Koivuranta, lisävihkosihteeri
Uusi Virsi 