Viime aikoina korviini on kantautunut paljon kyselyä siitä, miksei lisävihkon materiaali ole kaikkien saatavilla esimerkiksi internetissä. Onko materiaali jotenkin julistettu salaiseksi vai mistä oikein on kyse? Onpa joku toisaalta miettinyt, että ovatko he tulleet tehneeksi laittomuuden, kun ovat menneet laulamaan jotain aiemmin julkaistua, nyt lisävihkoehdotuksessa olevaa laulua.
Miksi kirkolliskokouksessa olevaa lisävihkoversiota ei siis ole julkaistu kaikkien saataville? Jotta olisimme voineet tehdä tämän eli julkaista kirkolliskokouksen version eräänlaisena väliaikaisversiona, olisi meidän pitänyt tehdä siitä erilliset sopimukset ja maksaa tästä samalla myös tekijänoikeuskorvauksia. Se olisi ollut uskomattoman suuritöinen ja kallis paketti ottaen huomioon, että kyse on lisävihkon noin vuoden kestoisesta ”kokeiluvihkosta”. Tähän ei siis katsottu olevan järkeä mennä.
Sen sijaan tekijöiden kanssa on tehty tekijänoikeussopimukset, jotka tulevat voimaan vasta kirkolliskokouksen päätöksen jälkeen. Niissä sovitaan asioista siten kuin pitääkin, mutta ehdollisesti siten, että kirkolliskokouksen mahdollisen hylkäävän päätöksen jälkeen myös sopimus purkaantuu. Toisin sanoen tekijänoikeuksia on selvitetty ja sopimukset kyllä tehdään ja siten myös varmistetaan, että laulut pääsevät mukaan. Tämä ei kuitenkaan vielä tarkoita, että lauluja voitaisiin julkaista ennen kirkolliskokouksen päätöstä.
Tässä ei ole myöskään kyse julkinen-salainen -akselilla käytävästä keskustelusta. Painotan, että lisävihkomateriaali ja sen kirkolliskokouskäsittely ei ole salaista. Sen sijaan materiaalin levittäminen ja julkaiseminen ilman lupaa on kielletty. Laittamalla materiaalia nettiin tai levittämällä kopioita muulla tavoin ilman lupia ja tekijänoikeuskorvauksien maksamisia rikkoisimme lakia. Sen sijaan laululistat ja perustelut ovat täysin julkaisukelpoisia. Myös aiemmin julkaistua materiaalia voi kukin käyttää olemassa olevien julkaisujen pohjalta.
Jonkin verran ihmisiä hämää tietysti tämä ev.lut. kirkon päätöksentekokoneiston massiivisuus. Nythän on niin, että tekijänoikeuskorvauksia ei tarvitse lain mukaan maksaa pelkän päätöksentekoprosessin ajalta. Tämä olisi ymmärrettävää, jos päätös tehtäisiin parin-kolmen ihmisen kesken parissa viikossa. On kuitenkin aika lailla ainutlaatuista, että yhden pienen laulukokoelman hyväksymiseen tarvitaan pitkälle toista sataa ihmistä ja vuosi aikaa. Kaupallisen yrittäjän näkökulmasta tällainen lähentelisi ilmeisesti farssia ja onhan se tavallisen seurakuntalaisenkin näkökulmasta aika omituista. Tällä tavoin kuitenkin prosessia on vietävä eteenpäin kirkkolakia ja tekijänoikeuksia kunnioittaen.
Ja vielä kauniiksi lopuksi: Kyse on edelleen vain lisävihkosta. Varsinainen virsikirjauudistus on oma isompi juttunsa kokeiluvaiheineen kaikkineen.
Samuli Koivuranta, lisävihkotyön projektisihteeri
Uusi Virsi 
Tämä kirjoitus sekoittaa enemmän kuin selittää. Tekijänoikeudet ovat moninaiset ja niiden perusteella maksettavat tekijänoikeuskorvaukset samoinn. Muusiikkialalla keskeinen tekijänoikeuskorvaus on esityskorvaus. JULKAISUoikeuksista on kysymys silloin, kun jotakin julkaistaan. Julkaisemisesta sovitaan kustannussopimuksella. Tekijänoikeuksia ei voi sopimuksilla siirtää, mutta niiden osan, taloudelliset oikeudet, joihin sisältyy teoskappaleen valmistaminen, teoksen julkaiseminen yleisölle ja jälleenmyyntikorvaus, voi. Taloudellisten oikeuksien perusteella voi saada tekijänoikeuskorvauksia.
Kirjoituksessa on kyse nimenomaan julkaisemisesta, ei esityskorvauksista. Lisävihkon kuten virsikirjankin kohdalla asiaa monimutkaistaa se, että kustantajia on ollut perinteisesti useita, ei vain yhtä, joka tekisi kustannussopimuksen suoraan tekijöiden/tekijänoikeuksien haltijoiden kanssa. Siksi Kirkon keskusrahasto toimii välissä julkaisijana, ei varsinaisena kustantajana. Se on totta, että kyse on vain osittaisesta oikeudesta.
Yt. Samuli-sihteeri