Tekijänoikeudet, julkaisu ja julkisuus

Viime aikoina korviini on kantautunut paljon kyselyä siitä, miksei lisävihkon materiaali ole kaikkien saatavilla esimerkiksi internetissä. Onko materiaali jotenkin julistettu salaiseksi vai mistä oikein on kyse? Onpa joku toisaalta miettinyt, että ovatko he tulleet tehneeksi laittomuuden, kun ovat menneet laulamaan jotain aiemmin julkaistua, nyt lisävihkoehdotuksessa olevaa laulua.

Miksi kirkolliskokouksessa olevaa lisävihkoversiota ei siis ole julkaistu kaikkien saataville? Jotta olisimme voineet tehdä tämän eli julkaista kirkolliskokouksen version eräänlaisena väliaikaisversiona, olisi meidän pitänyt tehdä siitä erilliset sopimukset ja maksaa tästä samalla myös tekijänoikeuskorvauksia. Se olisi ollut uskomattoman suuritöinen ja kallis paketti ottaen huomioon, että kyse on lisävihkon noin vuoden kestoisesta ”kokeiluvihkosta”. Tähän ei siis katsottu olevan järkeä mennä.

Sen sijaan tekijöiden kanssa on tehty tekijänoikeussopimukset, jotka tulevat voimaan vasta kirkolliskokouksen päätöksen jälkeen. Niissä sovitaan asioista siten kuin pitääkin, mutta ehdollisesti siten, että kirkolliskokouksen mahdollisen hylkäävän päätöksen jälkeen myös sopimus purkaantuu. Toisin sanoen tekijänoikeuksia on selvitetty ja sopimukset kyllä tehdään ja siten myös varmistetaan, että laulut pääsevät mukaan. Tämä ei kuitenkaan vielä tarkoita, että lauluja voitaisiin julkaista ennen kirkolliskokouksen päätöstä.

Tässä ei ole myöskään kyse julkinen-salainen -akselilla käytävästä keskustelusta. Painotan, että lisävihkomateriaali ja sen kirkolliskokouskäsittely ei ole salaista. Sen sijaan materiaalin levittäminen ja julkaiseminen ilman lupaa on kielletty. Laittamalla materiaalia nettiin tai levittämällä kopioita muulla tavoin ilman lupia ja tekijänoikeuskorvauksien maksamisia rikkoisimme lakia. Sen sijaan laululistat ja perustelut ovat täysin julkaisukelpoisia. Myös aiemmin julkaistua materiaalia voi kukin käyttää olemassa olevien julkaisujen pohjalta.

Jonkin verran ihmisiä hämää tietysti tämä ev.lut. kirkon päätöksentekokoneiston massiivisuus. Nythän on niin, että tekijänoikeuskorvauksia ei tarvitse lain mukaan maksaa pelkän päätöksentekoprosessin ajalta. Tämä olisi ymmärrettävää, jos päätös tehtäisiin parin-kolmen ihmisen kesken parissa viikossa. On kuitenkin aika lailla ainutlaatuista, että yhden pienen laulukokoelman hyväksymiseen tarvitaan pitkälle toista sataa ihmistä ja vuosi aikaa. Kaupallisen yrittäjän näkökulmasta tällainen lähentelisi ilmeisesti farssia ja onhan se tavallisen seurakuntalaisenkin näkökulmasta aika omituista. Tällä tavoin kuitenkin prosessia on vietävä eteenpäin kirkkolakia ja tekijänoikeuksia kunnioittaen.

Ja vielä kauniiksi lopuksi: Kyse on edelleen vain lisävihkosta. Varsinainen virsikirjauudistus on oma isompi juttunsa kokeiluvaiheineen kaikkineen.

Samuli Koivuranta, lisävihkotyön projektisihteeri

Advertisement

Korkeita vai vieraita?

Tiistainen piispainkokouksen lausunto  kirkkohallituksen esityksestä virsikirjan lisävihkoksi on herättänyt jonkin verran keskustelua varsinkin sosiaalisessa mediassa. Koska ehdotuksen virsimateriaalin julkaiseminen kokonaisuudessaan ja nuottikuvilla ei ole tekijänoikeuksien vuoksi mahdollista, lienee paikallaan muutama asiaa selventävä kommentti.

Erityisesti keskustelua on herättänyt lausunnossa esitetty toive harkita sävellajien laskemista matalammaksi ehdotetuista sävellajeista. Piispainkokous perustelee tätä ”äänenkäytön madaltumisella”.

Ehdotuksessa on pysytty samalla linjalla kuin nykyisen käytössä olevan virsikirjan virsissä. Siten korkein mahdollinen käytössä oleva sävel on nuotinnoksissa nk. d². Toisaalta huomioon on otettava yhtä lailla matala rekisteri. Siellä rajana on pidetty nk. pientä a:ta, yhdessä erityistapauksessa pientä g:tä. Siten suurin laajuus on pääsääntöisesti oktaavi ja kvartti ja yhdessä oktaavi ja kvintti. Käytössä olevan virsikirjan suurin laajuus on nimenomaan oktaavi ja kvintti, joka on virressä 77 Käy yrttitarhasta polku. Ehdotuksen virsi 923 Silmäni aukaise on tätä kapeammalla äänialalla, eikä siten ole edes ehdotuksen laajin, vaikka lausunnossa niin väitetäänkin.

Virren sävellajin laskemisessa ei voi katsoa mekaanisesti vain korkeinta ääntä. Huomioon on yhtä lailla otettava se kuinka matalalle melodia menee. Piispainkokouksen väite äänenkäytön madaltumisesta ei päde kaikkiin ihmisiin varsinkaan matalissa rekistereissä. Erityisesti lapsilla, mutta myös monilla miehillä tulee huomattavia vaikeuksia, jos säveltaso laskee nk. pieneen g-nuottiin tai tätä alemmaksi. Lasten on yleensäkin luonnollista laulaa korkeammalta ja heille voi olla jopa este oppia yhteislaulua, jos sävellajit kauttaaltaan pudotetaan alemmaksi.

Toisaalta on tärkeä katsoa myös sitä, liikkuuko virsi jatkuvasti korkealla vai käväistäänkö vain korkealla. Jos vain hetkellisesti korkealla käyvää virttä lasketaan alemmaksi, katoaa virrestä usein sille tarkoitettu sointi. Monet vaikkapa ylistysluonteisiksi virsiksi tarkoitetut melodiat suorastaan hävittävät ylistysluonteisen sointinsa, jos niiden sävellajia mekaanisesti lasketaan. Virsissä usein käytetty D-duuri on tässä mielessä soinniltaan usein parempi kuin sitä alemmat sävellajit. Varsinkin jos säestyssoittimena halutaan käyttää kitaraa, on tämä huomattavan parempi sävellaji kuin astetta matalammat.

Sopivat sävellajit ovat joka tapauksessa kompromissi erilaisten äänien ja erilaisten tilanteiden välillä. Se miltä säveltaso kulloinkin tuntuu, ei ole absoluuttinen, säveltasolla määritettävä asia. On myös hyvä kysyä, tuntuuko sävellaji korkealta vain sen vuoksi, että laulu on ennalta vieras. Kun laulua ei tunne ja sävelten hakeminen on horjuvaa, sinänsä normaalillakin korkeudella kulkeva laulu tuntuu hankalalta. Sen sijaan tutuksi tulleet virret eivät enää tältä tunnu, mistä vaikkapa edellä mainittu virsi 77 on hyvä esimerkki. Hoosiannaa laulettaessa kukaan ei mieti, onko sävellaji korkea.

Kirkkohallituksen esityksessä olevat sävellajit ovat tarkoituksella harkittuja. Joissain erityistilanteissa voi olla tarkoituksenmukaista laskea tai nostaa sävellajia. Tähän tähdätään myös kanttorien koulutuksessa. Ei siis ole välttämätöntä tarvetta sille, että matalammasta sävellajista tulisi tehdä jonkinlainen pysyvä sääntö.

Samuli Koivuranta, lisävihkotyön projektisihteeri

P.S. Tarkemmin kirkkohallituksen esitykseen kuuluviin virsiehdotuksiin (lista ehdotetuista virsistä) ja erityisesti sen perusteluihin voi tutustua evl.fi sivulla: Virsikirjan lisävihkon valmistelu.

Virsikirjan lisävihkoehdotus 11.11.2014

Maskun Hemminki etsi ja löysi uutta 1600-luvun alussa. Tänä päivänä on etsitty ja löydetty jälleen uutta lisää virsikirjan lisävihkoa varten. Kuva: Jenni Urponen 2014

 

I Me kiitämme ja ylistämme

901. Luoja, Isä, sinulle (Großer Gott, wir loben dich) (I. Franz – P. Kivekäs)

902. Jumalamme, suuruuttasi – sävelmät a. ja b. (L. Ravantti – a. S. Rintamäki – b. P. Nyman)

903. Soi, virteni, kiitosta Herran (M. Katila – H. Kivekäs)

904. Kohotkoon ilohuuto (J. Ikola – T.-M. Haapiainen)

905. Seppä taivaallinen (K. Tumason – N. Rauhala – Þ. Sigurbjörnsson)

906. Riemuita saamme (In dir ist Freude) (C. Schneegass – P. Kivekäs – G. G. Gastoldi)

907. Onko suurempaa ihmettä (Voi hänen rakkauttaan) (A. Belihu – J. Löytty)

908. On yksi nimi ylitse muiden (Yksi nimi ylitse muiden) (P. Simojoki)

909. Ole kiitetty, Herra Jeesus Kristus (Yakanaka Vhangeri) (E. Norberg – P. Kivekäs)

910. Kiitän Herran antamista (Giitu buot Du attáldagain) (N.-A. Valkeapää – A. Seppänen)

911. Talven valon saamme lumen myötä   (L. Ravantti – T. Nikkola)

912. Minun sydämeni on levollinen (I. Nyman)

 

II Me rukoilemme

913. Minä olen Herra, Jumalasi (Käskylaulu) (A.-M. Kaskinen – L. Heikkilä)

914. Etsi, kutsu minutkin (Take, O take me as I am) (J. L. Bell – P. Kivekäs)

915. En tiedä, miksi kirkonpenkkiin näin (M. Bäckman – P. Nyman)

916. Maailman kaikki rukoukset poimit (Sinä ääretön) (J. Jonson – L. Ravantti/P. Kivekäs – H.-O. Mørk)

917. Rukouksen liekki (A. Eriksson – A.-M. Kaskinen)

918. Rauhan Herra, suo rauha (Yarabba ssalami) (A.-M. Kaskinen)

919. Jeesus, Jeesus, kuule rukoukseni

920. Nyt tapahtukoon tahtosi (Mayenziwe ’ntando yakho)

921. Leipä elämän (Jag är livets bröd) (A. Gerdmar – A.-M. Kaskinen)

922. Kuuntelen (A. Koivula – M. Torri-Tuominen)

 

III Jumala on turvamme

923. Silmäni aukaise (Be thou my vision) (M. E. Byrne/H. E. Hull – A.-M. Kaskinen)

924. Edessä reitti tuntematon aukeaa (Kahden maan kansalainen) (K. Pispa – J. Löytty)

925. Maa järkkyy, murtuu (Sanattoman epätoivon virsi) – sävelmät a. ja b. (K. Wiklund – P. Kivekäs – a. Jyrki Linjama b. E. Tuppurainen)

926. Piirrä Jeesus sydämeeni (Čále, Jesus, iežat gova) (T. Kingo – L. J. Hetta – A. Seppänen)

927. Erämaassa jyvä hiekan (B. G. Hallqvist – A.-M. Kaskinen – E. Hovland)

928. Olen elänyt muita varten (J. Happonen – L. Sippola)

929. Nyt pelko pois (Y. Eggehorn – P. Turunen/N. Rauhala – L. Moberg)

930. Kuka oon Sinun suunnitelmassas? (Salaisuutesi) (L. Sippola)

931. Sinun edessäsi painamme päämme (Tahtosi tiellä) (M. Perttilä)

932. Joskus sisimpäämme kasvaa ilon kukkamaa (Rukous on silta) (A.-M. Kaskinen – J. Salminen)

933. Oi ihmeellistä armoa (Amazing Grace) (J. Newton – A.-M. Raittila/A.-M. Kaskinen)

 

IV Odotuksesta täyttymykseen

934. Oi saavu jo, Immanuel (J. M. Neale – A. Frostenson – N. Rauhala)

935. Profeetat aikanaan (F. P. Green – A.-M. Kaskinen)

936. Hetkeksi hiljene, maa (T. Hyyryläinen – J. Saari)

937. Tulvii riemu sydämeeni (P. Gerhard – P. Kivekäs – J. G. Ebeling)

938. Ole tervehditty täällä (J. G. Seidenbusch – B. Setterlind – A.-M. Kaskinen/T. Valjus)

939. Jeesus Kristus, suuri ihme (M. Haugen – L. Ravantti)

940. Päivää neljäkymmentä (G. H. Smyttan/F. Pott – A.-M. Kaskinen – M. Herbst)

941. Ristin alla (I. Nyman)

942. Vehnänjyvä nukkuu (J. M. C. Crum – A. Frostenson – A.-M. Raittila)

943. Aurinko tanssii, halleluja (P. Perkiö)

944. Sylin täydeltä kukkia kannat (M. Giombini – A.-M. Kaskinen)

945. Kuoleman paasi liikahtaa (J. Ikola – E. Tuppurainen)

946. Kutsut minut maailmaan (Avoimista ovista) (T. Issakainen – S. Bartling)

947. En voi nähdä tuulta (A. Frostenson – J. Forsberg – E. Wikfeldt)

948. Niin vähän pieni siemen kaipaa (Ett frö behöver inte mycket) (L. Frilund – T. Issakainen – C. Cederholm)

949. Vuodata nyt meihin, Herra (R. Robinson – S. Korpela – A.-M. Kaskinen)

 

V Osallisuus, yhteys ja vastuu

950. Kirkko olkoon niin kuin puu (Que esta iglesia sea un àrbol) (P. Sosa – A.-M. Kaskinen)

951. Laulu kuuluu kirkkotiellä (A.-M. Kaskinen – I. Hannikainen)

952. Oi Jeesus, muuta minua (E. Skeie – P. Kivekäs – D.-U. Almqvist)

953. Sanasi on meille leipää (P. Nyman)

954. Herramme luo käykäämme kaikki (F. Kaan – P. Kivekäs)

955. Lahjoillasi meitä siunaat (Lahjalaulu) (J. Löytty)

956. Rauhaa, ystäväni (Peace, peace, wonderful peace) (A.-M. Kaskinen – T. Nikkola)

957. ”Tämä on…”, meille luvataan (Uusi ehtoollisvirsi) (V. Kortekangas – O. Kortekangas)

958. Pyhään salaisuuteen Jeesus meidät sulkee (F. F. Feliciano – P. Kivekäs)

959. Leipä syö, viini juo (Eat this bread, drink this cup) (J. Berthier – A.-M. Kaskinen)

960. Maksettu on velkani mun (Riihikirkkohymni) (P. Simojoki)

961. Laulan, koska herätit minut kuolemasta (Tuhlaajan paluulaulu) (P. Kivekäs – P. Nyman)

962. Jeesus, metsän heleydessä (L. Ravantti – S. Ylioja)

963. Herra, kutsut työhösi (Talkoovirsi) (J. Ikola – J. Rautio)

964. Jeesus ristinpolkuasi (L. Ravantti – M. Kilpiö)

965. Vien suuren viestin (H. Nkounkou – O. Berglund – A.-M. Kaskinen)

966. Isä nyt vie rakastamaan (Now go in peace) (M. Mair – P. Kivekäs)

 

VI Nyt ja aina

967. Aamu on tullut (Morning has broken) (E. Farjeon – A.-M. Kaskinen)

968. Nyt nouse, kiitä Luojaa (Mu süda, ärka üles) – sävelmät a. ja b. (P. Gerhard – A.-M. Kaskinen)

969. Päivä maillensa käy (H. Lissner – A.-M. Kaskinen – E. Sommer)

970. On unen aika, pieni ihminen (E. Skeie – T. Issakainen – S. Tveit)

971. Maan korvessa kulkevi lapsosen tie (Suojelusenkeli) (I. Hellén/J. Marjanen – P.J. Hannikainen)

972. Hiljaisessa siimeksessä (E. Lindschöld – A.-M. Raittila – T. Alakotila)

973. Tuo siunaus nyt koteihin (J. V. Bloch – K. Pispa – T. Tallis/T. Ravenscroft)

974. Saapua yhteiseen pöytään (Yhteinen pöytä) (P. Vahtola – E. Tuppurainen)

975. Isästäni Jeesus, kiittää tahtoisin (A.-M. Kaskinen – P. Kosonen)

976. Tutulla tiellä ei eksyä saata (Arkinen halleluja) (K. Pispa – J. Löytty)

977. Kyyneliin kastuu köyhien maa (J. Jonson – A.-M. Kaskinen – A. Cederberg Orreteg)

978. Pyhän kaupungin porteista saavat (B. G. Hallqvist – A.-M. Raittila – E. Hovland)

979. Te autuaat, te murheelliset maan (Valtakunta) (A.-M. Kaskinen – P. Kosonen)

980. Tulkoon tie sinua vastaan (May the road rise to meet you) (A.-M. Kaskinen)

On aika kiittää

Hemminki Maskulainen lisävihkotyöryhmän kokouksessa syksyllä 2014. Kuva: Jenni Urponen

On aika kiittää kirkkohallitusta ja kirkolliskokousta innostavasta toimeksiannosta. On aika kiittää virsikirjan lisävihkon työryhmää ahkeruudesta ja hyvistä keskusteluista. Voin vakuuttaa, että ehdotuksemme syntyi hyvässä ilmapiirissä. Vaikka välillä saatoimme olla eri mieltä joistakin linjauksista, keskustelut käytiin aina toisia arvostavassa hengessä.

Oli ilo johtaa innostunutta ja tehtävästään motivoitunutta ryhmää, jonka asiantuntemus oli monipuolista. Edustettuina olivat eri-ikäiset ihmiset, eri musiikkityylit, hymnologian ja virsihistorian tuntemus, kielen ja virsirunouden osaaminen sekä seurakuntatyön arki ja pyhä. Kaikki tämä näkyy oman käsityksemme mukaan lopputuloksessa.

Pidimme kolmen vuoden aikana laskujeni mukaan 36 koko päivän kokousta. Kokousten välillä tutustuimme itsenäisesti lukuisiin erikielisiin laulukirjoihin, sisarkirkkojen virsikirjoihin sekä työryhmälle lähetettyihin teksteihin ja sävelmiin. Ajoittain työskentelimme pienemmissä ryhmissä, jotta varsinaiset kokoukset sujuisivat tehokkaasti.

Erityiskiitoksen työryhmäläiset ansaitsevat vapaaehtoistyöstä laulavan kirkon hyväksi, sillä Kirkkohallituksen asettamille työryhmille ei makseta kokouspalkkioita. Kolmen vuoden sitoutuminen vaativaan prosessiin on melkoinen vapaaehtoispanos.

Lokakuun lopussa luovutimme ehdotuksemme toimeksiantajillemme. Toivotamme, totta kai, työllemme hyvää matkaa ja suotuisia tuulia kirkollisen päätöksenteon aallokoissa. Toivomme, että ensimmäisenä adventtina 2016, reformaation merkkivuoden alkaessa seurakunnissa kaikuisivat Hoosiannan rinnalla myös lisävihkon virret.

Työskentelyn loppuvaiheessa syntyi yksi unelma: että virsien uudistaminen olisi kirkossa jatkuva prosessi. Virsirunojen ja -sävelmien tekijät voisivat aika ajoin kokoontua yhteen luomaan yhdessä uutta. Kun jossain vaiheessa on aika uudistaa koko virsikirja, olisi jo paljon laadukasta aineistoa valmiina.

Näin jokainen sukupolvi voisi tuoda jotain uutta siihen suomalaisten virsikirjojen ketjuun, jonka ensimmäisinä lenkkeinä ovat Jaakko Finnon ja Hemminki Maskulaisen virsikirjat.

On aika kiittää myös teitä, jotka olette seuranneet, kommentoineet ja jakaneet blogiamme. Palautteenne on ollut arvokasta ja olemme ottaneet sitä huomioon työssämme. Tämä lienee virsikirjan lisävihkon viimeinen varsinainen blogikirjoitus. Myöhemmin syksyllä, päätöksentekoprosessin salliessa, tällä sivulla julkaistaan vielä Kirkon tiedotuskeskuksen ja sihteerin laatima tiedote lisävihkoehdotuksen sisällöstä.

Lämpimin kiitoksin suomenkielisen työryhmän puolesta

Jaana Marjanen, puheenjohtaja

Reformoi(ta)va virsi

Lisävihkotyön päättyessä saattoi useamman työryhmäläisen suusta kuulla todistuksen siitä, miten uusien virsien etsintä on ollut kasvattava ja omia näkemyksiä muokkaava prosessi. Olemme eläneet todeksi eräänlaista ”virsireformaatiota”. Tähän todistukseen myös itse mielelläni yhdyn. Ne ajatukset, jotka tuntuivat varmoilta lisävihkotyötä aloittaessa, ovat moneen kertaan muuttuneet keskusteluissa työryhmäläisten, virsien tekijöiden ja virsiä käyttävien seurakuntalaisten kanssa.

***

Edellinen blogisti, Kososen Pekka, maalaili huikeita visioita tulevaisuuden virsikirjasta – tabletti- ja mobiilisovelluksista ja muista mahdollisuuksista. Epäilemättä virttä ja sen käyttömahdollisuuksia on reformoitava eli uudelleen muovattava (lat. re-forma), vietävä kohti tulevaisuuden seurakuntaa. Nykyajan tekniikka avaa tähän uusia, hyödynnettäviä mahdollisuuksia.

Itselleni paperista ja musteesta tehty painotuote on kuitenkin edelleen tärkeä. Se on minulle silmin nähtävä ja käsinkosketeltava symboli inkarnoituneesta eli lihaksi tulleesta Jumalan Sanasta – soivasta Sanasta. Virsi itsessään on näin helpompi ymmärtää Jumalan näkyväksi lahjaksi maan päällä. Ehkä myös rajatulla virsinumeromäärällä, johon kaikki laulut eivät mahdu mukaan, on oma viestinsä. Se on viesti siitä, että kristittyjen ykseys ei ole vain rajatonta yhteyttä, vaan yhteyttä, joka perustuu yhteiseen uskoomme.

***

Uskon, että samalla, kun virttä reformoidaan, virsi reformoi salatulla tavalla meitä. On terveellistä huomata, että virsi ei ole vain sitä, mitä usein ymmärrän ”perinteisellä luterilaisella virrellä” tarkoitettavan. Monissa kulttuureissa virsi ei nimittäin ole pelkästään tiedollinen tai älyllinen tapahtuma, jossa yksilö oppii jotain luettavista virsiteksteistä. Sen sijaan virsi voi olla myös yhteisöllinen ja osallistava tapahtuma, jossa yksinkertaiset sanat toistuvat ja elävät yhä uudella tavalla yhteisössä, muokaten ja muovaten yhteisöä kohti yllättävää uutta. Uskon, että virren eri muodoissa Jumala tekee työtään minussa ja meissä yhdessä.

***

Jos Jumala suo, reilun parin vuoden kuluttua adventtina 2016 aloitellaan reformaation merkkivuotta. Voi olla, että juuri silloin saamme seurakunnissamme myös laulaa uusia lisävihkovirsiä. Tarvitsemme kirkossamme yhä edelleen reformaatiota. Tarvitsemme sitä, että Jumala reformoi eli palauttaa Sanansa kautta meidät siihen, mihin hän on meidät tarkoittanut!

Samuli Koivuranta, lisävihkosihteeri

Jospa kaikki mahtuisivat mukaan

Arvoisa lukija. Tätä tekstiä lukiessasi on virsikirjan lisävihkotyöryhmä jo pitänyt karonkkansa ja vihonviimeisetkin stilisoinnit lopputulokseen on raapusteltu. Olemmeko tämän kolme vuotta kestäneen työskentelyn aikana nostaneet esille uusia virsiä? Tämän aika näyttää, mutta ainakin ihan kelvollisia lauluja seurakunnan käyttöön ja rukouselämään on lisävihkoon koottuna.

Nyt suuntaan katsetta jo kuitenkin harmaan harson takana odottavaan tulevaisuuteen. Näissä blogeissammekin on jo aiemmin pohdittu tulevaisuuden virsiä ja niitä muotoja, joissa virret ilmenevät vuosien ja vuosikymmenten päästä. Millainen tilaus mahtaa olla konkreettiselle kirjalle tulevaisuudessa? Muuttuuko kaikki sähköiseen muotoon? Onko älylaitteet, puhelimet ja tabletit tulevaisuuden virsikirjoja, jotka kulkevat ihmisten mukana ja mitä kaikkia mahdollisuuksia tämä tuokaan jumalanpalvelusmusiikin saralle.

Ajattelepas, että voisit kirkkoon astellessasi liittyä mobiilisovelluksella juuri kyseisen jumalanpalveluksen kulkuun. Älylaitteeseen ilmestyy käytössä oleva kaava, rukoukset, laulut ja virret, Raamatun tekstit, saarna ja siihen liittyvät materiaalit, esirukouksen rukouspyynnöt… ja mitä kaikkea muuta? Ajattele, mikä laulujen ja musiikin aarreaitta meillä olisi käytössä, mikäli tekijänoikeudet saataisiin järjesteltyä siten, että nuotinnosten käyttö olisi mahdollista tällä tavoin ja laulut saatavilla seurakuntalaisille. Tämän jälkeen ei tarvitsisi miettiä, mahtuuko Suojelusenkeli, Juicen Syksyn sävel tai Unto Monosen Satumaa virsikirjaan. Laulut olisivat tarpeen mukaan käytettävissä. Seurakuntien palkkaamat musiikin ammattilaiset voisivat nuotintaa käyttämiään kappaleita ja tehdä erilaisia sovituksia työnantajansa käyttöön. Kirkko voisi ylläpitää silloin sähköistä nuottikirjastoa seurakunnille. Eipä tarvitsisi tulevaisuuden työryhmien tuskailla hienojen laulujen äärellä, kun kaikki eivät kuitenkaan mahdu mukaan.

Rattoisia veisuun hetkiä lisävihkon parissa.

Pekka Kosonen

Loppusuoralla

Muutamat virsikirjan lisävihkoa valmistelevan työryhmän jäsenet osallistuivat 1.-4.10. pohjoismaiseen Hymn–Song–Society -konferenssiin Hanasaaressa. Koolla oli 55 virsien tutkijaa ja muutamia niiden tuottajia. Pääpuheenvuoroista vastasivat brittiläinen virsirunoilija Andrew Pratt, kokenut ruotsalainen virsientutkija Sven-Åke Selander ja Suomessa päättymäisillään olevan tutkimusprojektin vetäjä Tapani Innanen. Pienempiä esitelmiä oli 24 muulla tutkijalla. Konferenssien tyypilliseen tapaan niiden aiheet vaihtelivat, eikä kovin moni liittynyt pääaiheeseen, virsien asemaan nykyajan yhteiskunnassa. Kiinnostuneita kuulijoita toki kaikilla riitti, ja erilaisia kontakteja syntyi.

Monen osanottajan mielestä vaikuttavimpia olivat soivat tilanteet. Helsingin Musiikkitalossa kuultiin Sibelius-Akatemian perus- ja jatko-opiskelijoiden toteuttamia suomalaisen virsilaulun historiaan liittyviä demonstraatioita sekä uusia virsiä, muutamat niistä lisävihkoon tarjolla olevia. Temppeliaukion kirkossa taas laulettiin eri maissa syntyneitä virsiä, uusia nekin. Laulamaan päästiin myös Tapani Innasen esitellessä suosituimpia suomalaisia ”kauneimpia joululauluja”. Yllättäen nämä kovasti mollivoittoiset sävelmät viehättivät myös ainakin muutamia ulkomaisia osanottajia. Vexi Salmen ja Kassu Halosen Sydämeeni joulun teen innoitti jopa Andrew Prattin laatimaan tyylin sopivan englanninnoksen, joka ehkä vielä näin leviää maailmalle. Sylvian joululaulu ja Varpunen jouluaamuna saivat nekin ymmärrystä.

Lisävihkotyöryhmän lokakuussa päättyvään työhön seminaarin kokemukset tuskin enää vaikuttavat, vaikka tällaisiakin ajatuksia heräsi. Seminaarissa pantiin merkille, että virsien historiaa tutkineet ikääntyneet herrat vähitellen voivat väistyä uusia ideoita tuovien, erityisesti naispuolisten tutkijoiden ja tuottajien tieltä. Tämänsuuntainen kehitys varmaankin jatkuu kahdesti vuodessa järjestettävissä pohjoismaisissa kokoontumisissa ja kansainvälisessä kongressissa Cambridgessä kesällä 2015.

Konferenssin jälkeen minulla oli tilaisuus osallistua Kuopiossa, Puijon kirkossa messuun, jonka musiikin runkona olivat virsityöryhmän melkein lopullisen ehdotuksen virret. Kirkkokahveilla saatiin seurakuntalaisten palautetta, joka oli pääasiassa positiivista. Puijon kamarikuoron ja sen johtajan Outi Keskisipilän mainio musisointi osaltaan auttoi.

Kolme vuotta työskennelleen lisävihkotyöryhmän viimeinen kokous lähestyy. Alkaa jo tuntua haikealta.

Erkki Tuppurainen

Ei räppäystä lisävihkoon

Virsikirjan lisävihkotyö on loppusuoralla. Vaikka päätöksiä ei vielä ole tehty, se tiedetään, millaisia lauluja on työn kestäessä tuotu ehdolle. Sekä tehtävänannossa että ryhmän omissa linjauksissa on korostettu uuden ja tuoreen aineksen etsimistä, ja ehdokkaiden joukkoon onkin saatu monenlaisia lauluja. Jotkut puhuttelevat kansainvälistä seurakuntaa, toiset nousevat suomalaisen kristillisyyden kansanomaisilta juurilta. On juhlavaa, mahtipontista pauhua ja keveitä, tanssillisia melodioita. On pieniä yksinkertaisia laulusia ja vastapainona haastavia sanan ja sävelen kudelmia.

Koko musiikin kirjoa ei lisävihkossa sentään nähdä. Nykyajan suosituista musiikkityyleistä jää puuttumaan esimerkiksi rap, eikä sitä mikään taho tuonut edes ehdolle. Tyyli onkin eurooppalaisten perinteiden pohjalta nousevalle kirkkomusiikille vieras, sillä se on syntynyt Yhdysvalloissa vasta muutama vuosikymmen sitten ja se yhdistyy leimallisesti maalliseen populaarimusiikkiin, joskin soulin kautta sillä on etäinen yhteys myös gospeliin.

Lisävihkotyössä rap tuli kuitenkin mieleen lyriikan yhteydessä, kun jouduimme pohtimaan, muodostavatko säkeenloppuiset amen ja saamme kelvollisen riimin.   Perinteisessä lyriikassa riimi hyväksytään täydelliseksi vain siinä tapauksessa, että sanojen loput ovat viimeisen nousutavun vokaalista lähtien identtiset, kuten pareissa soimaa—voimaa tai näännyn—käännyn. Sen sijaan rap-lyriikassa riittävät pelkät vokaalit, konsonanteista ei tarvitse välittää.

En missään tapauksessa kuulu rapin harrastajiin, mutta se kiinnostaa ilmiönä monesta syystä. Yksi niistä on tyylin käsittämätön vetovoima. Viime kesänä Olympiastadionilla esiintynyttä Cheekiä verrattiin mediassa uskonlahkon johtajaan, joka sai monituhatpäisen yleisönsä tekemään mitä ikinä halusi. Totta kai kaiken takana oli ammattitaitoinen markkinointikoneisto, mutta ei sekään mitä tahansa pysty myymään.

Internetistä satuin löytämään Aalto-yliopiston tohtorikoulutettavan Eric Malmin kehittämän, raplysaattoriksi kutsutun algoritmin, jonka avulla voi mitata ja vertailla eri lyyrikkojen riimittelytaitoa. Syötin kokeeksi raplysaattoriin Mikael Agricolan runot, koska ne sattuivat olemaan valmiina koneellani, ja tulos oli, että Agricola oli riimittelijänä suunnilleen Elastisen luokkaa. Ei huono tulos, kun ottaa huomioon, että Agricola oli ensimmäinen nimeltä tunnettu henkilö, joka ylipäänsä yritti kirjoittaa riimillistä runoa suomeksi.

Wikipedian määritelmän mukaan rap-musiikille on ominaista loppusoinnullinen ja rytminen puhelaulu. Tehokeinoja ovat rytmi ja toistot. Puhelaulu, toisto ja loppusoinnut eivät ole vieraita asioita kirkkolauluissakaan, mutta rytmit ovat perinteisesti olleet toisenlaisia. Saattaisi tietysti olla, että rippileirin iltanuotiolla räppäys olisi juuri se tyyli, joka veisi sanoman parhaiten perille, mutta tätä ei päästä tai jouduta kokeilemaan ainakaan tulevan lisävihkon tuella. Joka tapauksessa on selvää, ettei virsien tärkein osa ole sanoitus tai sävelmä, vaan se sanoma, joka on niiden takana.

Kaisa Häkkinen

Oppia ikä kaikki

Kolme vuotta lisävihkotyöryhmän jäsenenä – huonomminkin olisi varmaan voinut aikansa käyttää! Olen ymmärtääkseni edustanut ryhmässä ns. vakavan musiikin säveltäjiä, ja olen tyytyväinen, jos minusta on ollut hyötyä projektille siinä roolissa. Toisaalta työtapamme on ollut keskusteleva, haastavakin, ja joukossamme on vallinnut ilmaisun vapaus myös oman ”mandaatin” ulkopuolisissa asioissa. Virsi on kokonaisuus jota on oikeastaan mahdotonta purkaa osiin (sisältö, sanat, sävelmä…). Välillä sitäkin on silti ollut pakko yrittää.

Huomaan ajattelevani kohta päättyvää lisävihkotyötä myös siltä kannalta mitä itse olen siltä saanut ja siitä oppinut.

Ensinnäkin olen oppinut tuntemaan virren ja kirkkomusiikin asiantuntijoita. Kuten kirkollinen väki useimmiten, he ovat paitsi teräviä ja oppineita myös mukavia ja huumorintajuisia ihmisiä. Työskentelymme on vienyt aikaa ja voimia, kokoukset ovat olleet pitkiä ja kotitöitäkin on riittänyt. Päällimmäisenä muistona on silti: olipas meillä hauskaa!

***

Toiseksi olen ymmärtänyt miten vaikeaa hyvän virren tekeminen on. Olemme läpikäyneet valtavan aineiston. Suoraan sanoen se on tuntunut usein kahlaamiselta tai jopa suossa tarpomiselta. Silloin tällöin olemme saaneet hetken surffatakin aallonharjalla: ”Hei, tässä on jotain!” Uuden, toimivan virren löytäminen ja sen yhdessä veisaaminen on elähdyttävä löytöretkeilijän kokemus, konkreettinen perustelu sille miksi tällaista työtä tehdään.

Olen aistinut että varsinkin virsitekstin ja -käännöksen tekijä joutuu miettimään koreografiansa tarkkaan, kun yhtälöön pitäisi saada mahtumaan oma persoonallinen kokemus ja yhteisesti hyväksytyt teologiset periaatteet – siis kertoa tuttu tarina yhä uudestaan omin sanoin. Kaiken lisäksi se pitäisi tehdä se niin että teksti toimii paperilla ja sekä tuntuu että kuulostaa hyvältä laulettuna. Osaavia virsirunoilijoita ei ole joka niemessä ja notkossa.

Virsimelodian säveltäminen ei ole sekään mikään ”piece of cake”, varsinkin kun sävel useimmiten syntyy sanojen jälkeen. Kuitenkin meillä säveltäjillä on sikäli helpompaa (lue: vapaammat kädet) että musiikilla on oma kielioppinsa ja sanastonsa joka pakenee määrittelyjä. Kuten sanotaan, musiikki on abstraktia. Tai että se on parhaimmillaan jotain äärettömän tarkkaa mutta samalla sellaista jota ei voi sanoin ilmaista. Tulisikohan tästä mieleen jotain muuta samankaltaista…?

***

Kolmanneksi paradoksi: Tutustumalla tuhansiin virsiin, keskustelemalla niistä ja analysoimalla niitä olen tullut siihen tulokseen, että ainakin minun on entistäkin vaikeampaa määritellä virttä tyhjentävästi ja yksiselitteisesti. Ei se mitään. Ihmismieli ehkä pysyy samana, mutta tämä meidän ihmisten maailma on jatkuvassa muutoksen tilassa. Olkoon siis virsikin. Virsikirjan uudistaminen ei varmaankaan lopu lisävihkotyöryhmän karonkkaan.

***

Tämä oli viimeinen esiintymiseni tällä foorumilla. Kiitos teille, lukijat!

Olli Kortekangas, säveltäjä, lisävihkotyöryhmän jäsen

Lisävihkon virsiä testaamassa

Olen viimeaikoina ollut mukana monessa tilanteessa, jossa koelauletaan lisävihkoon ehdolla olevia lauluja ja virsiä. Kiinnostusta hanketta kohtaan on selvästi ilmassa. Jotkut ovat tosin olleet siinä käsityksesssä, että nyt ollaan tekemässä kirkollemme kokonaan uutta virsikirjaa.

Eri-ikäiset seurakuntalaiset tarttuvat virsiehdotuksiin yllättävänkin ennakkoluulottomasti. Jotkut melodiat tuntuvat aluksi vaikeilta, mutta silti asenne on toiveikas: ”Tätä kun muutaman kerran laulaa, niin kyllä sen oppii.”

Ehdotukseen sisältyy useita kaanoneita. Niiden melodiat ovat yksinkertaisia, mutta kun kaikki laulavat yhdessä, syntyy yhteisöllinen kokemus, ”kuin laulaisi kuorossa”.

Jotkut laulut lähtevät lentoon ensilaulamalta. ”Tästä tulee hitti.”  Toiset kaipaavat enemmän lämmittelyä  tai jäävät etäämmiksi.

Laulut, joissa arkiset, sanat yhdistyvät pyhän kokemukseen, herättävät hämmästynyttä iloa: ”Yllättävää, että tällaisiakin sanoja voisi olla virsissä.”

Muutama päivä sitten olin mukana tilaisuudessa jossa Lohjan seurakunnan virolainen ystävyysseurakunta oli ensivierailulla. Tuntui sykähdyttävältä, kun ensimmäinen laulu, jonka he esittivät oli  Mu süda ärka üles.  Kaikesta näki, että virsi oli heidän kirkkonsa aarre. Juuri edellisessä kokouksessamme oli käsitelty tuota virttä ja sen käännöstä.

Viime  viikonloppuna lauloimme virsiä ja virsiehdotuksia Sveitsin suomalaisten kanssa heidän kirkkopäivässään. Aluksi kävimme laulaen läpi suomalaisen virsikirjan historiaa. Se kertoo, että virsiuudistus kirkossamme on halki vuosisatojen  noussut todellisesta tarpeesta. Lisävihkoehdotuksen laulut herättivät vilkasta keskustelua. Jotkut sävelmät tuntuivat liian vaikeita, jotkut  laulut herättivät ensi kuulemalta ihastusta. Kansainvälisen aineiston vahvaa mukana oloa pidettiin myönteisenä asiana. Joihinkin Sveitsin kaupunkeihin alettiin jo suunnitella virsilauluiltoja ja -tapahtumia.

Virsi elää!

Anna-Mari Kaskinen