Musiikillinen ikoni

??????????

”Virrenhän pitää olla kuin musiikillinen ikoni: ei-kenenkään säveltämä, yksilötön yhteisölaulu.” Törmäsin tähän virren 604 säveltäjän Jouko Linjaman kommenttiin eräässä levytekstissä, ja se jäi vaivaamaan mieltäni. Musiikillinen ikoni, mielenkiintoinen kuva virrestä.

Satoja lauluehdotuksia läpikäytyämme olen pohtinut, onko ylipäätään mahdollista tunnistaa kestävä virsi, joka jäisi omalta ajaltamme elämään tulevien sukupolvienkin iloksi – ikoniksi, johon uudelleen ja uudelleen halutaan palata, josta löydetään yhä uusia näkökulmia. Jotta virsi voisi kestää käytössä, pitää sen ensin löytää tiensä ihmisten sydämiin. Ja tämä on monen mielestä mahdollista vain, jos melodia on riittävän helppo ja tarttuva, ja teksti puhuttelee laulajaansa, käy ikäänkuin kohti. Kuitenkin jos melodia on liian yksinkertainen tai tarttuva, tai sanat liian rajatut tai tunteisiin vetoavat, ei välttämättä mene kauan, kun lauluun kyllästyy ja se alkaa tuntuu suorastaan banaalilta. Klassikkoja ei synny laskelmoimalla. Silti laulusta, johon kansa heti rakastuu, on kaikki mahdollisuudet tulla klassikko.

On myös mahdollista, että laulu, joka ei paljasta säveltäjänsä persoonallista kädenjälkeä, eikä heti avaudu, vaan vaatii laulajaltaan vaivannäköä, jättääkin vuosien saatossa kestävämmät jäljet kuin kertakäyttöinen tarttuva melodia. Onko myös mahdollista, että yhteisön on helpompi omaksua laulu, joka ei ole liian henkilökohtaiselta tuntuva, vaan on Linjaman sanoin ”yksilötön yhteisölaulu”?

On mysteeri, miksi jokin sävelmä puhuttelee, toinen ei. Itseäni puhuttelee eniten tunne siitä, että tässä on jotain, mitä en vielä tavoita, mutta joka on mahdollista löytää. Katselemme – ja kuuntelemme – kuin arvoituksen tavoin, mysteeriä, ikonia, ja haluamme nähdä sen yhä uudelleen, kyllästymättä, ja näemme siinä aina uusia näkökulmia. Lisävihkoon tarvitaan mielestäni sekä helposti omaksuttavia, mahdollisia tulevia virsihittejä, että ihmisen mielen syvyyksiä haastavia ja etsiviä virsiä. Mistä tulee musiikillisia ikoneita, näyttää vasta aika.

Kaisa-Leena Harjunmaa-Hannikainen, Vihdin kanttori

Mainokset

Virttä ja rakkauslaulua

Olen maaliskuun aikana saanut olla kahdessa perin riemullisessa juhlassa. Ensin siskonpoikani otettiin Pyhässä kasteessa seurakunnan Kuvajäseneksi ja jokunen päivä takaperin sain olla todistamassa pikkuserkkuni purjehtimista avioliiton satamaan. Nämä molemmat juhlat olivat paitsi juhlakaluille, myös lukuisana joukkona tilaisuuksia todistamassa olleille ystäville ja sukulaisille eräänlaisia nivelvaiheita tai elämän käännekohtia. Joku sai aivan uuden kummilapsen, joku iloitsi isoisän tai -äidin reviirin laajenemisesta, joku huomasi yht´äkkiä olevansa anoppi ja joku havaitsi kahden suvun kietoutuvan vaivihkaa toisiinsa.

Virsikirjan lisävihkoa kasatessamme, olemme paitsi havainneet, myös saaneet viestiä tarpeesta saada virsiä ihmiselämän erilaisiin elämäntilanteisiin ja käännekohtiin. Virsi kieltämättä kuuluu usein kulttuurisestikin näihin tilanteisiin. Virsi sopii kaikkiin hetkiin, kun kristityt juhlistavat elämänkaaren eri vaiheita. Virsi kuuluu myös niihin hetkiin, kun ulkoa tai sisältä päin tulevat epävarmuustekijät horjuttavat uskoa tulevaisuuteen toivoa huomisen huolettomuudesta. Virren poljento meille kylmän pohjolan kankeille asukkaille lienee kuin etelän puuvillapelloilta kaikuva rytmikäs gospel afroamerikkalaiselle orjakansalle. Tapa ilmaista ikävää, elämänhalua, kaipuuta parempaan, tulevaisuuden toivoa, uskoa hyvään huomiseen johdattavaan Jumalaan.

Virttä hoilaamalla toivotin kaikkea tätä pienen Väinö Juhanin elämänmatkaan. Samoin saattelin Merin ja Tinon avioliiton purtta eteenpäin virren veisuulla, vaikka lauloinkin morsiusparin toiveesta tulomusiikkina Johanna Kurkelan tutuksi tekemän Rakkauslaulun. Hyvin sopi sekin virren rinnalle, ehkäpä jopa virreksi

Pekka Kosonen

Virsikirjan lisävihkon laatiminen – mitä muuta kuin Juicea?

140311_Blogikuvitus

”Teologian tohtori haluaa Juicea virsikirjaan” (Iltalehti.fi, 5.2.2013)

”Virsikirjan lisävihkon teko kovassa vauhdissa – myös Juicen tuotantoa lauletaan läpi” (Yle.fi, uutiset, Savo 15.8.2013)

”Lukijat päättivät: Moro ehdottaa virsikirjaan Syksyn säveltä“ (Moro.aamulehti.fi, 5.12.2013)

”Juicea ei näillä näkymin virsikirjan lisävihkoon” (Kotimaa24.fi, 9.2.2014)

Tiedotusvälineiden uutiset ja uutisointia seuranneet keskustelut ovat välittäneet yhdenlaista kuvaa virsikirjan lisävihkon laatimisesta. Otsikot ovat nostaneet valokeilaan kaikista lukuisista virsiehdotuksista ja niihin liittyvistä monista eri näkökulmista vain muutamia. Mitä muita kysymyksiä virsikirjan lisävihkon työstämiseen on liittynyt ja liittyy?

Työryhmän tehtävänä on löytää lisävihkoehdotukseen 60–80 virttä. Kirkolliskokouksen käsikirjavaliokunnan mietinnössä (3/10) korostettiin, että työskentelyprosessin tulisi olla vuorovaikutteinen. Lisävihkotyön edistymistä on reilun vuoden ollut mahdollista seurata ja kommentoida Facebook-sivuilla. Viime vuoden lokakuusta lähtien työryhmän jäsenet ovat viikoittain ilmestyvissä blogiteksteissä valottaneet niitä kysymyksiä, joita matkan varrella on noussut esille.

Lisävihkotyöryhmän sihteeri Samuli Koivuranta kuvasi viikko sitten työryhmän yhden kokouskerran kulkua. Uusi virsi -blogissa on puolen vuoden aikana pohdittu esimerkiksi: Millä tavoin virsikirjaa ja virsiä tulisi vaalia, hoitaa ja uudistaa? Millainen on hyvä virsi? Missä kulkevat virren rajat? Mistä erottaa virren ja hengellisen laulun? Minkälaisia eri tehtäviä ja merkityksiä eri virsillä voi olla? Onko virsi jokin erityinen musiikkilaji tai -tyyli? Veisataanko vai lauletaanko virsiä? Millä sanoilla ja sävelillä tulisi vastata ihmisen tarpeeseen kohdata pyhä? Mikä virsi on ’voimalaulu’? Mitä voimme oppia upouudesta Norjan virsikirjasta? Miten monikulttuurisuus liittyy virsiin? Millä perusteella satojen lisävihkovirsiehdotusten joukosta valitaan lopulliset 60–80? Minkälaisia tavoitteita lisävihkovirsille on annettu? Minkälaisia virsiin liittyviä kysymyksiä tammikuussa 2014 järjestetty säveltäjäseminaari nosti esille? Millä tavalla kysymys sävelen ja sanan suhteesta liittyy virsiin? Mitä tarkoittaa ”hyvän yleiskielen periaate” virsien yhteydessä? Millaista on ”hyvä kieli”?

Virsikirjan lisävihkotyöryhmän blogi on nyt löytänyt tiensä myös Kotimaa24.fi-palstalle. Toivottavasti yhä useamman virsien ystävän on näin mahdollista jakaa ajatuksia ja saada uutta tietoa virsiehdotuksista, virsistä, lisävihkotyöskentelystä sekä prosessiin liittyvistä ajankohtaisista kysymyksistä.

Mistä virsikirjan lisävihkon kokoamiseen liittyvistä näkökulmista haluaisit lukea lisää seuraavissa blogi-päivityksissämme?

Jenni Urponen

Visste du förresten att det också finns en blogg Nya Psalmer? Den skrivs av medlemmarna i gruppen för det finlandssvenska psalmbokstillägget.

Päivä virsikirjan lisävihkotyössä

Samuli-Koivuranta

10.00 Kerran kuukaudessa Helsingin Katajanokalla pidettävä kokous on vähitellen valmis alkamaan. Lisävihkotyöryhmän jäseniä alkaa saapua, ketkä pääkaupunkiseudulta, ketkä Varsinais-Suomen tai Savon suunnilta. Nopeasti vaihdetaan kuulumisia kevyen aamupalapöydän äärellä.

10.15 Puheenjohtaja avaa kokouksen aamurukouksella ja muistuttaa sanan kylvötyöstä ja siemenen kasvusta. Tätä työtä saamme tehdä tässäkin työryhmässä.

10.30 Käydään läpi palautetta kuukauden aikana pidetyistä lisävihkoesittelyistä ja muista huomioitavista asioista. Samoin pohditaan tulevaa karsimistyötä: noin kahdesta sadasta jatkoon valitusta laulusta pitäisi loppuvuoden aikana löytää 60-80 sopivinta. Tuskaisia ilmeitä. Moni hyvä ja tärkeä laulu tulee jäämään pois lisävihkosta. Nyt tarvitaan lisävihkon tarkoitukseen sopivimmat tekstit ja sävelmät.

11.00 Alamme laulaa. Käsiteltävänä 40 laulun nippu, josta pitäisi yhdessä päättää, mitkä laulut etenevät vielä jatkoon. Kahden, kolmen hengen pienryhmät ovat työryhmän kokousten välillä esikarsineet eri lauluryhmistä (esim. lyhyet rukouslaulut, kaanonit, kansainväliset laulut, uudet suomalaiset laulut) muutamia yhteisesti laulettaviksi. Nyt laulettavat laulut määritellään lyhyesti A:ksi tai C:ksi. A tarkoittaa: ”potentiaalinen, otetaan jatkokäsittelyyn”. C taas: ”Ei tuo uutta lisää, jää pois”.  Työskentelyn alkuvaiheessa oli myös B-kategoria: ”Ehkä, katsotaan uudestaan.”

12.00 Lounastauon aika. Lounaspöydän ääressä kirpoavat usein mielenkiintoiset keskustelut virsityöstä – eräänlaista työtä siis sekin.

12.40 Työ jatkuu – laulaen, kuinkas muuten. Työryhmän jäsenet arvioivat musiikin kiinnostavuutta ja innostavuutta, yhteislaulettavuutta, kielen luontevuutta, sanojen ja sävelen suhdetta. Ja ennen kaikkea sitä, tuovatko tekstit ja sävelmät oikeasti uutta lisää nykyiseen virsikirjaan. Monien laulujen kohdalla arvioidaan, voisiko muokkaus tehdä laulusta vielä tarkoituksenmukaisemman.

14.15 Kahvipaussi

14.30 Vielä viimeiset laulut nipusta laulettavana. Työryhmän eri jäsenillä painottuvat erilaiset näkökulmat. Joku tarkkailee, sopiiko kieli erilaisille ihmisille, toinen miettii, luontuuko laulu lasten suuhun, kolmas pohtii laulun teologiaa, neljäs rytmikkyyttä… Aina ei olla samaa mieltä – mutta silti hyvässä hengessä.

15.00 Keskustellaan virren rajoista. Vuoden aikana julkisuudessa on ehdotettu lisävihkoon monia kansan rakastamia lauluja. Suosituimmuus ei tee vielä laulusta virttä. Tuskinpa vielä sekään, että laulu käsittelee ihmisen ikuisuuden kaipuuta tai vaikkapa rakkauden janoa. Se on kuitenkin selvää, että virren tulisi olla elämässä kiinni, sen pitäisi koskettaa todellista ihmiselämää.

16.00 Työryhmän tämänkertainen työskentely on lopuillaan. Kerrataan jatkotyöskentelyn asioita, sovitaan tarpeelliset väliajan tapaamiset. Lähdetään kotimatkalle.

Sihteerin työ jatkuu laululuetteloiden päivittämisen ja muistion viimeistelyn parissa. Mielessä ovat kollegat 1800-luvulla, Krimin sodan jälkimainingeissa. Mitä virsityö oli silloin, kun nuotit ja muistiot olivat mustekynällä kirjoitettuja, kun pelkkä matka kokoukseen saattoi kestää kolme päivää?

Samuli Koivuranta, lisävihkotyöryhmän sihteeri