Päivä virsikirjan lisävihkotyössä

Samuli-Koivuranta

10.00 Kerran kuukaudessa Helsingin Katajanokalla pidettävä kokous on vähitellen valmis alkamaan. Lisävihkotyöryhmän jäseniä alkaa saapua, ketkä pääkaupunkiseudulta, ketkä Varsinais-Suomen tai Savon suunnilta. Nopeasti vaihdetaan kuulumisia kevyen aamupalapöydän äärellä.

10.15 Puheenjohtaja avaa kokouksen aamurukouksella ja muistuttaa sanan kylvötyöstä ja siemenen kasvusta. Tätä työtä saamme tehdä tässäkin työryhmässä.

10.30 Käydään läpi palautetta kuukauden aikana pidetyistä lisävihkoesittelyistä ja muista huomioitavista asioista. Samoin pohditaan tulevaa karsimistyötä: noin kahdesta sadasta jatkoon valitusta laulusta pitäisi loppuvuoden aikana löytää 60-80 sopivinta. Tuskaisia ilmeitä. Moni hyvä ja tärkeä laulu tulee jäämään pois lisävihkosta. Nyt tarvitaan lisävihkon tarkoitukseen sopivimmat tekstit ja sävelmät.

11.00 Alamme laulaa. Käsiteltävänä 40 laulun nippu, josta pitäisi yhdessä päättää, mitkä laulut etenevät vielä jatkoon. Kahden, kolmen hengen pienryhmät ovat työryhmän kokousten välillä esikarsineet eri lauluryhmistä (esim. lyhyet rukouslaulut, kaanonit, kansainväliset laulut, uudet suomalaiset laulut) muutamia yhteisesti laulettaviksi. Nyt laulettavat laulut määritellään lyhyesti A:ksi tai C:ksi. A tarkoittaa: ”potentiaalinen, otetaan jatkokäsittelyyn”. C taas: ”Ei tuo uutta lisää, jää pois”.  Työskentelyn alkuvaiheessa oli myös B-kategoria: ”Ehkä, katsotaan uudestaan.”

12.00 Lounastauon aika. Lounaspöydän ääressä kirpoavat usein mielenkiintoiset keskustelut virsityöstä – eräänlaista työtä siis sekin.

12.40 Työ jatkuu – laulaen, kuinkas muuten. Työryhmän jäsenet arvioivat musiikin kiinnostavuutta ja innostavuutta, yhteislaulettavuutta, kielen luontevuutta, sanojen ja sävelen suhdetta. Ja ennen kaikkea sitä, tuovatko tekstit ja sävelmät oikeasti uutta lisää nykyiseen virsikirjaan. Monien laulujen kohdalla arvioidaan, voisiko muokkaus tehdä laulusta vielä tarkoituksenmukaisemman.

14.15 Kahvipaussi

14.30 Vielä viimeiset laulut nipusta laulettavana. Työryhmän eri jäsenillä painottuvat erilaiset näkökulmat. Joku tarkkailee, sopiiko kieli erilaisille ihmisille, toinen miettii, luontuuko laulu lasten suuhun, kolmas pohtii laulun teologiaa, neljäs rytmikkyyttä… Aina ei olla samaa mieltä – mutta silti hyvässä hengessä.

15.00 Keskustellaan virren rajoista. Vuoden aikana julkisuudessa on ehdotettu lisävihkoon monia kansan rakastamia lauluja. Suosituimmuus ei tee vielä laulusta virttä. Tuskinpa vielä sekään, että laulu käsittelee ihmisen ikuisuuden kaipuuta tai vaikkapa rakkauden janoa. Se on kuitenkin selvää, että virren tulisi olla elämässä kiinni, sen pitäisi koskettaa todellista ihmiselämää.

16.00 Työryhmän tämänkertainen työskentely on lopuillaan. Kerrataan jatkotyöskentelyn asioita, sovitaan tarpeelliset väliajan tapaamiset. Lähdetään kotimatkalle.

Sihteerin työ jatkuu laululuetteloiden päivittämisen ja muistion viimeistelyn parissa. Mielessä ovat kollegat 1800-luvulla, Krimin sodan jälkimainingeissa. Mitä virsityö oli silloin, kun nuotit ja muistiot olivat mustekynällä kirjoitettuja, kun pelkkä matka kokoukseen saattoi kestää kolme päivää?

Samuli Koivuranta, lisävihkotyöryhmän sihteeri

Mainokset

Virrestä voimaa

Kuva

Alkusyksystä satuin kuulemaan alueradion aamulähetyksestä, kuinka kaksi toimittajaa keskusteli voimalauluista. Musiikki tekee tunnetusti hyvää kaikille, mutta monilla ihmisillä on sen lisäksi jokin aivan tietty laulu, voimalaulu, josta he tuntevat saavansa erityisen paljon voimaa ja lohtua silloin, kun elämä tuo kohdalle vaikeuksia tai pettymyksiä.

Kuulin keskustelusta vain lopun, eikä siinä mainittu yhtään esimerkkiä. Niinpä sitten avasin tietokoneen ja ryhdyin googlaamaan voimalauluja. Monenlaisia lauluja tuli vastaan, mutta ei yhtään virttä. Miksi ihmeessä? Luulisi, että juuri virret ovat niitä lauluja, jotka valavat ihmiseen toivoa, luottamusta ja uskoa tulevaisuuteen. Niissä ei ole kysymys pelkästään ihmisen omista voimista, vaan myös ansaitsemattomasta avusta.

Ehkäpä virsien aktiivinen käyttäjäkunta ei halua korostaa tätä itsestään selvää asiaa verkossa. Sen sijaan eri artistien fanittajat ja erilaisten luonnonuskontojen kannattajat kertovat halukkaammin, mistä pieni ihminen heidän kokemuksensa mukaan saa voimaa heikkona hetkenään.  Hyvä lukija, mikä on sinun voimalaulusi?

Kaisa Häkkinen

Virren rajoilla

Nykyinen virsikirja rikkoi rajaa virren ja hengellisen laulun välillä, kun siihen otettiin monia kansan rakastamia tuttuja hengellisiä lauluja, kuten esimerkiksi Päivä vain ja hetki kerrallansa, Kiitos Sulle, Jumalani, Jeesuksesta laulan ja Herra, kädelläsi.

Pohdinta virren rajasta ei ole päättynyt, eikä varmaan koskaan päätykään. Lisävihkotyötä varten on kirkolliskokous määritellyt, että virsi on Raamattuun pohjautuva yhteislaulu, jossa sisältö, sävelmä ja runoasu välittävät kirkon uskoa ja ihmisen kokemusta.

Tulisiko virreksi voida määritellä myös lauluja, jotka nousevat ennen kaikkea ihmisen kokemuksista, etsinnästä, kaipauksesta ja omien tuntojen pohdinnasta ilman perinteistä hengellistä sisältöä ja sanastoa? Voiko virsi olla ihmisen pohdintaa ikään kuin oman kupunsa sisällä ilman kohtaamista selvästi sanoitetun Jumalan todellisuuden kanssa, pohdintaa, joka peilaa lähinnä vain itseensä? Vai tulisiko peilinä aina olla Raamattu ja siitä nouseva kirkon usko? Riittääkö, jos ihminen tavoittaa virren myötä jonkin ohikiitävän tunnelman, vai tulisiko sen jättää vahvempi jälki? Riittääkö, että kirkkoon tulija löytää ”jotain”, vai tulisiko virren kertoa, mitä hän löytää? Tuleeko yksittäisen virren olla hengelliseltä sisällöltään ja syvyydeltään itsessään riittävä, vai riittääkö, että virsikirjan kokonaisuus on tässä suhteessa riittävä? Voisiko toinen virsi olla kysymyksiä herättävä, ja toinen vastauksia antava? Mitä ajattelet?

Kaisa-Leena Harjunmaa-Hannikainen
Lisävihkotyöryhmän jäsen
??????????