Loppusuoralla

Erkki Tuppurainen

Muutamat virsikirjan lisävihkoa valmistelevan työryhmän jäsenet osallistuivat 1.-4.10. pohjoismaiseen Hymn–Song–Society -konferenssiin Hanasaaressa. Koolla oli 55 virsien tutkijaa ja muutamia niiden tuottajia. Pääpuheenvuoroista vastasivat brittiläinen virsirunoilija Andrew Pratt, kokenut ruotsalainen virsientutkija Sven-Åke Selander ja Suomessa päättymäisillään olevan tutkimusprojektin vetäjä Tapani Innanen. Pienempiä esitelmiä oli 24 muulla tutkijalla. Konferenssien tyypilliseen tapaan niiden aiheet vaihtelivat, eikä kovin moni liittynyt pääaiheeseen, virsien asemaan nykyajan yhteiskunnassa. Kiinnostuneita kuulijoita toki kaikilla riitti, ja erilaisia kontakteja syntyi.

Monen osanottajan mielestä vaikuttavimpia olivat soivat tilanteet. Helsingin Musiikkitalossa kuultiin Sibelius-Akatemian perus- ja jatko-opiskelijoiden toteuttamia suomalaisen virsilaulun historiaan liittyviä demonstraatioita sekä uusia virsiä, muutamat niistä lisävihkoon tarjolla olevia. Temppeliaukion kirkossa taas laulettiin eri maissa syntyneitä virsiä, uusia nekin. Laulamaan päästiin myös Tapani Innasen esitellessä suosituimpia suomalaisia ”kauneimpia joululauluja”. Yllättäen nämä kovasti mollivoittoiset sävelmät viehättivät myös ainakin muutamia ulkomaisia osanottajia. Vexi Salmen ja Kassu Halosen Sydämeeni joulun teen innoitti jopa Andrew Prattin laatimaan tyylin sopivan englanninnoksen, joka ehkä vielä näin leviää maailmalle. Sylvian joululaulu ja Varpunen jouluaamuna saivat nekin ymmärrystä.

Lisävihkotyöryhmän lokakuussa päättyvään työhön seminaarin kokemukset tuskin enää vaikuttavat, vaikka tällaisiakin ajatuksia heräsi. Seminaarissa pantiin merkille, että virsien historiaa tutkineet ikääntyneet herrat vähitellen voivat väistyä uusia ideoita tuovien, erityisesti naispuolisten tutkijoiden ja tuottajien tieltä. Tämänsuuntainen kehitys varmaankin jatkuu kahdesti vuodessa järjestettävissä pohjoismaisissa kokoontumisissa ja kansainvälisessä kongressissa Cambridgessä kesällä 2015.

Konferenssin jälkeen minulla oli tilaisuus osallistua Kuopiossa, Puijon kirkossa messuun, jonka musiikin runkona olivat virsityöryhmän melkein lopullisen ehdotuksen virret. Kirkkokahveilla saatiin seurakuntalaisten palautetta, joka oli pääasiassa positiivista. Puijon kamarikuoron ja sen johtajan Outi Keskisipilän mainio musisointi osaltaan auttoi.

Kolme vuotta työskennelleen lisävihkotyöryhmän viimeinen kokous lähestyy. Alkaa jo tuntua haikealta.

Erkki Tuppurainen

Mainokset

Kanonisoituja ketjulauluja

???????????????????????????????

Virsikirjan lisävihkoehdotuksen kokoamisen yhteydessä on puhuttu kaanoneista. Miksi? Mitä kaanonilla tarkoitetaan?

Kirkolliskokouksen käsikirjavaliokunnan mietintö (3/2010) on ohjeistanut lisävihkon laatimista aivan työskentelyn alkumetreiltä saakka. Mietinnössä lisävihkoon toivotaan virsiä, jotka vahvistavat ”ihmisten välistä yhteyttä” sekä peräänkuulutetaan kansainvälisen laulumateriaalin läpikäymistä ja viitataan ”uudenlaiseen tyyliin”. Vuonna 2012 lisävihkotyötä varten kerätyssä palautteessa nämä tavoitteet konkretisoituivat muun muassa kaanonvirsiehdotuksina.

Kaanon on yhteisöllinen laulu. Jotta kaanon kuulostaa kaanonilta, tarvitaan sen laulamiseen vähintään kaksi laulajaa – mielellään useampia. Kaanonin sävelmä on yleensä vain muutaman tahdin mittainen. Laulajat toistavat samaa lyhyttä sävelmää, mutta aloittavat laulamisen, esimerkiksi pienissä ryhmissä, peräjälkeen säkeen eri kohdassa. Laulaessa ei tarvitse pelätä monimutkaista sävelmää tai vaikeita sanoja. Kun kaanonia toistetaan useita kertoja uudestaan ja uudestaan, huomaa hetken kuluttua osaavansa sen jo ulkoa. Yhteiseen ääneen on helppo yhtyä. Yksinkertaisesta yksiäänisestä melodiasta muodostuu vähitellen moniääninen kudelma. Ei siis ihme, että kaanonia kutsutaan myös ketjulauluksi.

Suomessa Hiljaisuuden liikkeen Taizé-laulut ovat tutustuttaneet kirkkokansan vaikkapa ”Gloria, gloria” ja ”Magnificat” -kaanoneihin. Moni rippikoululainen osaa Nuoren seurakunnan veisukirjasta esimerkiksi ”Jeesus, kuule rukoukseni”, ”Shalom chaverim” ja ”Dona nobis pacem”-laulut. Muissa maissa on hengellisiä kaanoneita totuttu jo laulamaan virsinä. Esimerkiksi Saksan evankelisen kirkon virsikirjassa (Evangelisches Gesangbuch, 1993–1996) kaanoneita on yli kolmekymmentä, Hollannin virsikirjassa (Liedboek, 2013) sekä saksankielisessä katolisen kirkon laulukirjassa (Gotteslob, 2013) lukuisia ja löytyypä suomenkielisestä Ruotsin kirkon virsikirjastakin (2003) muutama. Nähtäväksi jää, tuleeko seurakunta myös Suomen kirkoissa laulamaan lähitulevaisuudessa kanonisoituja kaanoneita.

Jenni Urponen