On aika kiittää

Hemminki lisävihkotyöryhmän kokouksessa

Hemminki Maskulainen lisävihkotyöryhmän kokouksessa syksyllä 2014. Kuva: Jenni Urponen

On aika kiittää kirkkohallitusta ja kirkolliskokousta innostavasta toimeksiannosta. On aika kiittää virsikirjan lisävihkon työryhmää ahkeruudesta ja hyvistä keskusteluista. Voin vakuuttaa, että ehdotuksemme syntyi hyvässä ilmapiirissä. Vaikka välillä saatoimme olla eri mieltä joistakin linjauksista, keskustelut käytiin aina toisia arvostavassa hengessä.

Oli ilo johtaa innostunutta ja tehtävästään motivoitunutta ryhmää, jonka asiantuntemus oli monipuolista. Edustettuina olivat eri-ikäiset ihmiset, eri musiikkityylit, hymnologian ja virsihistorian tuntemus, kielen ja virsirunouden osaaminen sekä seurakuntatyön arki ja pyhä. Kaikki tämä näkyy oman käsityksemme mukaan lopputuloksessa.

Pidimme kolmen vuoden aikana laskujeni mukaan 36 koko päivän kokousta. Kokousten välillä tutustuimme itsenäisesti lukuisiin erikielisiin laulukirjoihin, sisarkirkkojen virsikirjoihin sekä työryhmälle lähetettyihin teksteihin ja sävelmiin. Ajoittain työskentelimme pienemmissä ryhmissä, jotta varsinaiset kokoukset sujuisivat tehokkaasti.

Erityiskiitoksen työryhmäläiset ansaitsevat vapaaehtoistyöstä laulavan kirkon hyväksi, sillä Kirkkohallituksen asettamille työryhmille ei makseta kokouspalkkioita. Kolmen vuoden sitoutuminen vaativaan prosessiin on melkoinen vapaaehtoispanos.

Lokakuun lopussa luovutimme ehdotuksemme toimeksiantajillemme. Toivotamme, totta kai, työllemme hyvää matkaa ja suotuisia tuulia kirkollisen päätöksenteon aallokoissa. Toivomme, että ensimmäisenä adventtina 2016, reformaation merkkivuoden alkaessa seurakunnissa kaikuisivat Hoosiannan rinnalla myös lisävihkon virret.

Työskentelyn loppuvaiheessa syntyi yksi unelma: että virsien uudistaminen olisi kirkossa jatkuva prosessi. Virsirunojen ja -sävelmien tekijät voisivat aika ajoin kokoontua yhteen luomaan yhdessä uutta. Kun jossain vaiheessa on aika uudistaa koko virsikirja, olisi jo paljon laadukasta aineistoa valmiina.

Näin jokainen sukupolvi voisi tuoda jotain uutta siihen suomalaisten virsikirjojen ketjuun, jonka ensimmäisinä lenkkeinä ovat Jaakko Finnon ja Hemminki Maskulaisen virsikirjat.

On aika kiittää myös teitä, jotka olette seuranneet, kommentoineet ja jakaneet blogiamme. Palautteenne on ollut arvokasta ja olemme ottaneet sitä huomioon työssämme. Tämä lienee virsikirjan lisävihkon viimeinen varsinainen blogikirjoitus. Myöhemmin syksyllä, päätöksentekoprosessin salliessa, tällä sivulla julkaistaan vielä Kirkon tiedotuskeskuksen ja sihteerin laatima tiedote lisävihkoehdotuksen sisällöstä.

Lämpimin kiitoksin suomenkielisen työryhmän puolesta

Jaana Marjanen, puheenjohtaja

Mainokset

Jospa kaikki mahtuisivat mukaan

Levyn kansi-0222

Arvoisa lukija. Tätä tekstiä lukiessasi on virsikirjan lisävihkotyöryhmä jo pitänyt karonkkansa ja vihonviimeisetkin stilisoinnit lopputulokseen on raapusteltu. Olemmeko tämän kolme vuotta kestäneen työskentelyn aikana nostaneet esille uusia virsiä? Tämän aika näyttää, mutta ainakin ihan kelvollisia lauluja seurakunnan käyttöön ja rukouselämään on lisävihkoon koottuna.

Nyt suuntaan katsetta jo kuitenkin harmaan harson takana odottavaan tulevaisuuteen. Näissä blogeissammekin on jo aiemmin pohdittu tulevaisuuden virsiä ja niitä muotoja, joissa virret ilmenevät vuosien ja vuosikymmenten päästä. Millainen tilaus mahtaa olla konkreettiselle kirjalle tulevaisuudessa? Muuttuuko kaikki sähköiseen muotoon? Onko älylaitteet, puhelimet ja tabletit tulevaisuuden virsikirjoja, jotka kulkevat ihmisten mukana ja mitä kaikkia mahdollisuuksia tämä tuokaan jumalanpalvelusmusiikin saralle.

Ajattelepas, että voisit kirkkoon astellessasi liittyä mobiilisovelluksella juuri kyseisen jumalanpalveluksen kulkuun. Älylaitteeseen ilmestyy käytössä oleva kaava, rukoukset, laulut ja virret, Raamatun tekstit, saarna ja siihen liittyvät materiaalit, esirukouksen rukouspyynnöt… ja mitä kaikkea muuta? Ajattele, mikä laulujen ja musiikin aarreaitta meillä olisi käytössä, mikäli tekijänoikeudet saataisiin järjesteltyä siten, että nuotinnosten käyttö olisi mahdollista tällä tavoin ja laulut saatavilla seurakuntalaisille. Tämän jälkeen ei tarvitsisi miettiä, mahtuuko Suojelusenkeli, Juicen Syksyn sävel tai Unto Monosen Satumaa virsikirjaan. Laulut olisivat tarpeen mukaan käytettävissä. Seurakuntien palkkaamat musiikin ammattilaiset voisivat nuotintaa käyttämiään kappaleita ja tehdä erilaisia sovituksia työnantajansa käyttöön. Kirkko voisi ylläpitää silloin sähköistä nuottikirjastoa seurakunnille. Eipä tarvitsisi tulevaisuuden työryhmien tuskailla hienojen laulujen äärellä, kun kaikki eivät kuitenkaan mahdu mukaan.

Rattoisia veisuun hetkiä lisävihkon parissa.

Pekka Kosonen

Mikä otetaan, mikä jätetään?

Anna-Mari Kaskinen ja Helmi kuva (2)

Virsikirjan lisävihkotyö on nyt siirtynyt vaikeaan vaiheeseen. Mikä laulu otetaan, mikä jätetään? Työryhmällemme annettujen raamien perusteella voimme läpikäymistämme sadoista lauluista valita vain noin 70, korkeintaan 80.

Eilen työryhmämme jäsenistä koottu laajennettu ”dispositioryhmä” piti kokousta. Valintaprosessissa tähän saakka päässeet laulut oli ryhmitelty erilaisten otsikoiden ja teemojen alle.

Lauluja oli edelleen liikaa. Pyrimme suorittamaan valintaa mielessämme lukuisia kysymyksiä. Vastaako virsi siihen toimeksiantoon, joka työryhmällemme oli annettu? Tuoko se jotain uutta nykyisen virsikirjan sisältöihin ja melodioihin? Millainen on sen sanoma? Millaisella kielellä se on ilmaistu? Otetaanko siinä lasten ja nuorten näkökulma huomioon? Entä maailmanlaajuinen kirkko? Onko virsi ”täsmävirsi”, jota voidaan käyttää väin yhtenä kirkkovuoden päivänä, vai olisiko samasta aihepiiristä olemassa monikäyttöisempi vaihtoehto?

Työskentelymme on osoittanut sen, että kirkossamme vaikuttava lauluperinne on rikas ja elinvoimainen. Olemme myös voineet näköalapaikalta katsoa virsityötä, jota muissa kirkoissa tehdään.

Mutta miten käytetään sitä laulumateriaalia, joka ei nyt tule sisältymään lisävihkoon? Kokoelman ulkopuolelle jää satoja hienoja lauluja, niin meillä kuin muualla syntyneitä. Osa lauluista on meillä aikaisemmin julkaisemattomia. Miten ne voisivat olla saavutettavissa, kun kirkossamme tehdään uusia laulukirjoja? Sekä suomen- että ruotsinkielinen lisävihkotyöryhmä on tehnyt suuren työn kartoittaessaan ja kerätessään tämän materiaalin.

Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, vielä tämän vuosisadan aikana kirkkomme saa kokonaan uuden virsikirjan. Näin on tapahtunut jokaisella vuosisadalla sitten 1500-luvun. Viime vuosisata oli poikkeus sikäli, että sen aikana valmistui kaksi uutta virsikirjaa, 48 vuoden välein.

Hyvää hiljaista viikkoa ja pääsiäistä kaikille virsien ystäville!

Anna-Mari Kaskinen

 

1. Kunnian saakoon

Poika Jumalan!

Kristus ylösnousi,

voitti kuoleman.

Kivi haudan suulta

vieritetty on.

Tyhjä on nyt vuode

hautakammion.

 

kerto: Kunnian saakoon,

Poika Jumalan!

Kristus ylösnousi,

voitti kuoleman.

 

2. Katso, hän saapuu!:

Murhe väistyy jo.

Herran katse loistaa

niin kuin aurinko.

Kiitosvirttä uutta

kansat laulakaa!

Tervehtikää Herraa,

synnin voittajaa.

 

kerto

 

3. Kirkkauden Herraan

aina luottakaa.

Meidät yönkin halki

Kristus johdattaa.

Maiden ääriin viesti

ihmeellinen soi.

Jeesus kuolemallaan

rauhan meille toi.

 

kerto

 

Edmund Budry 1884

käännös Richard Hoyle 1923

sävel Georg Friedrich Händel, ”Riemuitse, tytär Siionin”

suomenkieliset sanat työryhmän toimeksiannosta laatinut Anna-Mari Kaskinen.

Virsibuumista jatkuvaan uudistukseen

DSCN2101 (2)

Virsi on edelleen kuumaa kamaa. Buumi näyttää jatkuvan. Ilmiö on ilahduttava, vaikka kaikesta tätä nykyä virtenä markkinoitavasta ei tarvitse pitääkään.

Lisävihkohanke vahvistaa virsibuumia ja hyvä niin. Sen varsinainen tehtävä on kuitenkin toinen. Tulisi hahmottaa olennainen kaiken pöhinän keskeltä, rakentaa kompromissi monenlaisten ja ristiriitaisten vaatimusten välille, aavistaa millaiset virret saavat suomalaisen sielun ja suomalaiset äänihuulet väräjämään huomenna tai ylihuomenna.

Ajallemme on ominaista loputon liike – eikä välttämättä eteenpäin vaan usein myös sinne tänne. Yhteiskunnan rakenteiden saneeraus on pysyvä olotila, ja yritysmaailmassa organisaatiot ovat jatkuvassa muutoksessa. Toimintaympäristö muuttuu nopeammin kuin substanssi, ellei sitten kuori itsessään muutu sisällöksi kuten rahan maailmassa näyttää tapahtuneen.

Kirkon sanomassa sentään on edelleen substanssia. Jatkuvan liikkeen vaatimus koskee silti kirkkoakin. Meitä on kehotettu menemään ”kaikkeen maailmaan”. Ymmärrän tämän tarkoittavan muutakin kuin globaalia maantiedettä. Maailma on myös tässä ja nyt.

Mitä virsikirjaan uudistamiseen tulee, sille ei enää riitä muutaman vuosikymmenen ”huoltoväli” kuten tähän asti. Sen pitäisi olla jatkuva olotila, prosessi. Täytyykö tulevaisuuden virsikirjan edes olla kirja?

Olli Kortekangas

Metsänhoidollisia periaatteita

Anna-Mari Kaskinen ja Helmi kuva (2)

Viimekertaisessa blogissani kirjoitin virsimetsästä. Nyt käännän katseen metsänhoidollisiin periaatteisiin. Paljon siitä, mikä pätee metsänhoidossa, voidaan soveltaa virsimetsän istutukseen.

Metsien uudistaminen on sijoitus, joka tähtää kauas tulevaisuuteen. Metsänomistaja valitsee tarkkaan kasvatettavat puulajit, maanmuokkaustavan ja uudistusmenetelmän.

Maanmuokkausta tehdään, jotta uusi metsä saisi mahdollisimman hyvät kasvuolosuhteet  heti ensimmäisinä vuosina. Humuskerrosta rikotaan hieman. Tärkeää on että metsä kasvaa laadukasta puuta uusille sukupolville.

Metsänomistaja tilaa taimet ajoissa. Puulajit hän valitsee kasvupaikan mukaan. Jotkut puut kuten mänty sopivat karujen maiden puulajeiksi. Toisia, kuten rauduskoivua ja kuusta, istutetaan ravinteikkaampaan maahan.

Taimikkoa täytyy aluksi hoitaa ahkerasti, muuten ympäröivä kasvillisuus saattaa tukahduttaa kasvun. Eri puulajeja kasvatetaan samassa metsässä ja hakkuissakin voidaan havumetsään jättää lehtipuita. Myös kääpäiset, palaneet ja koloiset puut jätetään metsään eikä yksittäisiä maahan kaatuneita puita korjata pois. Tavoitteena on säilyttää metsien monipuolisuus ja arvokkaat, yksittäiset luontokohteet.

Uuden virsimetsän istutustyö on vielä kesken. Maanmuokkausta on tehty esittelemällä uudistustyötä eri foorumeilla. Työryhmä on kartoittanut tarvittavia puulajeja ja keskustellut uudistustyön menetelmistä. Taimia on tilattu niin runoilijoilta kuin säveltäjiltä.

Uuden virsimetsän kasvupaikkaa on kartoitettu ja tavoitteet on pyritty pitämään kirkkaina mielessä. Tiedossa on, että kasvualusta pitää sisällään niin karua maata kuin ravinteikkaampia alueita. Tavoitteena on lajien runsautta huokuva, täyteläinen virsimetsä, joka kunnioittaa metsän monimuotoisuutta. Mukaan on etsitty myös eksoottisia lajeja, joita suomalaisessa virsimetsässä ei aikaisemmin ole tavattu.

Viimeaikaisessa virsityössä, sekä vuoden 1986 virsikirjan että Ruotsin kirkon suomennetun virsikirjan kohdalla, arvona on pidetty hyvää, kaunista ja kieliopillisesti moitteetonta kieltä, joka samalla on ilmeikästä ja herkkää.

Uutta, monimuotoista virsimetsää istutettaessa myös kielellisiä periaatteita on katsottu väljemmin kuin 30 vuotta sitten. ”Kääpäisille, palaneille ja koloisille” sanoille on raivattu tilaa, jotta satunnaisesti metsään saapuva samoilija tunnistaisi lajin, tuntisi tuoksun, kohtaisi oman elämänsä puun. Vaikka se olisi maahan romahtanut runko, jonka kuhmuraista kaarnaa aurinko lämmittää.

Anna-Mari Kaskinen

Hyvää uutta virttä 2014!

Samuli-Koivuranta

Uudenvuoden aaton kirkkokäsikirjan teksteissä on erikoinen katkelma Vanhasta testamentista. Siinä allekirjoittaneen raamatullinen kaima pystyttää ahdinkojen jälkeen kiven, jolle hän antaa nimen Eben-Eser eli ”Avunkivi” (1. Sam. 7: 12). Tänään, vuoden viimeisenä päivänä tästä raamatunkohdasta muistui mieleeni amerikkalaisen Come Thou Fount of Every Blessing -virren säkeistö:

Here I raise my Ebenezer;/ hither by thy help I’m come;/and I hope, by thy good pleasure,/ safely to arrive at home./ Jesus sought me when a stranger,/ wandr’ing from the fold of God:/ he, to rescue me from danger,/ interposed his precious blood.

1700-luvulla elänyttä englantilaista tekstintekijää Robert Robinsonia oli puhutellut hengellisesti Vanhan testamentin Samuelin saama apu Jumalalta. Sittemmin virsiteksti tuli hyvinkin tunnetuksi Yhdysvalloissa Nettleton-nimisen amerikkalaisen kansansävelmän myötä.

Lisävihkotyöryhmä törmäsi tähän virteen erikoisella tavalla. Työryhmän laulaessa Simo Korpelan ”Vuodata sä olentoomme” (HLV 99) –hengellistä laulua paikalla ollut ruotsinkielisen työryhmän osaava sihteeri Anders Forsman huomasi selkeän sävelmällisen ja osin myös sanoituksellisen yhteyden amerikkalaiseen virteen. Tähän asti oli eletty käsityksessä, että laulu oli puhtaasti suomalaista tekoa ollut hengellinen laulu.

Professori Erkki Tuppuraisen tekemän pikaisen selvitystyön perusteella vaikuttaisi siltä, että sävelmä teksteineen on kulkeutunut aikojen myötä siirtolaisten mukana Yhdysvalloista ensin Ruotsiin ja sitten 1800-luvun loppupuolella myös Suomeen, ehkäpä aivan muistinvaraisena, koska sekä melodiassa että tekstissä on joitain muutoksia.

Itseäni on puhutellut kovasti hyvin kauniin laulun tekemä pitkä matka: raamatunajoista kalvinistiseen Englantiin ja Yhdysvaltoihin ja sieltä lopulta Ruotsiin ja Suomeen. Laulua on koulittu monien kulttuurien, kirkkokuntien ja kielimuurien kautta. Jos vielä haluaa ottaa huomioon Raamatun Samuelin monikulttuurisen ja moniuskontoisen taustan, näkymät ovat jo häikäiseviä.

Virsissä monikulttuurisuus ei ole vain eksotiikan etsimistä. Monikulttuurisuus on jotain, joka on jo olemassa meissä valmiina, ehkä tietämättämmekin. Tähän asti olemme ehkä veisanneet vain suomalaisina ja luterilaisina. Huomenna olemme jo osa kansakuntien välistä Kristuksen kirkkoa – ja silti suomalaisia ja luterilaisia.

Samuli Koivuranta, lisävihkotyöryhmän sihteeri

Norjassa veisataan kveeniksi

Samuli-Koivuranta

Uusi kirkkovuosi alkoi viime sunnuntaina Norjan kirkossa tavallista juhlavammin, kun vuonojen ja tuntureiden maassa otettiin käyttöön upouusi virsikirja. Uutta virsikirjaa on valmisteltu huolella osana kirkon jumalanpalvelusuudistusta jo vuodesta 2004.

Jos olet ollut norjalaisille kateellinen maan upeista maisemista tai vaikkapa hiihtourheilumenestyksestä, niin nyt kannattaa syystä olla kateellinen myös upeasta virsikirjasta. Norsk Salmebok 2013:n 991 virttä on aarreaitta, johon olisi totisesti syytä tutustua myös täällä itäisessä naapurimaassa.

Silmiinpistävää kirjassa on ensinnäkin sen monikielisyys. Virsikirjasta löytyy pitkälle toistakymmentä eri kieltä. Norjan kahden oman kirjakielen lisäksi löytyy murrevirsiä, vanhoja kielimuotoja sisältäviä virsiä, kolmea eri saamenkieltä sekä monia erilaisia maailmankieliä. Löytyypä kirjasta 15 virttä suomeksikin, tosin peräpohjalaisiin murteisiin kuuluvalla niin kutsutulla kveenin kielellä, jota Norjassa puhutaan virallisena vähemmistökielenä. Norjan virsikirja käy näin kielihistorian oppikirjaksi Suomenkin näkökulmasta.

Toisaalta uudessa virsikirjassa ihastuttaa sen musiikillinenkin monimuotoisuus. Musiikillisia tyylejä kirjasta löytyy ympäri maailmaa. Normaalien säkeistömuotoisten virsien rinnalla on kaikulaulua, kaanoneita ja lyhyitä toistettavia rukouslauluja. Moniäänistäkin seurakunnan virrenveisuuta voi vastedes norjalaisissa kirkoissa kuulla. Kaiken kaikkiaan yhteislaulettavien musiikkityylien kirjo on ilahduttavan laaja.

Yhdessä suhteessa tuntuu, että norjalaiset ovat kuitenkin pitäytyneet vanhaan. Ihan mikä tahansa yhteislaulu ei voi nimittäin päätyä virsikirjaan, jos on uskominen Norjan kirkolliskokouksen antamaa määritelmää: ”Virsikirjaan valittavissa teksteissä tulee olla teologinen ulottuvuus, mikä tarkoittaa, että tekstien tulee viitata Isään, Poikaan ja/tai Pyhään Henkeen tai niiden tulee sanoa jotain Jumalan ja ihmisen tai Jumalan ja luomakunnan välisestä suhteesta. Tämä ei tarkoita, että lauluja, joista tällainen teologinen ulottuvuus puuttuu, ei voisi käyttää jumalanpalveluksessa, jossa ne sopivat kontekstiin, mutta virsikirja ei voi olla yleisten tekstien kokoelma.” (suomennos allekirjoittaneen)

Meillä suomalaisilla on paljon opittavaa norjalaisilta ainakin kilpahiihdossa. Entäpä virsien valinnassa?

Samuli Koivuranta, lisävihkotyöryhmän sihteeri