Norjassa veisataan kveeniksi

Uusi kirkkovuosi alkoi viime sunnuntaina Norjan kirkossa tavallista juhlavammin, kun vuonojen ja tuntureiden maassa otettiin käyttöön upouusi virsikirja. Uutta virsikirjaa on valmisteltu huolella osana kirkon jumalanpalvelusuudistusta jo vuodesta 2004.

Jos olet ollut norjalaisille kateellinen maan upeista maisemista tai vaikkapa hiihtourheilumenestyksestä, niin nyt kannattaa syystä olla kateellinen myös upeasta virsikirjasta. Norsk Salmebok 2013:n 991 virttä on aarreaitta, johon olisi totisesti syytä tutustua myös täällä itäisessä naapurimaassa.

Silmiinpistävää kirjassa on ensinnäkin sen monikielisyys. Virsikirjasta löytyy pitkälle toistakymmentä eri kieltä. Norjan kahden oman kirjakielen lisäksi löytyy murrevirsiä, vanhoja kielimuotoja sisältäviä virsiä, kolmea eri saamenkieltä sekä monia erilaisia maailmankieliä. Löytyypä kirjasta 15 virttä suomeksikin, tosin peräpohjalaisiin murteisiin kuuluvalla niin kutsutulla kveenin kielellä, jota Norjassa puhutaan virallisena vähemmistökielenä. Norjan virsikirja käy näin kielihistorian oppikirjaksi Suomenkin näkökulmasta.

Toisaalta uudessa virsikirjassa ihastuttaa sen musiikillinenkin monimuotoisuus. Musiikillisia tyylejä kirjasta löytyy ympäri maailmaa. Normaalien säkeistömuotoisten virsien rinnalla on kaikulaulua, kaanoneita ja lyhyitä toistettavia rukouslauluja. Moniäänistäkin seurakunnan virrenveisuuta voi vastedes norjalaisissa kirkoissa kuulla. Kaiken kaikkiaan yhteislaulettavien musiikkityylien kirjo on ilahduttavan laaja.

Yhdessä suhteessa tuntuu, että norjalaiset ovat kuitenkin pitäytyneet vanhaan. Ihan mikä tahansa yhteislaulu ei voi nimittäin päätyä virsikirjaan, jos on uskominen Norjan kirkolliskokouksen antamaa määritelmää: ”Virsikirjaan valittavissa teksteissä tulee olla teologinen ulottuvuus, mikä tarkoittaa, että tekstien tulee viitata Isään, Poikaan ja/tai Pyhään Henkeen tai niiden tulee sanoa jotain Jumalan ja ihmisen tai Jumalan ja luomakunnan välisestä suhteesta. Tämä ei tarkoita, että lauluja, joista tällainen teologinen ulottuvuus puuttuu, ei voisi käyttää jumalanpalveluksessa, jossa ne sopivat kontekstiin, mutta virsikirja ei voi olla yleisten tekstien kokoelma.” (suomennos allekirjoittaneen)

Meillä suomalaisilla on paljon opittavaa norjalaisilta ainakin kilpahiihdossa. Entäpä virsien valinnassa?

Samuli Koivuranta, lisävihkotyöryhmän sihteeri

Advertisement

Virsimetsässä

Virsikirja on metsä. Jokaisella virrellä on oma kasvupaikkansa, oma historiansa, oma tehtävänsä.

On virsiä, jotka nousevat vahvasta uskosta ja luottamuksesta Jumalaan. Niiden juuret ovat syvällä maassa, ja ne pyrkivät lujittamaan toistenkin uskoa.

On virsiä, jotka jakavat elämän ikimuistoiset juhlahetket. Niiden oksat ovat täynnä kukkia ja versoja, tai ne loimuavat syksyn loistavin värein.

Toiset virret ovat kasvaneet varjossa. Ne kurottautuvat haparoiden kohti valoa, uusia sanoja etsien.

Niitä kuunnellakseen täytyy kumartua ja odottaa hiljaa sanojen aukeamista.

On virsiä, jotka lohduttavat kuin ystävän käsi olkapäällä. Ja virsiä, jotka kasvavat lähteen partaalla näyttäen, mistä voi ammentaa vettä kun matkanteko on vienyt voimat ja sammuttanut ilon.

On virsiä, jotka ovat kuin syksyn viimeisen kurkiparven parahdus. Ne joiden sydän on virittynyt kuulemaan, ottavat vastaan virren viestin.

On virsiä, jotka ovat niin täynnä merkitystä, että ne ovat kasvaneet sanojensa yli. Ne ovat muuttuneet merkeiksi, tienviitoiksi, ne ovat kuin Topeliuksen sadun Koivu ja tähti, jotka kertovat, että koti on lähellä.

On virsiä, jotka säteilevät toivoa, kun maa on roudassa ja elämä on paennut. On virsiä, jotka nostavat katseen kohti taivasta silloinkin kun kaikki on aivan pimeää.

Anna-Mari Kaskinen

Veisaatko vai laulatko?

”Virsiä ei enää veisata, vaan niitä lauletaan”, opasti valveutunut kollega minua joskus viime vuosituhannella. Hän valisti minua aivan oikein ja perustellusti siitä, että veisaaminen luo mielikuvan laahaavasta laulusta, jossa jokaista tavua venytetään niin, että sanoja on vaikea kuulla ja tunnistaa. On hengitettävä kesken säkeen. Virren tempo, runomittaisen rukouksen syke ja sisältö katoavat junnaavaan laulutapaan.

”Jos puhumme virsien laulamisesta, laulutapakin voi muuttua”, kollegani uskoi. Hän oli oikeassa. Nykyisin virret veisataan nopeammassa tempossa. Keskivertolaulajan keuhkoissa riittää ilma koko säkeen ajaksi. Laulamisen pulssi tuntuu hyvältä.

Omaksuin kollegani ajattelun ja uskollisesti olen ilmoittanut seurakunnalle illan päätteeksi: ”Laulamme virren 555.” Silti ’veisata’ on minusta kelpo teonsana, jonka voisi ottaa uudelleen käyttöön. Erityisenä, juuri virsien laulamista tarkoittavana se kertoisi, että virsi ei ole mikä tahansa laulu vaan rukousta, vuoropuhelua Jumalan kanssa.

Virressä rukouksen sävelet – nuotin vierestäkin hipovat – kulkevat kehossamme hengityksen tahdissa, ei laahaten ja venyttäen vaan sisältöä kuulostellen, sanoja ja niiden merkityksiä maistellen. Veisaten tai jopa veisaillen.

Jaana Marjanen, lisävihkotyöryhmän puheenjohtaja

Millainen on hyvä virsi?

Nyt alkaa blogi, jota totisesti kannattaa seurata. Tässä Uusi Virsi-blogissa virsikirjan lisävihkotyöryhmän jäsenet käyvät sinun ja monien muiden kanssa toivottavasti mielenkiintoista keskustelua tulevaisuuden virsistä. Mitä ne ovat tai millaisia niiden tulisi olla?

”Hyvä virsi” voi olla hyvinkin henkilökohtainen näkemys. Monilla on oma vankkumaton mielipiteensä siitä, mikä on se virsi, ”jota lapsena laulettiin” ja joka ”viihdytti niin”. Omassa kotiseurakunnassani Keravalla järjestettiin asiasta oikein äänestys. Tätä kirjoitusta seuraavana lauantaina laulamme 50 eniten ääniä saanutta. Toivottavasti omanikin löytyisi niiden joukosta!

Mikähän tekee jostain virrestä hitin? Äänestyksessä joku virsi saa eniten ääniä. Mutta onko ”hyvä virsi” vain äänestystulos? Olisiko hyvässä virressä myös jotain sellaista, joka kestää paitsi tämän hetken muotivirtaukset myös tulevan ajan koetukset. Varmasti hyvään virteen liittyy jollain tavoin tarttuva melodia ja koskettavat, sieluun sattuvat, mielellään ajankohtaiset sanat.  Mutta jotain muutakin vielä tarvitaan.

Ajattelen, että hyvä virsi ei ole vain ihmisen päänsisäinen juttu. Hyvä virsi puhuu jollain tavoin kaikille ihmisille yhteisellä tavalla Jumalasta, joka on muutakin kuin vain meidän ajatuksemme. Hurja vaatimus ihmisen tekemälle laululle!

Tule mukaan keskusteluun, tykkää, jaa ja – ennen kaikkea – kommentoi! Omalta osaltani yritän parhaani herättääkseni keskustelua.

Samuli Koivuranta, lisävihkotyöryhmän sihteeri