Hyvää uutta virttä 2014!

Samuli-Koivuranta

Uudenvuoden aaton kirkkokäsikirjan teksteissä on erikoinen katkelma Vanhasta testamentista. Siinä allekirjoittaneen raamatullinen kaima pystyttää ahdinkojen jälkeen kiven, jolle hän antaa nimen Eben-Eser eli ”Avunkivi” (1. Sam. 7: 12). Tänään, vuoden viimeisenä päivänä tästä raamatunkohdasta muistui mieleeni amerikkalaisen Come Thou Fount of Every Blessing -virren säkeistö:

Here I raise my Ebenezer;/ hither by thy help I’m come;/and I hope, by thy good pleasure,/ safely to arrive at home./ Jesus sought me when a stranger,/ wandr’ing from the fold of God:/ he, to rescue me from danger,/ interposed his precious blood.

1700-luvulla elänyttä englantilaista tekstintekijää Robert Robinsonia oli puhutellut hengellisesti Vanhan testamentin Samuelin saama apu Jumalalta. Sittemmin virsiteksti tuli hyvinkin tunnetuksi Yhdysvalloissa Nettleton-nimisen amerikkalaisen kansansävelmän myötä.

Lisävihkotyöryhmä törmäsi tähän virteen erikoisella tavalla. Työryhmän laulaessa Simo Korpelan ”Vuodata sä olentoomme” (HLV 99) –hengellistä laulua paikalla ollut ruotsinkielisen työryhmän osaava sihteeri Anders Forsman huomasi selkeän sävelmällisen ja osin myös sanoituksellisen yhteyden amerikkalaiseen virteen. Tähän asti oli eletty käsityksessä, että laulu oli puhtaasti suomalaista tekoa ollut hengellinen laulu.

Professori Erkki Tuppuraisen tekemän pikaisen selvitystyön perusteella vaikuttaisi siltä, että sävelmä teksteineen on kulkeutunut aikojen myötä siirtolaisten mukana Yhdysvalloista ensin Ruotsiin ja sitten 1800-luvun loppupuolella myös Suomeen, ehkäpä aivan muistinvaraisena, koska sekä melodiassa että tekstissä on joitain muutoksia.

Itseäni on puhutellut kovasti hyvin kauniin laulun tekemä pitkä matka: raamatunajoista kalvinistiseen Englantiin ja Yhdysvaltoihin ja sieltä lopulta Ruotsiin ja Suomeen. Laulua on koulittu monien kulttuurien, kirkkokuntien ja kielimuurien kautta. Jos vielä haluaa ottaa huomioon Raamatun Samuelin monikulttuurisen ja moniuskontoisen taustan, näkymät ovat jo häikäiseviä.

Virsissä monikulttuurisuus ei ole vain eksotiikan etsimistä. Monikulttuurisuus on jotain, joka on jo olemassa meissä valmiina, ehkä tietämättämmekin. Tähän asti olemme ehkä veisanneet vain suomalaisina ja luterilaisina. Huomenna olemme jo osa kansakuntien välistä Kristuksen kirkkoa – ja silti suomalaisia ja luterilaisia.

Samuli Koivuranta, lisävihkotyöryhmän sihteeri

Mainokset

Virren rajoilla

Nykyinen virsikirja rikkoi rajaa virren ja hengellisen laulun välillä, kun siihen otettiin monia kansan rakastamia tuttuja hengellisiä lauluja, kuten esimerkiksi Päivä vain ja hetki kerrallansa, Kiitos Sulle, Jumalani, Jeesuksesta laulan ja Herra, kädelläsi.

Pohdinta virren rajasta ei ole päättynyt, eikä varmaan koskaan päätykään. Lisävihkotyötä varten on kirkolliskokous määritellyt, että virsi on Raamattuun pohjautuva yhteislaulu, jossa sisältö, sävelmä ja runoasu välittävät kirkon uskoa ja ihmisen kokemusta.

Tulisiko virreksi voida määritellä myös lauluja, jotka nousevat ennen kaikkea ihmisen kokemuksista, etsinnästä, kaipauksesta ja omien tuntojen pohdinnasta ilman perinteistä hengellistä sisältöä ja sanastoa? Voiko virsi olla ihmisen pohdintaa ikään kuin oman kupunsa sisällä ilman kohtaamista selvästi sanoitetun Jumalan todellisuuden kanssa, pohdintaa, joka peilaa lähinnä vain itseensä? Vai tulisiko peilinä aina olla Raamattu ja siitä nouseva kirkon usko? Riittääkö, jos ihminen tavoittaa virren myötä jonkin ohikiitävän tunnelman, vai tulisiko sen jättää vahvempi jälki? Riittääkö, että kirkkoon tulija löytää ”jotain”, vai tulisiko virren kertoa, mitä hän löytää? Tuleeko yksittäisen virren olla hengelliseltä sisällöltään ja syvyydeltään itsessään riittävä, vai riittääkö, että virsikirjan kokonaisuus on tässä suhteessa riittävä? Voisiko toinen virsi olla kysymyksiä herättävä, ja toinen vastauksia antava? Mitä ajattelet?

Kaisa-Leena Harjunmaa-Hannikainen
Lisävihkotyöryhmän jäsen
??????????