Virsi on edelleen kuumaa kamaa. Buumi näyttää jatkuvan. Ilmiö on ilahduttava, vaikka kaikesta tätä nykyä virtenä markkinoitavasta ei tarvitse pitääkään.
Lisävihkohanke vahvistaa virsibuumia ja hyvä niin. Sen varsinainen tehtävä on kuitenkin toinen. Tulisi hahmottaa olennainen kaiken pöhinän keskeltä, rakentaa kompromissi monenlaisten ja ristiriitaisten vaatimusten välille, aavistaa millaiset virret saavat suomalaisen sielun ja suomalaiset äänihuulet väräjämään huomenna tai ylihuomenna.
Ajallemme on ominaista loputon liike – eikä välttämättä eteenpäin vaan usein myös sinne tänne. Yhteiskunnan rakenteiden saneeraus on pysyvä olotila, ja yritysmaailmassa organisaatiot ovat jatkuvassa muutoksessa. Toimintaympäristö muuttuu nopeammin kuin substanssi, ellei sitten kuori itsessään muutu sisällöksi kuten rahan maailmassa näyttää tapahtuneen.
Kirkon sanomassa sentään on edelleen substanssia. Jatkuvan liikkeen vaatimus koskee silti kirkkoakin. Meitä on kehotettu menemään ”kaikkeen maailmaan”. Ymmärrän tämän tarkoittavan muutakin kuin globaalia maantiedettä. Maailma on myös tässä ja nyt.
Mitä virsikirjaan uudistamiseen tulee, sille ei enää riitä muutaman vuosikymmenen ”huoltoväli” kuten tähän asti. Sen pitäisi olla jatkuva olotila, prosessi. Täytyykö tulevaisuuden virsikirjan edes olla kirja?
Olli Kortekangas
Uusi Virsi 