Oppia ikä kaikki

DSCN2101 (2)

Kolme vuotta lisävihkotyöryhmän jäsenenä – huonomminkin olisi varmaan voinut aikansa käyttää! Olen ymmärtääkseni edustanut ryhmässä ns. vakavan musiikin säveltäjiä, ja olen tyytyväinen, jos minusta on ollut hyötyä projektille siinä roolissa. Toisaalta työtapamme on ollut keskusteleva, haastavakin, ja joukossamme on vallinnut ilmaisun vapaus myös oman ”mandaatin” ulkopuolisissa asioissa. Virsi on kokonaisuus jota on oikeastaan mahdotonta purkaa osiin (sisältö, sanat, sävelmä…). Välillä sitäkin on silti ollut pakko yrittää.

Huomaan ajattelevani kohta päättyvää lisävihkotyötä myös siltä kannalta mitä itse olen siltä saanut ja siitä oppinut.

Ensinnäkin olen oppinut tuntemaan virren ja kirkkomusiikin asiantuntijoita. Kuten kirkollinen väki useimmiten, he ovat paitsi teräviä ja oppineita myös mukavia ja huumorintajuisia ihmisiä. Työskentelymme on vienyt aikaa ja voimia, kokoukset ovat olleet pitkiä ja kotitöitäkin on riittänyt. Päällimmäisenä muistona on silti: olipas meillä hauskaa!

***

Toiseksi olen ymmärtänyt miten vaikeaa hyvän virren tekeminen on. Olemme läpikäyneet valtavan aineiston. Suoraan sanoen se on tuntunut usein kahlaamiselta tai jopa suossa tarpomiselta. Silloin tällöin olemme saaneet hetken surffatakin aallonharjalla: ”Hei, tässä on jotain!” Uuden, toimivan virren löytäminen ja sen yhdessä veisaaminen on elähdyttävä löytöretkeilijän kokemus, konkreettinen perustelu sille miksi tällaista työtä tehdään.

Olen aistinut että varsinkin virsitekstin ja -käännöksen tekijä joutuu miettimään koreografiansa tarkkaan, kun yhtälöön pitäisi saada mahtumaan oma persoonallinen kokemus ja yhteisesti hyväksytyt teologiset periaatteet – siis kertoa tuttu tarina yhä uudestaan omin sanoin. Kaiken lisäksi se pitäisi tehdä se niin että teksti toimii paperilla ja sekä tuntuu että kuulostaa hyvältä laulettuna. Osaavia virsirunoilijoita ei ole joka niemessä ja notkossa.

Virsimelodian säveltäminen ei ole sekään mikään ”piece of cake”, varsinkin kun sävel useimmiten syntyy sanojen jälkeen. Kuitenkin meillä säveltäjillä on sikäli helpompaa (lue: vapaammat kädet) että musiikilla on oma kielioppinsa ja sanastonsa joka pakenee määrittelyjä. Kuten sanotaan, musiikki on abstraktia. Tai että se on parhaimmillaan jotain äärettömän tarkkaa mutta samalla sellaista jota ei voi sanoin ilmaista. Tulisikohan tästä mieleen jotain muuta samankaltaista…?

***

Kolmanneksi paradoksi: Tutustumalla tuhansiin virsiin, keskustelemalla niistä ja analysoimalla niitä olen tullut siihen tulokseen, että ainakin minun on entistäkin vaikeampaa määritellä virttä tyhjentävästi ja yksiselitteisesti. Ei se mitään. Ihmismieli ehkä pysyy samana, mutta tämä meidän ihmisten maailma on jatkuvassa muutoksen tilassa. Olkoon siis virsikin. Virsikirjan uudistaminen ei varmaankaan lopu lisävihkotyöryhmän karonkkaan.

***

Tämä oli viimeinen esiintymiseni tällä foorumilla. Kiitos teille, lukijat!

Olli Kortekangas, säveltäjä, lisävihkotyöryhmän jäsen

Mainokset

Virsi = teksti + sävelmä

Erkki Tuppurainen

Kun puhutaan Suvivirrestä, ihmisten mieleen välähtävät varmaankin tekstin alku, sävelmä ja tilanne, johon virsi on totuttu liittämään. Suvivirrestä on tullut itsenäinen käsite, johon sisältyy muutakin kuin virren teksti. Ehkä siksi Suomen nykyisen luterilaisen virsikirjan virren 571 sävelmää ei ole liitetty kirjan muihin virsiin, toisin kuin 1700- ja 1800-lukujen virsikirjoissa. Muutamat muutkin virret ovat vakiintuneet lähes samalla tavalla. Esimerkiksi Virsi 21 ”Enkeli taivaan lausui näin” on selvästi jouluvirsi. Sen sävelmän liittyminen marianpäivän virteen 50 saattaa tuntua joulun ja marianpäivän yhteyden liialliselta korostamiselta. Virsi 377 ”Sun haltuus, rakas Isäni” taas on liittynyt hautajaisiin niin tiiviisti, ettei kirkolliskokous vuonna 1986 hyväksynyt edes sen sävelmän elävöittämistä. Vastaava sävelmän elävöittäminen on toisaalta varmaan edistänyt uuden virren 600 ”Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan” suosiota – kiinnostavaa on, että Erkki Melartinin sävelmä alkuperäisessä tasatahtisessa muodossaan taas jäi pois suomenruotsalaisesta virsikirjasta.

Virsikirjassa on kuitenkin paljon sävelmiä, jotka on liitetty useaan tekstiin. Virsikirjoja uudistettaessa on aina keskusteltu sävelmien määrästä. Joskus on esitetty määrän rajoittamista muutamaan kymmeneen. Epäilemättä seurakuntalaisten enemmistölle tuollainenkin moninaisuus tuottaa ongelmia. Kanttoritkin tarvitsevat yleensä nuottien apua. Virsikirjan lisävihkon valmistelussa ollaan kuitenkin päätymässä ehdottamaan, että vihkon jokaisella virrellä on oma sävelmänsä, joka ei yleensä ole ainakaan aiemmasta virsikirjasta tuttu.

Valmistelussa tuli juuri eteen hieman yllättävä tilanne. Työryhmä oli jo päässyt joltiseenkin yksimielisyyteen ehdotukseen otettavista virsistä. Säveltäjäseminaariin osallistuneille oli tarjottu varsinkin sellaisia tekstejä, joille ei ollut löydetty sopivaa sävelmää. Uusia sävelmiä tuli viime hetkellä runsaasti. Joukossa oli sävelmiä sellaisiin teksteihin, jotka oli ajateltu ohittaa. Kiinnostavat sävelmät saattavat kuitenkin nostaa näitä tekstejä uudella tavalla esille.

Mahtavatko yleistynyt nuotinlukutaito ja sävelmien opiskelun mahdollisuus vaikkapa Youtuben avulla korostaa virsien tekstin ja sävelmän yhteyden merkitystä, kunkin virren omaleimaisuutta?

Erkki Tuppurainen