Onko virsi jokin erityinen musiikkilaji tai -tyyli? Kuuluuko virteen jokin tietty poljento, jolla se erottuu jostain muusta musiikista? Onko olemassa erityinen virrelle tunnusomainen sävelkulku, jolla virsi erottuu muusta musiikista? Eipä taida olla. Mielikuvissamme virteen voidaan liittää joitakin määritteleleviä tekijöitä. Melodinen synkkyys, tempollinen laahaavuus tai soinnutuksen koraalimainen juhlavuus voivat näitä olla.
Virsiä etsittäessä, olen joutunut itseltäni kysymään, mitä etsimme? Tekstin osalta tähän on mielestäni paljon helpompi vastata kuin musiikillista sävelasua pohdittaessa. Joskin virsitekstien tulkinta ja niiden pohtiminen voi sekin johtaa syvään kuiluun, josta ei helposti pois ponkaistakaan. Mutta millainen sävellys virsi voi olla? Itse olen tullut siihen tulokseen, että hyvän virsisävelmän tunnistaa siitä, että se niin sanotusti ”toimii” seuratuvassa ja iltanuotiolla. Molemmissa ympäristöissä hyvä musiikki toimii hyvinkin pelkistetysti, luoden yhteisöllistä tunnelmaa. Hyvään virteen on helppo yhtyä, sen parissa voi tuntea osallisuutta ja se luo kokemusta yhdeksi tulemisesta. Ihan niin kuin seuratuvassa, jossa helposti ennakoitava ja tunnistettavalla tavalla kulkeva melodia kutsuu mukaansa veisaamaan tai nuotion loimutessa djembe-rummun lyödessä tahtia ja kitaran näppäillessä sointuja, kosiskelee melodiaa laulajan huulilta. Romantisoinko, no hieman kyllä?
Olen elämäni aikana saanut lukemattomia kertoja kokoontua erilaisiin illanviettoihin, ohjelmiin, tuokioihin, perhejuhliin, nuotiohetkiin ja muihin vastaaviin säestämään ja laulamaan mitä erilaisimpien ryhmien kanssa. Onnistuneimpia lauluja näissä tilanteissa ovat olleet erilaiset kansanlaulut, maakuntalaulut, tutut virret sekä tutuiksi tulleet iskelmät ja kevyen musiikin kappaleet vuosikymmenten varrelta. Esimerkiksi J. Karjalaisen Sankarit, Juicen Viidestoista yö, Baddingin Paratiisi ja Monosen Satumaa laittavat poikkeuksetta riemullisesti hoilaamaan, ainakin kertosäkeistöjen mukana. Onnistuneimmille yhteislauluille löytyy yhteisiä nimittäjiä, kuten tunnistettavuus. Usein nämä kappaleet ovat tekijöidensä ”hittejä”, lauluja jotka ovat jääneet elämään useina levytyksinä ja laulukokoelmien kestosuosikkeina. Toiseksi kertosäkeellisyys, jonka myötä kappaleen punch line pureutuu kuulijan tajuntaan ja joka mahdollistaa lauluun yhtymisen uudelleen ja uudelleen, sen edetessä. Kolmantena melodian yksinkertaisuus ja ennalta-arvattavuus, joka ei luo musiikillista barrikaadia laulun ja laulajan välille. Neljäntenä melodian ja tekstin saumaton yhteensopivuus. Lopuksi vielä laulun liittyminen laulajan elämänkokemuksiin, erilaiset mielleyhtymät ja tärkeiksi koetut tapahtumat kyseisen laulun kanssa.
Onnistumisten rinnalla olen ollut kokemassa myös epäonnistumisia yhteislaulutilanteissa. Usein radioissa soivat, pitkälle tuotetut ”hitit”, joita karaokessa on kiva rallatella, eivät yllättäen olekaan yhteislaulullisesti palkitsevia. Joskus hienoa rytmillistä tai melodista yllätyksellisyyttä tarjoavat kappaleet eivät imaisekaan musiikkia enemmälti harrastamatonta hoilaajaa mukaansa. Voi olla, että soinnutus on tehty niin haastavaksi, että säestäjä putoaa matkasta tai laulajan on vaikea saada otetta melodiasta. Virren tehtävä ei ole olla hetken hittituote tai taidemusiikin helmi. Virsi on jotain, joka herättää turvallista pysyvyyden tunnetta, osallisuuden kokemuksia ja halua ankkuroitua niihin juuriin, jotka pitävät pystyssä kovassakin tuulessa ja pumppaavat tarvitsemaamme ravintoa.
Hyville virsimelodioille ja myös sovituksille on kysyntää. Toivon tulevaisuuden virsien kutsuvan minuakin hoilaamaan, kuten vaikkapa Rentun Ruusu tekee. Tässäpä haastetta hyville virsille.
Pekka Kosonen
Uusi Virsi 