Ei nyt olla ensi kertaa asialla. Vuonna 1963 hyväksyttiin lisävihko vuoden 1938 virsikirjaan. Silloinkin katsottiin, että virsikirja kaipaa uusia, ajankohtaisia virsiä. Niinpä teksteihin tuli mukaan koneen jyskytys, vapaa-ajan vietto (”sun valollasi kirkasta puuhamme hupaisetkin”) ja ekumenia. Kielenkäyttö ei juuri muuttunut, vielä niukemmin sävelmien tyyli. Suurin merkitys lisävihkolla oli varmaan siinä, että se valmisti tietä koko virsikirjan uudistukselle vuonna 1986.
Virren ja hengellisen laulun eroa oli aikaisemmin pidetty tärkeänä. Jo 1600-luvulla muutamissa ruotsalaisissa, Suomessakin käytetyissä virsikirjoissa lisättiin vakiintuneisiin perusvirsiin osasto nimeltä ”Andeliga sånger”. Osa siitä kelpuutettiin Ruotsin valtakunnalliseen virsikirjaan (1695) ja sen suomalaiseen vastineeseen (1701). Ruotsalaisen kirjan sävelmistö sai paljonkin uutta, reippaan rytmikästä aineistoa. Suomalaisen sävelmistön (Yxi Tarpelinen Nuotti-Kirja 1702) laatijat tosin onnistuivat ne paljolti välttämään.
Vuoden 1986 uudistuksen jälkeen on todettu, että virren ja hengellisen laulun raja on murtunut. Varsinkin uudistuksen viime vaiheessa mukaan oli tullut herätysliikkeiden käyttämiä, tunnepitoisia ”hengellisiä lauluja” ja nuorten suosimia uusia, rytmikkäitä lauluja. Perinteisetkin sävelmät olivat nyt entistä valoisampia, joskus myös rytmikkäämpiä.
Näyttää siltä, että ”gospelmusiikiksi” tai ”nuorten hengelliseksi musiikiksi” kutsutuille sävelmille ja teksteille ehdotetaan lisävihkossa paljon sijaa. Uutena nimityksenä on ollut esillä ”hengellinen rytmimusiikki”. Mukaan on tulossa myös uudenlaisia laulutapoja, kuten kaanoneita tai kertautuvia rukouslauluja. Nämä ilmiöt ovat yleisiä muiden eurooppalaisten kirkkojen uusissa virsikirjoissa, ja kehitys lienee väistämätön meilläkin.
Erkki Tuppurainen
Uusi Virsi 