Uusia virsiä? -messun kokemuksia

Kaisa5

”Koko kirkkokansa oli mukana ja kirkossa oli hyvä olo ja lämmin tunnelma.” Näin kommentoi innoissaan eräs seurakuntalainen Nummelan kirkossa Uusi virsi -messun jälkeen. Messun kaikki virret ja laulut olivat niitä lauluja, jotka mitä todennäköisimmin sisältyvät työryhmämme jo lähes valmiiseen lisävihkoehdotukseen. Olin valinnut ne kyseistä pyhää silmällä pitäen, aiheena oli itsensä tutkiminen.

Lauluja oli yhteensä 11, eli yli kahdeksasosa koko laulustosta. Opetin laulut ensin kirkkokuorolle, joka toimi kanssani messussa esilaulajina. Kirkkokuorolaiset oli jo varsin ilahtuneita laulujen musiikillisesta monipuolisuudesta, valoisuudesta sekä tekstien tuoreudesta, syvyydestä ja hienosta uudentyyppisestä virsirunoudesta. Jopa täyden kympin sai yksi Pekka Kivekkään teksti.

Sekä kuorolaiset että sitten myös koko koolla ollut seurakunta kokivat nämä laulut helposti omaksuttaviksi ja mukaansa tempaaviksi. Mukana oli mm. kaksi irlantilaista sävelmää, joita kiiteltiin valoisuudesta ja luonnonläheisyydestä. Ne ovat erään kommentin mukaan jotenkin suomalaiseen sielunmaisemaan sopivia, vaikkakin usein sisältävät aavistuksen enemmän valoa kuin perinteinen suomalainen kansankoraali.

Erityistä kiitosta sai myös kansainvälisen lauluston mukaan ottaminen lisävihkoon. Vaikka emme pysty lisävihkolla vastaamaan kaikkiin eri kulttuurien tarpeisiin, voimme kuitenkin osoittaa, että haluamme tehdä nähtäväksi monien kultturien läsnäolon seurakunnissamme, ja kutsua kaikenlaisia ihmisiä mukaan. Musiikillisessa vuorovaikutuksessa kaikki rikastuvat.

Kaisa-Leena Harjunmaa-Hannikainen

Mainokset

Sillisalaattia odotellessa

Samuli-Koivuranta

Suvivirsi on taas (onnistuneesti) veisattu, kesä on alkanut ja kovasti jo odotellaan kesän ensimmäisiä tuoreita makuja. Miten kesäinen sillisalaatti voisi liittyä virsityöhön?

Olen kuluneen kevään ollut kotiseurakunnassani seurakuntalaisena mukana niin kutsutussa kirkkoväärtiryhmä- eli jumalanpalvelusryhmätoiminnassa. Ryhmämme, kuten kahdeksan muutakin ryhmää, palvelee vuorollaan normaaleissa messuissa niiden erilaisissa tehtävissä ja osallistuu myös kunkin messun etukäteissuunnitteluun.

Tavoitteena on ollut, että jokaisessa ryhmässä olisi mahdollisimman eri-ikäisiä ihmisiä. Niinpä meidänkin ryhmässä on mukana muutama lapsiperhe, nuoria sekä vanhempaakin ikäpolvea. Tällä hetkellä noin parinkymmenen henkilön kokoisessa ryhmässä on mielestäni jo jollain tavoin läsnä seurakunnan monenlaisuus. Musiikillinenkin toivelista lienee kaikkea mahdollista klassisesta taidemusiikista raskaampaan nuorten musiikkiin, uruista bändimusiikkiin.

Perinteisiä ratkaisuja kohdata monenlainen seurakunta on ollut ymmärtääkseni kaksi. Yksi on ollut se, että messun suunnittelu on tehty papin ja kanttorin toimesta, jolloin teologiset painotukset ja musiikillinen tyyli on määräytynyt näiden ammattitaidon, henkilökohtaisten mieltymysten, ehkä myös vaikkapa herätysliiketaustan myötä. Toinen tapa puolestaan on ollut se, että jollain tavoin samanhenkisyyttä kokevat seurakuntalaiset ovat kokoontuneet yhteen ja sen jälkeen messun musiikki on noudattanut tätä – ainakin omasta mielestään ”tavallisten ihmisten” – yhteistä ymmärrystä.

Entäpä jos seurakunta kuitenkin olisi oikeasti sekalainen, eikä yhteistä musiikkimakua ole mahdollista määrittää? Entäpä jos tuo seurakunta suunnittelisi messun ja jokaisen näkemyksiä haluttaisiin kuunnella? Olisiko siitä seuraava musiikillinen ”sillisalaatti” pahasta?

Piispani Tapio Luoma ”twaarnasi” eli saarnasi twiitaten pari viikkoa sitten terävästi: ”’Sekä-että’ on todellisuuden hahmottamisen asenteena usein hedelmällisempi kuin ’joko-tai.’” Tämän ”sekä-että-todellisuuden” toivoisin toteutuvan paitsi jumalanpalveluselämässämme myös tulevassa virsikirjan lisävihkossa.

Samuli Koivuranta, lisävihkosihteeri

Parahat virsievähät

Samuli-Koivuranta

Tätä kirjoitusta julkistettaessa olen samalla parhaillaan esittelemässä virsikirjan lisävihkotyötä Seinäjoella valtakunnallisilla jumalanpalveluspäivillä. Päivien otsikkona on eteläpohjalaiseen tapaan ”Parahat evähät”. Tarkoituksena päivillä on perehtyä jumalanpalveluksen kehittämishankkeen tuloksiin. Miten jumalanpalveluksesta voisi tulla näkyvämmin seurakuntaelämän keskus? Miten yhteisöllisyys ja seurakuntalaisten osallisuus saisi tilaa jumalanpalveluksessa? Miten huomioimme seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa erilaiset ihmiset? Muiden muassa näihin kysymyksiin on pohjalaisessa pitopöydässä luvassa eväitä – toivottavasti runsaita ja maistuvia.

Maistelemme päivillä siis myös lisävihkotyön tämän hetkisiä eväitä. Vielä emme tiedä, mitkä laulut päätyvät lisävihkoon, mutta esimerkinomaisia maistiaisia siitä, mitä on etsitty, voimme yhdessä laulaa. Tarkoitus on tarjota maistiaisia sellaisista laulujen musiikillisista muodoista ja tekstisisällöistä, joita ei nykyisessä seurakunnan yhteisessä rukous- ja jumalanpalveluselämässä ole tai niitä ei ainakaan ole liikaa.

Kuten jumalanpalvelusta kehitettäessäkin, kyse lisävihkossa on pitkälti yhteisöllisyyden, osallisuuden ja vieraanvaraisuuden näkyväksi tekemisestä. Englantilainen Paul Inwood kyselikin muutama viikko sitten suomalaisilta virsisäveltäjiltä: Mikä virsisävellyksessä voisi olla se ’seurakunnallinen koukku’ (congregational hook), joka houkuttelee seurakunnan mukaan osallisuuteen, tehtäväänsä?

Seuraavassa joitain tästä näkökulmasta tehtyjä poimintoja lisävihkon menústa:

  • iloa ja valoa Jumalan lahjoista
  • tarttuva kertosäe
  • vieraanvaraista, erilaiset kulttuurit huomioivaa musiikkia
  • kristillistä kasvatusta tukeva laulu
  • lyhyt, toistettava rukouslaulu
  • ihmettelevän, ehkä myös hapuilevan uskon esiintuomista
  • esilaulajan ja seurakunnan vuorottelua
  • yleisvirsi – virsi joka sopii tekstinsä puolesta lähes tilanteeseen kuin tilanteeseen
  • kaanon, jota voisi laulaa vaikkapa ehtoolliselle mentäessä
  • monikielisiä jumalanpalveluksia edistävä laulu

Varsinkin teiltä, jotka olitte mukana yhteisessä lauluhetkessä, mielelläni kuulisin tähän blogiin palautetta menústa: mikä siinä maistui hyvältä, mikä ehkä ei?

Samuli Koivuranta, lisävihkosihteeri

Valinnan mahdollisuus

Samuli-Koivuranta

Viime viikolla oli työryhmän asettama määräpäivä, johon asti otettiin vastaan kenen tahansa lähettämiä ehdotuksia lisävihkoa varten. Oli mahtavaa huomata, kuinka suuri kiinnostus uusia virsiä kohtaan oli. Työhuoneeni hyllyssä on nyt kahden vuoden ajalta arviolta neljä paksua kansiollista eri ihmisten ehdotuksia uusiksi virsiksi. Kun tähän lisää vielä työryhmän itsensä keräämät ehdotukset eri julkaisuista – mitä on toinen mokoma –, kasvaa työryhmämme tarkasteltavana olevien laulujen määrä pitkälti toiseen tuhanteen.

Tästä runsaudenpulasta työryhmän tehtävänä olisi löytää ne noin 60-80 laulua, jotka päätyvät lopulliseen ehdotukseen. Varsin haastava tehtävä, vai mitä?

On sanomattakin selvää, että lisävihkon ulkopuolelle tulee jäämään joukko erinomaisen hyviäkin virsiehdotuksia. Selvää lienee myös se, että työryhmän ehdotus tulee olemaan pitkälle työryhmänsä näköinen. Toisen näköinen työryhmä tekisi toisenlaisen ehdotuksen. Ja kolmas kolmannenlaisen.

Itse olen iloinnut työryhmämme monipuolisesta asiantuntijuudesta. Se on antanut jo lyhyessä ajassa, vajaan vuoden verran sihteerinä toimiessani, valtavasti uusia näkökulmia seurakuntaan ja sen jumalanpalveluselämään. Minulle tärkeä löytö on muiden muassa ollut se, kuinka moninaisuudenkin keskellä on mahdollista löytää ykseys.

Kirjoitin aluksi otsikokseni ”Valinnan vaikeus”, mutta muutin vaikeuden tässä vaiheessa ”mahdollisuudeksi”. Valintaa ja karsimista täytyy tehdä. Sillä tavalla löytyy kokonaisuus, joka ei ehkä ole monelta osin kaikkien mieleen. Emme kokoa toivelaulukirjaa, vaan lisävihkoa. Toivottavasti lisävihko edistää keskustelua siitä, mikä on virsi ja mitä se ei ole. Toivottavasti lisävihko edistää keskustelua mitä kaikkea seurakunta, sen yhteinen rukous ja messu voivat tulevaisuudessa olla. Ja silti kaikki tämä – kirkon ykseyttä vaalien!

Samuli Koivuranta, lisävihkotyöryhmän sihteeri