Uusia virsiä? -messun kokemuksia

Kaisa5

”Koko kirkkokansa oli mukana ja kirkossa oli hyvä olo ja lämmin tunnelma.” Näin kommentoi innoissaan eräs seurakuntalainen Nummelan kirkossa Uusi virsi -messun jälkeen. Messun kaikki virret ja laulut olivat niitä lauluja, jotka mitä todennäköisimmin sisältyvät työryhmämme jo lähes valmiiseen lisävihkoehdotukseen. Olin valinnut ne kyseistä pyhää silmällä pitäen, aiheena oli itsensä tutkiminen.

Lauluja oli yhteensä 11, eli yli kahdeksasosa koko laulustosta. Opetin laulut ensin kirkkokuorolle, joka toimi kanssani messussa esilaulajina. Kirkkokuorolaiset oli jo varsin ilahtuneita laulujen musiikillisesta monipuolisuudesta, valoisuudesta sekä tekstien tuoreudesta, syvyydestä ja hienosta uudentyyppisestä virsirunoudesta. Jopa täyden kympin sai yksi Pekka Kivekkään teksti.

Sekä kuorolaiset että sitten myös koko koolla ollut seurakunta kokivat nämä laulut helposti omaksuttaviksi ja mukaansa tempaaviksi. Mukana oli mm. kaksi irlantilaista sävelmää, joita kiiteltiin valoisuudesta ja luonnonläheisyydestä. Ne ovat erään kommentin mukaan jotenkin suomalaiseen sielunmaisemaan sopivia, vaikkakin usein sisältävät aavistuksen enemmän valoa kuin perinteinen suomalainen kansankoraali.

Erityistä kiitosta sai myös kansainvälisen lauluston mukaan ottaminen lisävihkoon. Vaikka emme pysty lisävihkolla vastaamaan kaikkiin eri kulttuurien tarpeisiin, voimme kuitenkin osoittaa, että haluamme tehdä nähtäväksi monien kultturien läsnäolon seurakunnissamme, ja kutsua kaikenlaisia ihmisiä mukaan. Musiikillisessa vuorovaikutuksessa kaikki rikastuvat.

Kaisa-Leena Harjunmaa-Hannikainen

Advertisement

2 comments on “Uusia virsiä? -messun kokemuksia

  1. Liisa Teräslahti sanoo:

    Hienoa, että tällä tavalla saadaan palutetta valmisteluvaiheessa! Herää vain kysymys, miksi kokeilu on rajattu lisävihkotyöryhmän jäsenten lähipiiriin. Olemme käsikirjavaliokunnassa useampaan otteeseen toivoneet mahdollisuutta testauttaa materiaalia laajemmin ja saada sitä myös itsellemme lähempään tutkintaan. Viime kokouksessamme elokuun lopulla teroitettiin tekijänoikeuksien nimissä, että valmisteluvaiheen ehdouksia saa toki laulattaa, mutta ei jaella eikä kertoa niiden mahdollisesta päätymisestä lisävihkoon. Valikoidut palautteet eivät anna todellista kuvaa ehdotetun materiaalin soveltumisesta kaikkiin seurakuntiin ja eri ympäristöihin. Kattava kysely kanttorikunnalle ja kokeilujumalanpalvelukset Vihdin tapaan olisivat antaneet huomattavan selustatuen lopullisille valinnoille. Nyt on valitettavasti myöhäistä herätä varhain ylös!

  2. Kaisa-Leena Harjunmaa-Hannikainen sanoo:

    Tarkennuksena vielä kirjoitukseeni, joka on herättänyt toiveita siitä, että lauluja voitaisiin muuallakin kokeilla, totean, että kokeilumessuissa on kyse lisävihkotyöryhmän työtä tukevista kokeilutilanteista, jotka on toteutettu yhteistyössä muutamien seurakuntien kanssa. Jokaiseen tilanteeseen on pyydetty erikseen luvat tekijöiltä tilapäistä käyttöä varten. Monisteet on kerätty tilaisuuden jälkeen pois. Laajempaan kokeilukäyttöön ei valitettavasti ole aikataulun puitteissa mahdollisuutta. Sitä varten tarvittaisiin myös erillinen julkaisu, mikä taas ei puolestaan ole lisävihkon luonteen ja tekijänoikeuksien hankkimisen vuoksi järkevää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s