Virsimetsässä

Anna-Mari Kaskinen ja Helmi kuva (2)

Virsikirja on metsä. Jokaisella virrellä on oma kasvupaikkansa, oma historiansa, oma tehtävänsä.

On virsiä, jotka nousevat vahvasta uskosta ja luottamuksesta Jumalaan. Niiden juuret ovat syvällä maassa, ja ne pyrkivät lujittamaan toistenkin uskoa.

On virsiä, jotka jakavat elämän ikimuistoiset juhlahetket. Niiden oksat ovat täynnä kukkia ja versoja, tai ne loimuavat syksyn loistavin värein.

Toiset virret ovat kasvaneet varjossa. Ne kurottautuvat haparoiden kohti valoa, uusia sanoja etsien.

Niitä kuunnellakseen täytyy kumartua ja odottaa hiljaa sanojen aukeamista.

On virsiä, jotka lohduttavat kuin ystävän käsi olkapäällä. Ja virsiä, jotka kasvavat lähteen partaalla näyttäen, mistä voi ammentaa vettä kun matkanteko on vienyt voimat ja sammuttanut ilon.

On virsiä, jotka ovat kuin syksyn viimeisen kurkiparven parahdus. Ne joiden sydän on virittynyt kuulemaan, ottavat vastaan virren viestin.

On virsiä, jotka ovat niin täynnä merkitystä, että ne ovat kasvaneet sanojensa yli. Ne ovat muuttuneet merkeiksi, tienviitoiksi, ne ovat kuin Topeliuksen sadun Koivu ja tähti, jotka kertovat, että koti on lähellä.

On virsiä, jotka säteilevät toivoa, kun maa on roudassa ja elämä on paennut. On virsiä, jotka nostavat katseen kohti taivasta silloinkin kun kaikki on aivan pimeää.

Anna-Mari Kaskinen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s